Minun metsä on minun

Kuka metsän omistaa – ja kenellä on oikeus päättää sen käytöstä? Metsänomistajuus ei ole vain mielipidekysymys, vaan henkilökohtainen, usein sukupolvien yli ulottuva vastuu ja suhde. Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan hallituksen puheenjohtaja Päivikki Otronen avaa omakohtaisesti, mitä metsän omistaminen todella tarkoittaa.

Olen yksi suomalaisesta, noin 600 000 yksityismetsänomistajasta. Kun metsänomistaja kuulee, kuinka entinen Vihreitten kansanedustaja julistaa somessa, että ”Sinun metsä ei ole sinun”; herättää se voimakkaita tunteita. Se tuntuu ja syvältä. Se loukkaa, tulee iholle, tulee metsään. Vaikka ei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan, niin minut se sai pohtimaan metsänomistajuuttani. Kuinka minusta tuli metsänomistaja.

23-vuotiaana kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos ja minusta tuli samalla pieni metsänomistaja. Maksoin isälle ja sisaruksilleni kauppahinnan – lainarahalla. Kotimetsässä on äidin juuret ja siihen olen minäkin juurtunut syvälle. Se on kotimetsäni.

Yhteismetsiä perustettiin 80-luvulla valtion metsistä pienten karjatilojen lisämaiksi. Sain ostaa yhteismetsäosuuden – pankkilainalla. Vuosikymmenten ajan yhteismetsästä saatu tulo meni lainan lyhennyksiin, eikä aina riittänytkään.

Sisarusteni kanssa perin isän metsää, josta maksoimme perintöverot. Olen siis metsänomistaja kolmella eri tavalla. Yksityinen, yhtymä ja yhteismetsä.

Metsät ovat omaisuutta. Omia. Minä päätän, mitä metsässäni tehdään ja miten metsääni käytän. Lakien, pykälien, sääntöjen ja hyvien metsänhoitosuositusten mukaan; Metsänhoitoyhdistyksen laatiman metsäsuunnitelman mukaisesti, jossa on otettu huomioon esittämäni toiveet.

Metsäyhtymässä asioista päätetään yhdessä. Yhteismetsän metsien käytöstä päätetään hoitokunnassa osakaskunnan hyväksymällä tavalla. Olen hoitanut metsiäni; muokannut, istuttanut, kylvänyt, hoitanut, raivannut, harventanut ja hakannut. Päätehakkuun jälkeen aloitetaan uusien puitten kasvattaminen taas alusta.

Olen lämmittänyt talon ja saunat oman metsän puilla. Marjat ja sienet omasta metsästä poimittuina tuntuvat merkityksellisiltä.
Olen myös jättänyt hakkuiden ulkopuolelle vanhaa metsää, jolla on minulle erityinen merkitys. Se on minulle tärkeä ja rakas paikka. Olen hengittänyt metsää. Ja olen rakastanut metsää. Olen elänyt sitä ja siitä saan voiman. Metsä on minulle elämisen elinehto.

Jokaisenoikeuksilla voi Suomessa liikkua toisen omistamassa metsässä, kunhan ei vahingoita sitä. Voi poimia marjoja ja sieniä. Voi rakentaa myös henkilökohtaisen suhteen metsään tai tiettyyn puuhun. Mutta jokaisenoikeudet päättyvät siihen. Et omista toisen metsää, et tee päätöksiä metsän käytöstä ja metsänhoidosta. Valitettavan moni suomalainen ei tiedä, että suurin osa Suomen metsistä on yksityisomistuksessa. Siinä maantien varressa myrskyn kaatama mänty onkin jonkun metsänomistajan omaisuutta. Ei sitä voi omin luvin ottaa!

Suomessa on mielipiteen vapaus. Mutta keskustelu metsien omistamisesta ja niiden käytöstä metsää omistamattomien suunnalta on käsittämätöntä. Jokainen voi ostaa omaa metsää; niitä on kyllä jatkuvasti erittäin runsaasti myynnissä. Omistamassaan metsässä voi sitten tehdä ihan mitä haluaa – tai olla tekemättä mitään. Suomalainen yksityismetsänomistaja hoitaa metsiään hyvin ja kestävällä tavalla. Metsät keskustelutta ja keskustelu varmasti jatkuu. Metsään sitä mahtuu; osa voisi jäädäkin sinne.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Sanomalehti Karjalaisessa 11.06.2026