Lähimetsää istuttamassa

Anne Rauhamäki 06.6.2019

Maatilamme lähikuusikko oli tullut tiensä päähän ja uudistettiin viime vuonna. Asian aiheuttamaa maisemanmuutosta ja järkytystä käsiteltiin laajalti erilaisissa perheterapeuttisissa kokoontumisissa pitkin vuotta ja samalla muistuteltiin, että kaikki pääsevät sitten osallistumaan istuttamiseen ja kohtahan siinä jo kaunis koivikko kasvaa.

Nuoriso mukaan istuttamaan palkan voimin

Hommasta uhkasi tietenkin tulla stressi, kun naapurin kaivinkoneyrittäjällä työt kasautuivat ja aikataulu venähti. 

Kaivuri tekemässä maanmuokkausta metsässä

Alkoi pahasti näyttää siltä, että istutustyövoima karkaa kuka minnekin kesälomarientoihin ennen kuin projekti pääsee alkuun. Mutta vihdoin toukokuun viimeisellä viikolla kaivinkone ilmestyi paikalle.

Kun taimet olivat saapuneet ja pari pottiputkea haettu yhdistykseltä lainaksi, soitti isäntä: Välilevy taas vaivaa. En pysty edes istumaan. Ei minusta nyt ole istuttajaksi.

Eipä tietenkään. Tekisi mieleni jotakin häijyä lohkaista miesten välilevyistä, mutta antaa olla. Ja ehtihän se isäntäkin loppupeleistä mukaan muutaman laatikollisen verran.

Lapsille lupasin maksaa 25 euroa laatikko. Arvelin, etten moisesta lupauksesta kovin paljon köyhtyisi, mutta yllättävän monta laatikollista istuttivat kuitenkin. Pojan kavereita ei istutushommissa lukuisista lupauksista huolimatta kuitenkaan näkynyt, vaikka ansaintamahdollisuutta kovasti mainostettiin.

Työnjälki kuntoon ja taimet suoraan

Olin oikeastaan aika yllättynyt kun myös edellinen sukupolvi osoitti kiinnostusta pottiputkia kohtaan. – Ai, tämmöinenhän on kätevä, minä kun silloin nuoruudessani aina kuokalla laitoin, oli siinä hommaa… saankos minä tuosta yhden laatikollisen kokeilla?

Koivuja istuttamassaLopulta paras istutusjälki oli 12-vuotiaalla pojallani. Koulussa oli ilmiöopetusviikolla tutustuttu metsätalouteen ja kun siellä oli metsänhoitoyhdistyksen täti näyttänyt, miten tehdään, niin poikahan teki. Ja opetti vielä papankin tiivistämään ja tukistamaan oikeaoppisesti. Äitikin sai palautetta vinoon jääneistä tai huonosti tiivistetyistä taimista.

Motivaatio ei alkuinnostuksen jälkeen kuitenkaan riittänyt kovin pitkälle. Pellonreuna oli yllättävän savista, ja aitosavilaikut todellakin ovat parin päivän kuivumisen jälkeen kuin betonia. Niihin kun pottiputkea hakkaa tunnin verran niin tietää hakanneensa.

Työ tekijäänsä kiittää, lopulta

Pienelle osalle aukkoa oli jätetty ajourille oksa- ja latvusmassa paksuksi kerrokseksi ajokonetta kantamaan. Sinne ei kaivinkoneella ollut kuitenkaan mitään asiaa, sen verran kevätpehmeää oli soistunut maa, joten se nurkka jäi laikuttamatta.

Koivun taimia vakassa

Viimeiset laatikolliset kuokin siis tietenkin itse iltaviileällä työpäivän ja muiden harrastusten jälkeen rättiväsyneenä havukasojen sekaan. Otti kaikin tavoin päähän. Taisi joku taimi ihan vähän jäädä sinne jonnekin risukasaan killumaan.

Mutta kun viimeinenkin nurkka oli taimitettu ja nostin katseeni silmätäkseni tuota parin hehtaarin urakkaamme, mielen valtasi levollisuus ja väsymyskin jäsenistä karisi. Kuvittelin maiseman muutamien vuosien päästä, kun koivut jo olisivat kasvaneet parimetrisiksi.

En suonut vielä ajatusta pihlajille ja pajuille, jotka jo muistuttelivat tulevasta raivausurakasta.

Lue lisää Annen metsänhoitourakoista:

Ylisukupolvisen metsätalouden vaikeuksista >>
Pusikosta sekametsäksi - erään taimikonhoidon tarina >>

Istutuksen voi tilata myös metsänhoitoyhdistykseltä, tutustu palveluumme >>

Olen MTK:n toimihenkilö, joka tilapäisessä mielenhäiriössä päätti vastata esi-isiensä kutsuun ja ottaa sukutilan vastaan.