Metsän kasvattaja

Harri Huupponen 11.1.2018

Eletään aikaa, jolloin metsäyhtiöt sitouttavat asiakkaitaan erilaisilla hinta-, kumppanuus-, ym. takuusopimuksilla, joilla pyritään kasvattamaan varmojen myyntierien määrää. Luvataan, että tehtyään sopimuksen puunostajan kanssa, saa alkuvuonna tekemälleen puukaupalle puun hintojen noustessa mahdollisen lisätilin. Joissakin malleissa maksetaan takautuvasti edellisille kaupoille lisää, jos pysyy uskollisena puunmyyjänä ja tuo säännöllisesti puuta samalle ostajalle.

Lisätili perustuu aina ostajan omiin laskelmiin. Yleensä hinnantarkistuksen aikavälinä käytetään alkuvuotta, jolloin muuten ei perinteisesti ole tullut puuta hyvin markkinoille – ihan kelisyistäkin. Mihin verrataan? Keskihintaan, yleiseen hintatasoon, taulukoihin, ahvenen selkäevän väriin vai mihin? Kilpailun perusteella syntyneeseen hintatasoon verrataan lopulta jollain tavalla. Jos kaikilla meillä metsänomistajilla olisi em. sopimus ja olisimme sidotut yhteen puunostajaan, ei muodostuisi hinnantarkistustarvetta. Kukaan ei kilpailuttaisi puueriään eikä tarkistustarvetta ole.

Näitä metsäyhtiöiden sopimuksia markkinoidaan myös menekin varmistamismielessä. Takavuosina oli tilanteita, joissa varmuutta puun menekistä ei välttämättä ollut, mutta nyt puulla on kysyntää. Vallitsevassa tilanteessa en näe mitään syytä tehdä hinnan tai menekin vuoksi sopimuksia kenenkään kanssa – kilpailua on. Sijoitusasiat ovat sitten oma lukunsa. Jättääkö rahat metsäyhtiöön vai laittaako muihin kohteisiin – tuhansia tapoja on tehdä asia. Kaupantekoon saa edullisesti ajantasaista asiantuntemusta metsänhoitoyhdistyksistä tehtiinpä kauppaa sitten sähköisenä tai kalkkeripaperilla. Eikä tarvitse miettiä kenen asialla ne ovat, metsänomistajan asialla aina. Metsänhoitoyhdistyksen jäsenet pääsevät MTK:n Reppu-palveluun katsomaan maakunnan hintatietoja hakkuutavoittain. Oma hinta selviää pyytämällä tarjoukset.

Kaikenlainen sadonkorjuu on ollut Suomessa vaikeuksissa tänä vuonna. Vettä on tullut todella paljon ja maat eivät kanna raskaita koneita, vaikka niissä olisi miten kantavat telastot. Puunkorjuu on ollut isoissa vaikeuksissa. Lopputuotemarkkina vetää hyvin ja puuta pitää saada liikkeelle. Muste ei ennätä kauppakirjassa kuivua, kun hakkuu alkaa hyvin liikennöitävällä leimikolla. Vaikeassa korjuutilanteessa on pieni myönteinenkin asia havaittavissa, sillä Venäjälläkin vettä on satanut eikä sikäläisellä infralla puu liiku lähellekään yhtä hyvin kotimaiseen puuhun verrattuna.

Kuka valvoo puunkorjuuta? Minkälainen mielikuva asiasta puunmyyjällä on syntynyt puukauppaa tehdessä? Ennätätkö itse valvomaan korjuun, joka keskimääräisessä leimikossa kestää pari päivää? Yhtiöiden puolelta vastuut on ulkoistettu korjuuyrittäjille ja viimekädessä hakkuuryhmälle. Oletko varma, että kaupassa sovitut asiat ovat hakkuukoneen kuljettajan tiedossa? -80 ja -90 luvulla korjuuta kävi katsomassa ostajan korjuutyönjohto ja mahdollisesti muitakin tarkastajia. Nyt tilanne on se, ettei kohteella käy ostajan toimihenkilöitä käytännössä ollenkaan korjuun aikana tai sen päätyttyä. Kaikki vastuu on ulkoistettu korjuuyrittäjälle ja korjuuta ohjataan tietoverkkojen läpi. Korjuunvalvontaan liittyvät ongelmat on tiedostettu metsänhoitoyhdistyksessä jo kauan. Sen vuoksi suosittelemme puukaupan hoitamista toimeksiantosopimuksella eli valtakirjakaupalla. Siihen palveluun sisältyy yhtenä osana korjuunvalvonta ja saat korjuunvalvontaraportin poikkeamista ja korjauksista – siis verrattavissa auton katsastukseen.

Hiilikeskustelu on kova edunvalvonnallinen vääntö. Suomalaisten on ymmärrettävä, että muualla Euroopassa ei metsää ole eikä asia ole kovin tuttu – eurooppalaiset päättäjät ovat erkaantuneet metsistä jo sukupolvia sitten. Hiilikysymyksen lopullinen totuus selviää lähivuosina. En usko joulukuisen päätöksen olevan lopullinen vaan asian ympärillä tullaan vielä politikoimaan. Esitellään kuvia murtuvista jäävuorista ja sulavasta napajäästä – puunkaatajat ovat pahiksia. Mielikuvilla lobataan ja kivihiiltä palaa enemmän kuin koskaan.

Liittyy metsien käyttöön muitakin haasteita, joiden perusteella hiiliasioista ei tulisi ongelmaa tutkijoillekaan. Metsien omistus on monilla metsänomistajilla isossa solmussa. Kuolinpesiä ja toimimattomia yhtymiä on valtava määrä. Vaikka noihin omistuksiin liittyviä ongelmia mhy kentänkin toimesta päivittäin ratkotaan, niin iso on pinta-ala, joka on teollisen metsänkäytön ulkopuolella vuosikymmeniä. Kuolinpesien määrä lisääntyy koko ajan ja tilat samaan aikaan pilkkoutuvat pienemmiksi, kannattamattomiksi metsäyksiköiksi. Määrä on iso ja tulee vielä yllättämään monet hiilelliset ja hiilettömät tutkijat tai sellaisina esiintyvät. Pientä säännösliikehdintää on havaittavissa omistuskiemuroihin liittyen, mutta aikaa menee eikä tällä menolla nopeita ratkaisuja ole odotettavissa. Pari pikku muutosta ja metsätilojen koko alkaa kasvamaan: Luovutusvoittoverovapaus myös sisarenlapsille luovutettaessa ja hankintameno-olettaman nosto määräaikaisesti 70% tasolle ulkopuolisille myytäessä. Mistä rahaa menetettyjen tilalle? Metsästä. Puukauppojen määrä kasvaa ja pääomaveroa kertyy.

Kirjoittajan tavoittaa Savonlinnan toimistolta Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta.