Runo puusta

Jaana Laakso 22.12.2021

Viima väreilee mäntyjen latvoissa,  
poskia paleltaa. 
Pohjoinen on täällä, 
lumiviltti puron päällä. 

Koivikossa kyselen: missä on joulupuuni, 
missä on nätti kuusi, sysivihreä ja  
kuusenjalkaan sopiva? Oletko se sinä? 
Lahon lepän takaa pieni kuusi vastaa arasti: 
jos vasta ensi vuonna, saatan kasvaa vielä vähän 
kun kesä on täällä ja linnunlaulu oksan päällä. 
Niin, myönnän heti, hyvä on luonnossa kasvaa.  
Kuusena, ja kuusta katsovana ihmisenä. 

Kotiportailla katajia Nikolai-vaarin maitotonkassa 
katajan marjoilla lumiviltti päällä, pohjoinen on täällä. 
Sininen hetki tummuu tähtiin. 
Jos en joulupuuta löydäkään,  
metsä on kokonaan sydäntä liki. 

Havuntuoksuinen tupa, kuusi onkin jo siinä! 
Tonttuko salaa kotiin tuonut? 
Joulupuuttoman huoli lähti, 
ja latvassa sädehtii valoisa tähti. 
Kuusenpihkahanskat takan päällä, 
joulu onkin jo täällä.    

Metsänomistaja ja mhy Soinin toimistonhoitaja näkee unia männyn sirkkataimista ja katsoo lapsiaan yläviistoon. Alaviistosta yhä poimii talteen linnunsulkia, vaikka lopetti niiden keräilyn vuosikymmeniä sitten.

Jaanan vaari vastasyntyneen nähdessään enteili tulevaa metsäelämää: Voi tyttö parkaa, noin pystyyn nenään tippuu havunneulasetkin. Vaari oli oikeassa: koko elämä on mennyt mukavasti metsään.