Puumarkkinakatsaus syyskuu 2023
Talouden suhdanteet vaihtelevat, mutta metsänomistajuus kestää. Suomalaiset yksityismetsänomistajat kattavat puunmyynneillään valtaosan metsäteollisuuden puuntarpeesta. Metsänomistajat ovat tottuneet suhdanteiden vaihteluihin, ulkopuolelta asetettaviin vaatimuksiin ja paineisiin. Totuus on, että puumarkkinat toimivat nykyisin täysin markkinaehtoisesti. Puumarkkinoille onkin tullut tervettä kilpailua ja monipuolisuutta. Puukaupat kannattaa kilpailuttaa ja ajoittaa oikein. Kuukauden nostona puumarkkinakatsauksessa toimii Metsämarssi, jossa muistutetaan metsänomistajien tärkeydestä kansallisomaisuutemme vartijoina.
Puun hinta muodostuu markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Puun hinnan merkitys on huomattavasti suurempi metsänomistajan kannattavuuteen kuin metsäteollisuusuudelle esimerkiksi sellun valmistuksessa. Metsänomistaja ei voi vaikuttaa sellun kysyntään tai sen maailmanmarkkinahinnan kehitykseen.
Sellun hinta on alkuvuodesta laskenut johtuen heikommasta globaalista kysynnästä. Toisaalta tehtaiden kapasiteetin rajoitukset ovat vaikuttaneet nopeasti. Varastot ovat supistuneet ja hinnat ovat lähteneet uudelleen nousuun. Sellusta valmistetuille tuotteille on jatkossakin kysyntää. Taloudelliset laskusuhdanteet kuuluvat markkinatalouteen ja metsäsektoriin edelleen. Metsäsektorilta supistuu tuotantoa, mutta myös uutta kapasiteettia ollaan ottamassa käyttöön. Puun tarve kasvaa jatkossakin. Puun tarvetta lisää myös energiateollisuuden tarpeet. Energiapuusta onkin muodostunut aito puutavaralaji muiden joukkoon ja siitä maksetaan paikoin korkeampaa kantohintaa kuin kuitupuusta.
Miten metsänomistaja voi vaikuttaa taloudelliseen tulokseensa? Metsänomistajuuden kannattavuuteen vaikuttaa hyvä ja oikea aikainen metsänhoito sekä puukaupan ajoitus ja kilpailuttaminen. Metsänhoidolla pidetään yllä terveitä taloudellisesti tuottoisia metsiä. Puukauppojen ajoittaminen hintahuippuihin voi olla hankalaa, mutta ne kannattaa kilpailuttaa suhdanteista riippumatta. Tällä hetkellä puun ostajien välillä on erittäin suuret erot, joten kilpailuttamisella saatava hyöty on merkittävä. Yhteen ostajaan sitoutumisen järkevyyttä kannattaa miettiä viimeistään, kun kilpailutuksella toinen ostaja maksaa huomattavasti korkeampia hintoja kuin mitä metsänomistaja saa sitoutumalla puukaupan mahdollisiin kylkiäisiin ja bonuksiin. Yhteen ostajaan sitoutuminen ei ole järkevää missään suhdanteessa.
Oikeudenmukainen puun hinta pitää yllä hyvää metsänhoitoa pitkällä aikavälillä. Nyt onkin mahdollisuus metsänhoidollisiin hakkuisiin, kun pieniläpimittaiselle puulle on kysyntää. Hyvän metsänhoidon ja reilujen puukauppojen toteuttaminen on kaikkien osapuolien yhteinen etu.
Kuukauden nosto:
Metsämarssia vietetään ympäri Suomea viikolla 37 (11.9.-17.9.). Viikon aikana tuodaan esille erityisesti metsänhoidon metsien monipuolisen käytön roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Metsämarssi-viikolla järjestetään erilaisia alueellisia tapahtumia, joten kannattaa tarkastaa, mitä omalla alueellasi ja alueen metsänhoitoyhdistyksessä tapahtuu. Sosiaalisen median kanavissa Metsämarssi-aiheista sisältöä löytyy MTK:n ja Metsänomistajien kanavissa. Lisäksi metsänomistajat voivat jakaa viikon aikana sisältöä omista metsistään tunnuksella #metsämarssi2023.
Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat
Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry