Otan osaa (vain vähän) ilmastoahdistukseen

Jaana Laakso 04.12.2019

On nykyaikaista ahdistua ilmastonmuutoksesta. Se vie yöunet, tuottaa syyllisyyttä juustosiivusta, ei voi tunnontuskitta elääkään, ainakaan lapsia ei voi synnyttää. Ahdistusta puretaan facebook-ryhmällä tai rientämällä mielenosoitukseen vaatimaan valtaapitäviä korjaamaan maailman ryhti kohdalleen. Kai ne on tekoja nuokin.

Pienistä puroista syntyy iso joki

Ihmisoliot ovat maailman pilanneet. Meitä on liikaa. Luonto loppuu fossiilisilla elämäntavoilla. Talouskasvuhurmiossa hylkäsimme kohtuullisuuden. Kotimme pursuavat tavaraa. Oma asiani on tietysti mitätön maailman mittakaavassa, mutta yhteensä mitätön kertaa monta miljardia tarkoittaa vuoria ylikulutusta, jätteitä, saastepilviä, hävikkiä. Ja jäätiköt sulavat, merenpinta nousee, joko kuulet sen kohinan?

Hitaasti huolestuimme, milloin toimimme? Ihmisen perusluonteella hamuamme lisää. Tarpeemme eivät vähene, eikä pakko ole terveen yhteiskunnan toimi, eli jatkamme loppua päin menemistä. Voimmeko vaikuttaa vauhtiin? Mutta kuka hiljentää kun voi hurjastella? Miten liikahdamme todellisiin tekoihin?

Metsäinen elämä elvyttää ja ylläpitää tulevaisuususkoa

Vanhempien maailmanloppujen uhkakuvista kaikki eivät toteutuneet, mutta se ei tarkoita etteikö mikään meitä uhkaisi. Nuorena minua ahdisti metsien kuolema happosaasteisiin, ekokatastrofi ja ammatinvalinta. Ilmaston lämpenemisestä puhuttiin jo 1990-luvulla. Entä mikä ammatti antaisi työpaikan maaseudulla? Lamavuosina oli sen puoleen helppoa: työpaikan tuoma turva oli peruttu hamaan tulevaisuuteen (ja se oli lyhyt ekokatastrofin vaaniessa nurkan takana). Nykynuoret rypevät yhtä näköalattomissa maisemissa.

Hyvin minulle kävi: pääsin metsäkouluun, eikä saasteet romahduttaneet metsävaroja. Olin varautunut lopunajan korjuutyömaihin. Käytettäisiinkö tuhopuustoja energiaksi vai jätettäisiinkö ne kuoleman keitaiksi? Siitä ei muistaakseni metsäprofeetat esittäneet tarkkoja suunnitelmia ja mottimääriä. Ehkä mottien laskeminen ei onnistunut kohdilleen. Ne onkin penteleitä laskettavia, koko ajan summa muuttuu!

Metsäinen elämä elvyttää ja ylläpitää tulevaisuususkoa. Toki tähtikirjojen äärellä alkupamauksen jälkeen odotamme malttamattomana loppurysäystä. Mielikuvitusta se kutittaa huiman kammottavalla tavalla. Nopeampaakin loppua pidän mahdollisena, ja samaan aikaan lohduttaudun metsän turvaan. Metsä keventää murhesydäntä ja antaa työtä kutistaen todellisia ja olemattomia ongelmia.

Metsänomistajana voin vaikuttaa hiilensidontaan

Minua et löydä ilmastomarsseilta. Sen sijaan istutan taimia, hoidan nuoria metsiä, häärään rankapinon äärellä tai maksan lannoitelaskua. Metsänomistajana voin kiihdyttää puuston kasvua, ja kasvien kasvu on se mikä ilmakehän hiiltä sitoo, ei ahdistus. Puut ovat aikamoisia otuksia: ne tietävät miten hiilen kanssa ollaan ja eletään.

Hoida metsiä, älä ahdistu

Käytä päätäsi, kysy ja ihmettele. Mikä on totta, mikä pelkkää pajunköyttä tämän hetken totuuden omistajien julistuksista? Mihin uskoa vai uskoako mihinkään?

Ahdistukseen verrattuna yksinkertaiset teot ovat hyvä vaihtoehto. Elä kohtuullisemmin, kuluta ja vouhota vähemmän, kierrätä enemmän, hoida metsiä, ja elämänlaadun takia syyllistä vähemmän. Hae ratkaisuja ja aloita muutokset omasta elämästäsi. Alleviivaan jos luit huolimattomasti: hoida metsiä!

Näinä pahoina päivinä eikö ole upeaa olla hiilensitomisalalla? Miksi ahdistumme kun voimme avartua kohti tulevaa? Ja taas pilkahti omin luvin kurittoman valoisa ajatus keskelle synkkyyttä!

Kasvava metsä sitoo hiiltä

Aloita oma ilmastotekosi pitämällä metsäsi hiilisyöppöinä eli kasvukykyisinä. Taimikonhoito on erittäin hyvä ilmastoteko >>

Lue Jaanan muita tekstejä
Tonttumatikkaa, runo älyttömyyksistä >>
Runo puusta >>

 

 

Metsänomistaja ja mhy Soinin toimistonhoitaja näkee unia männyn sirkkataimista ja katsoo lapsiaan yläviistoon. Alaviistosta yhä poimii talteen linnunsulkia, vaikka lopetti niiden keräilyn vuosikymmeniä sitten.

Jaanan vaari vastasyntyneen nähdessään enteili tulevaa metsäelämää: Voi tyttö parkaa, noin pystyyn nenään tippuu havunneulasetkin. Vaari oli oikeassa: koko elämä on mennyt mukavasti metsään.