Näköalapaikka suomalaiseen metsään! - Valtuustovaalien ehdokasasettelu käynnissä 2.10. asti. Asetu ehdolle

Älä tyydy hintatakuuseen vaan kilpailuta puukauppasi

Valtakunnallinen

Pari viime vuotta on eletty puumarkkinoilla aivan uutta aikakautta, kun tuontipuu on jouduttu korvaamaan kotimaisella puulla. Puunhinta on lähtenyt nousuun ja puunhinnan muutokset ovat olleet valtavia aiempiin vuosiin tai vuosikymmeniin verrattuna. Puunmyyjät ja ostajat ovat tottuneet kymmenien senttien hintamuutoksiin, mutta nyt hintamuutokset ovatkin kymmenkertaisia. Eipä ihme, että puunmyyjät ovat hieman ymmällään.

Perinteisesti erilaisille sopimusasiakkaille on tarjottu alkuvuonna tehdyille kaupoille hintatakuuta sillä verukkeella, ettei puukauppoja tarvitsisi kilpailuttaa eikä pohtia puun hintakehitystä vuoden aikana. Hintatakuu kun varmistaisi aina korkeimman puunhinnan ja mahdollisen jälkitilityksen, jos puun hinta nousisi vuoden aikana.

Viime vuonna puunhinta nousi 5-7 €/m3, paljonko sait hintatakuuta?

Viime vuonna kävikin niin, että puun hinta nousi todella merkittävästi alkuvuoden aikana. Koivutukilla hinnannousu oli lähes 9 €/m3, muilla puutavaralajeillakin 5-7 €/m3 syksyyn mennessä. Hintatakuun olisi siis pitänyt varmistaa, että myyjälle maksetaan sopimuksen mukainen hintatakuu puukaupan jälkeen tapahtuneen puunhinnan nousemisesta.

Puun hinnan vaihtelu
tammi-syyskuu 2023
Pääte-
hakkuu €/m3
Harvennus-
hakkuu, €/m3
Mäntytukki5,87,0
Kuustitukki5,66,1
Koivutukki8,75,6
Mäntykuitu5,05,3
Kuusikuitu5,66,0
Koivukuitu6,47,0

Ostajilla on erilaisia hinnantarkistusmekanismeja omissa puukauppasopimuksissaan. Hintatakuu voi olla rajattu tai rajoittamaton. Rajattu hintatakuu perustuu prosentuaaliseen esim. 10 % hinnan nousukattoon tai 2-5 euroon kuutiometriä kohden. Rajoittamattomassa hintatakuussa puunhinnan nouseminen kaupan tekemisen jälkeen tulisi korvata kokonaisuudessaan.

Hintatakuu ei perustu avoimuuteen

Takuuhinta ja sen määräytyminen on erittäin mystistä ja salamyhkäistä puun myyjän kannalta. Hintavertailut perustuvat ostajan yksinoikeudella tekemään selvitykseen, joka tarkoittaa kunkin puukaupan hintojen vertaamista joihinkin toisiin vastaaviin puukauppoihin. Tätä ei kuitenkaan avata mitenkään puunmyyjälle, eikä puunmyyjä voi todeta mitenkään vertailukauppojen hintatasoa. Kyse on ”mustasta laatikosta”, jonka perusteella puunmyyjä saa tai ei saa hintatakuuta.

Puunmyyjät kokivat, ettei hintatakuu toimi

Toimiko hintatakuu vuonna 2023? Netistä löytyvien metsänomistajien itsensä tekemien videoiden mukaan ei. Tai metsänomistajan saama hintatakuu oli vain noin kolmannes puunhinnan noususta. Samanlaisia kommentteja löytyy lukuisia netin keskustelupalstoilta.

Kilpailutatko sähkön, entä puukaupat?

Tässä tilanteessa ei voi olla liikaa korostamasta tarjousten pyytämistä kaikilta ostajilta, siis puun kilpailuttamista ja vieläpä puun myymistä saman ostajan sijaan aina parhaalle tarjoukselle. Samoin puunmyynnin ajoittaminen niin vuosien välillä kuin vuoden sisälläkin on aiempaa tärkeämpää. Puumarkkinoiden tarkka seuraaminen ja nopea reagointi on entistä tärkeämpää. Vaikuttaakin, että puumarkkinoille on saapunut aito markkinatalous. Sitä metsänomistajat ovat odottaneetkin jo vuosikymmeniä.

Kilpailuttamalla et voi hävitä, vain voittaa

Entä kuluvan vuoden puukauppanäkymät? Kotimaista puuta tarvitaan viime vuotta enemmän ja odotukset ovat plusmerkkiset. Puunhinnat ovat jo alkuvuonna olleet nousussa. Kannattaakohan tänäkään vuonna turvautua takuuhintaan? Vai pitäisikö puumarkkinoilta pyrkiä hakemaan joka kaupassa suoraan paras mahdollinen hinta?

Aloita puukaupan kilpailutus tästä

Pauli Rintala

kenttäpäällikkö MTK, metsäasiantuntija

Liittyvät bloggaukset

  1. Puutavaralajeihin, runkohintaan vai järeyteen perustuvaa puukauppaa?

    Puutavaralajeihin, runkohintaan vai järeyteen perustuvaa puukauppaa?

    Pauli Rintala

    Valtakunnallinen

    Perinteisessä puutavaralajikaupassa hinnoittelu perustuu ostajan tarjoamaan yksikköhintaan. Metsänomistajan tehtäväksi jää arvioida, paljonko mitäkin puutavaralajia tulisi kullekin ostajalle. Kun ostaja ei anna mitään takuuta eriarvoisten puutavaralajien määristä, on eri tarjousten vertaaminen todella vaikeaa. Apua saat omasta metsänhoitoyhdistyksestä.

    Lue lisää
  2. Muistojen mänty, komea kuusikko ja muuta humpuukia

    Muistojen mänty, komea kuusikko ja muuta humpuukia

    Hanna Virtanen

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajalla on oikeus harjoittaa omien arvojen ja tavoitteidensa mukaista metsänhoitoa ilman erillistä hintalappua. Metsänomistajan omat toiveet metsänsä käsittelystä tuo lisäarvoa yhteiselle tekemiselle!

  3. Mitä Mhyn puukauppapalvelut antaa metsänomistajalle?

    Mitä Mhyn puukauppapalvelut antaa metsänomistajalle?

    Harri Huupponen

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajat, voitte luottaa siihen, että saatte puuerällenne varmasti sopivan ja arvojenne mukaisen puukaupan. Mhyt ovat siinä tukenasi. Metsänomistaja on toiminnan keskiössä, koska kaikki lähtee siitä, minkälainen metsäsuhde metsänomistajalla on.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset