Metsänomistajien lahjoitukset tukevat metsäalan tulevaisuutta – ennen kaikkea lasten ja nuorten metsäkasvatusta

Valtakunnallinen

Pääosin lahjoitusvaroin toimiva Suomen Metsäsäätiö perustettiin kolmekymmentä vuotta sitten. Metsäsäätiön perustaminen oli metsäalan yhteinen ponnistus, jossa metsänomistajat ja puunostajat löysivät yhteisen tavoitteen saada metsäelinkeinon viesti paremmin kuuluviin ja tukea alan tutkimusta. Metsäsäätiön toiminta perustuu ainutlaatuiseen yhteistyöhön: kun metsänomistaja tekee lahjoituksen, puuta ostava teollisuus tuplaa sen. Metsänhoitoyhdistysten asiantuntijat ovat tärkeässä roolissa kertomassa metsänomistajille tästä lahjoitusmahdollisuudesta.

Viime vuonna säätiö myönsi yli kaksi miljoonaa euroa apurahoja: kouluyhteistyöhön, tutkimukseen, päättäjäviestintään sekä tuoreimpana lisäyksenä metsäluontohankkeisiin. Näistä viimeksi mainituilla Metsäsäätiö haluaa kannustaa alaa omiin proaktiivisiin monimuotoisuus- ja ilmastotoimiin. Tieteen ja tutkimuksen tuki toiseksi suurimpana rahoitusteemana on sen sijaan mahdollistanut muun muassa professuureja, valtakunnallisen metsänomistaja-kyselytutkimuksen, lukuisia tutkimuksia metsäsektorin yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Lasten ja nuorten ja nuorten metsäkasvatus on ollut Metsäsäätiön keskeinen painopiste ihan säätiön perustamisesta lähtien. Koululaisille halutaan tarjota mahdollisuus innostua metsistä ja metsien käytöstä. Metsäsäätiön rahoittama kouluyhteistyö pitää sisällään useita pitkäaikaisia tunnettuja toimia kuten yläkoululaisten Metsävisa, Yrityskylä alakoulut, 4H:n metsäpäivät.

Myös juhlavuonna Metsäsäätiö nostaa lasten ja nuorten metsäkasvatuksen erityisesti esiin. Kaikki kuutoset metsään -hanke tähtää siihen, että koko ikäluokka pääsisi viettämään päivän metsässä. Suurhanke on herättänyt kiinnostusta laajalti ja ensimmäisen vuoden pilotointi on osoittanut hankkeen tärkeyden. Tärkeintä on tunne – elämys metsässä ja positiivinen muisto kotiin viemiseksi.

Nykyisellään vapaaehtoinen metsäsäätiömaksu lahjoitetaan noin joka kolmannessa puukaupassa. Tämä tarkoittaa vuosittain kymmeniä tuhansia metsänomistajia, joiden tuella Suomen Metsäsäätiö on saanut kasvatettua apurahatoimintansa noin kahden miljoonan euron vuositasolle ja joiden tuella suomalaisille koululaisille avautuu polku metsään.

Lahjoituksen tekeminen puukaupan yhteydessä on yksinkertainen, mutta merkittävä tapa olla mukana tukemassa suomalaista metsäelinkeinoa. Yhdessä viemme tärkeää työtä eteenpäin jälleen uudelle vuosikymmenelle.

Martta Fredrikson

Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtaja

Kirjoittaja on luonnosta nauttiva kaupunkilainen ja etämetsänomistaja.

Liittyvät bloggaukset

  1. Metsäammattilaiset osoittivat vahvaa osaamista

    Metsäammattilaiset osoittivat vahvaa osaamista

    Tatu Liimatainen

    Valtakunnallinen

    PEFC Suomi järjesti alkukesästä yhdessä Kestävän Metsätalouden Yhdistyksen kanssa kahden viikon ajan koulutuksia ympäri Suomea aina Rovaniemeltä Saloon.

    Lue lisää
  2. Rajat auki! Missäs se metsätilan raja menikään?

    Rajat auki! Missäs se metsätilan raja menikään?

    Annamari Rajoo

    Valtakunnallinen

    Rajoista kirjoitteluun ja uutisointiin on väistämättä törmännyt viime vuosina usein. En siksi malta olla itsekin tarttumatta raja-asiaan.

  3. Hyvin harvennettu!

    Hyvin harvennettu!

    Taina Kekkonen bloggaa

    Taina Kekkonen

    Valtakunnallinen

    Edellisessä blogissani kerroin 17-vuotiaasta koivikostamme, joka oli tullut ensiharvennusvaiheeseen. Tein koivikosta leimikon, jonka annoin toimeksiannoksi Mhy:n puunkorjuupalvelulle harvennuksen toteuttamiseksi.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset