Metsäsuunnittelijan luontoelämys

Minna Lautala 11.10.2017

Metsäsuunnittelijan arkeen kuuluu vahvoja luontoelämyksiä lähes päivittäin. Yksi vähän isompi sattui minulle heinäkuun lopulla tallustaessani erään suuren taimikkoalueen laitaa. Päivä oli lämmin ja myöhässä olevan kesän ensimmäisiä kypsiä vadelmia sai taimikosta maistella matkaevääksi.

Yritin tähystellä kallion laelta, onko alas vastapäiseen metsänreunaan rajoittuvalle soistuneelle alueelle istutettu taimia samalla tavalla kuin muualle, saman suuren aukon kivennäispitoisille maille. Silloin huomasin kurkiparin lentelevän taimikon yllä. Ne töräyttelivät hälytysääniä ja mieleeni tulikin, että niillä saattaisi olla pesä jossain lähettyvillä. Kun en mäen laelta saanut suon taimitilanteesta selvää, päätin kävellä pusikon läpi sinne alas tarkistamaan tilannetta.

Kävelin hiljaa ja varovasti, että huomaisin hyvissä ajoin mahdollisen kurjen pesän. Kurjet kiertelivät ympärilläni hetken, mutta häipyivät sitten pois. Kuten olin arvellut, suolla ei kasvanut istutettuja taimia, pelkkää puoleen reiteen yltävää hieskoivua. Harpoin suon reunasta hiukan keskemmälle nähdäkseni paremmin. Ja sitten, kun astuin vielä yhden askeleen, saappaan kärjen edestä nousi yhtäkkiä ylös pitkä ruskea, hoippuva kaula, jonka päässä, koivun taimien tasalla keikkui hätääntyneenä kähisevä pää. Isot siivet läpsyttivät pusikossa, kun kurjenpoika ryntäsi piilopaikastaan kaatuillen ja kompastellen kohti lähellä siintävää metsänreunaa ja kähisi mennessään. Valtavan iso poikanen ei vielä ollut oppinut lentämään.

Olen varma, että se oli kurjenpojan elämässä siihen asti traumaattisin kokemus, mutta kyllä minäkin pelästyin pahemman kerran. Käännyin nopeasti takaisin sinne päin mistä olin tullut sydän läpättäen ja mietin, miten poikaselle kävi. Onneksi en sentään astunut sen päälle! Kun olin jo pahimmasta pelästyksestä toipunut ja päässyt taimikosta puuston suojaan, kuulin kurkien töräyttelevän jossain kauempana ja äänet lähestyivät pesäpaikkaa. Silloin huokaisin helpotuksesta ja totesin että eiköhän kurjenpoika pian taas ole ennallaan ja hyvässä hoidossa. Mutta kyllä se voi muistaa kauan tuon päivän jolloin maailma järkkyi, kun jättimäinen monsteri yritti kävellä päälle. Itse en ainakaan tätä kohtaamista ihan helposti unohda.

Mieleeni muistui jostain lapsuudesta Kirsi Kunnaksen loru, joka meni näin:

Olipa kerran kurki,

joka yhdellä jalalla eli

ja päätänsä riiputteli

ja yhtenään mietiskeli:

Olisinpa surkea

jos muistuttaisin kurkea.

Kaupungissa asuva metsäammattilainen, jota kiinnostavat luonto, terveys, kulttuuri ja matkustelu. Työskentelen metsäsuunnittelijana ja -arvioitsijana Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeessä. Toimialueina Asikkala ja Padasjoki.