Metsä on enemmän kuin työ – vahva luontosuhde yhdistää metsäammattilaisia

Valtakunnallinen

Metsäammattilaisten näkemykset metsäkeskustelusta ovat olleet keskiössä MTK:ssa ja metsänhoitoyhdistyksissä. Lähtölaukauksena toimi keväällä järjestetty Suuri Metsädialogipäivä, joka toi yhteen metsänomistajia, metsäammattilaisia ja sidosryhmiä eri puolilta Suomea. 

”Olemme halunneet käydä syvällistä keskustelua ja pysähtyä metsän äärelle. Ei vain puhumaan, vaan kuuntelemaan. MTK:n järjestämissä kymmenessä keskustelussa pohdittiin sitä, mitä metsä meille merkitsee, miten sitä hoidetaan ja miten sen tulevaisuutta rakennetaan yhdessä”, kertoo MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

”Meidän merkityksemme metsäkeskustelussa on suuri”, Mäki-Hakola korostaa.  Metsänomistajajärjestössä, eli MTK:ssa ja metsänhoitoyhdistyksissä, työskentelee tuhansia metsäammattilaisia ja yrittäjiä. He ovat päivittäin tekemisissä metsänomistajien, luonnon ja yhteiskunnan odotusten kanssa. Metsäammattilaiset auttavat Suomen 600 000 metsänomistajaa heidän tavoitteidensa mukaisessa metsien käytössä. Metsänomistajat mahdollistavat metsiin perustuvan monipuolisen menestyksen maallemme myös tulevaisuudessa.

Metsä on enemmän kuin työ – se on osa elämää

Moni metsäammattilainen kuvaa metsää paitsi elinkeinona, myös paikkana, jossa voi hengittää vapaasti, rauhoittua ja olla yhteydessä itseensä ja luontoon:

"Metsä merkitsee ihan kaikkea, mitä teen ja miten elän. Ikkunasta näkyy vain metsää – se on koti, työnantaja, vapaa-ajanviettopaikka ja harrastuspaikka."

"Metsä on elämäntapa. Se kietoutuu kaikkeen tekemiseen ja arvomaailmaani lukemattomilla eri tavoilla."

"Metsässä oivaltaa ihmisen pienuuden maailmassa ja ymmärtää elämän kiertokulun."

Metsien taloudellinen hyödyntäminen – huoli ja toivo

Metsäammattilaiset näkevät metsien merkityksen paitsi henkilökohtaisena turvana myös kansantaloudellisena kivijalkana:

"Metsät ovat tärkein kansallinen omaisuus – kansallisaarre, joka tarjoaa työtä ja toimeentuloa suurelle joukolle." 

"Metsät ovat minulle sivutulonlähde ja myös tulevaisuuden taloudellinen turva, ’eläketurva’." 

"Toivon, että metsien tulevaisuus olisi suurin piirtein samankaltainen kuin nykyään: taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen turva." 

Samalla ammattilaiset kantavat huolta siitä, kuinka pitkään metsien taloudellinen hyödyntäminen on mahdollista julkisen keskustelun ja sääntelyn paineessa. Toivottiin, että metsien käyttöä koskeva päätöksenteko säilyy Suomessa ja että keskustelu pysyy tasapainoisena ja asiantuntevana.

Kehittämistoiveet kumpusivat arjesta

Metsäammattilaiset ovat kevään aikana nostaneet toiveita, jotka kumpuavat suoraan heidän arjestaan:

”Avoimempi palautekulttuuri ja myös hyvän palautteen huomioiminen.”

"Usein unohdetaan, että yli 90 % palautteesta on hyvää – mutta media poimii helposti sen negatiivisen."

Läheisempi yhteys nuoriin

"Koulujen ja päiväkotien ympäristössä olisi hyvä järjestää tutustumispäiviä metsäalaan – metsureihin, metsäkoneisiin ja metsäammattilaisiin."

”Luontoarvojen eteen tehtävän työn näkyväksi tekeminen.”

"Viime vuosikymmeninä metsänkäsittelyn käytännöt ovat muuttuneet merkittävästi – luontoarvot huomioidaan yhä paremmin."

Osaamisen vahvistaminen

"Metsäasiat vaativat entistä enemmän osaamista ja asiantuntemusta – metsäammattilaisten rooli korostuu."

”Monimuotoisuuden tukeminen”

"Luontoa, eri eliölajien kotia, pitää kunnioittaa. Metsäluonnolla on merkittävä itseisarvonsa."

Arvostuksen lisääminen

"Toivoisin, että metsäammattilaisia kohdeltaisiin samalla arvostuksella kuin muita asiantuntijoita – mekin teemme työtä yhteisen hyvän eteen."

"On raskasta, kun omaa työtä kyseenalaistetaan jatkuvasti julkisuudessa. Useimmiten teemme parhaamme, vastuullisesti ja sydämellä."

Median rooli – rakentaja vai repijä?

Moni metsäammattilainen kokee, että media antaa metsäkeskustelussa liikaa painoarvoa vastakkainasettelulle. Metsäalan arki ja onnistumiset jäävät helposti varjoon, kun esiin nostetaan vain ristiriitoja. Tämä koettiin epäreiluksi ja etäännyttäväksi. Erään metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija tiivisti osuvasti: "Media nostaa usein esiin vain ääripäät – mutta metsänhoito on täynnä harkintaa, vastuuta ja yhteistyötä."

”Olisi hienoa, jos media voisi olla mukana rakentamassa ymmärrystä: kertomassa myös niistä tarinoista, joissa metsä yhdistää, ei erottele. Sosiaalisen median nähtiin tarjoavan mahdollisuuden kertoa omaa tarinaa suoraan, ilman välikäsiä”, kertoo järjestön dialogeista vastannut Mäki-Hakola.

Yhteinen ymmärrys syntyy kuuntelemalla

Metsädialogipäivän keskustelut käytiin pienissä ryhmissä, kiireettä ja kunnioittavasti. Jokainen sai tulla kuulluksi. Näistä keskusteluista laadittiin yhteenvedot ja niiden analyysien avulla MTK ja metsänhoitoyhdistykset pystyvät osaltaan parantamaan metsien ympärillä käytävää keskustelua.

Ajankohtaista

  1. Kevät on puumarkkinoilla kiireistä aikaa – onnistuneissa puukaupoissa kokonaisuus ratkaisee

    Kevät on puumarkkinoilla kiireistä aikaa – onnistuneissa puukaupoissa kokonaisuus ratkaisee

    Valtakunnallinen

    Alkuvuoden kiireisimmät puukauppaviikot käydään perinteisesti touko-kesäkuun vaihteessa. Viikko 22 oli vuonna 2025 viime vuosien tapaan alkuvuoden kiireisin kauppaviikko.

    Lue lisää
  2. Metsävähennyksen korotusta odotetaan voimaan vuoden 2026 alussa

    Metsävähennyksen korotusta odotetaan voimaan vuoden 2026 alussa

    Valtakunnallinen

    Hallituksen esitys metsävähennyksen korotuksesta 75:een prosenttiin annettiin eduskunnalle toukokuun alussa, ja se on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä. MTK pitää esitettyä lainmuutosta tärkeänä panostuksena pitkäjänteiseen perhemetsätalouteen.

  3. Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle

    Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle

    Valtakunnallinen

    Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita. Yhteensä Metsän puolella -aloite myöntää 2,2 miljoonaa euroa kolmelle suomalaiselle hankkeelle. MTK:n lisäksi yksi hankkeista on metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset