Jokaisenoikeuksia

Valtakunnallinen

Elokuiset marja- ja sienisaaliit houkuttavat jälleen reippaita kansalaisia sankoin joukoin lähiluontoon. Meille lähiluonnon keskellä asujille siitä on tietysti vaihtelevassa määrin iloa tai haittaa. Jokaisenoikeudet yleensä tiedostetaan hyvin ja pääosin jonkinlaiset hyvät käytöstavatkin ovat kansalaisilla hallussa. Kohtaamiset ovat mukavia tai ainakin asiallisia ja luonnon erilaiset käyttötavat hyväksyviä. Yhteisille marja-apajille mahtuu ja kaikille riittää.

Toki sitten on aina näitä erityistapauksia, jotka antavat aihetta tarinoille, niin hyvässä kuin pahassakin.

Varmaankin yleisimpiä harmituksen aiheita ovat yksityisteille pysäköidyt autot. Vähintään kerran syksyssä saa meilläkin huudattaa traktorin torvea, kun marjastaja on pysäköinyt autonsa liittymään miettimättä, että sieltä saattaa joku olla viljakuorman kanssa tulossa. Auton omistaja on pääsääntöisesti ilmaantunut pikapikaa paikalle ja peruutellut pois tieltä.

Yhtenä syksynä sattui kyllä vähän jännempi tapaus. Kun olin viljakuormaa kuivurille ajamassa, siellä kuivurin yläpihalla oli vieras auto parkissa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on aika ahtaat paikat ja kun sen traktori-peräkärry-yhdistelmän kanssa ei sieltä oikein peruutella tilaa antamaan.  Siellä aikani huudeltuani paikalle saapuu hämmästyneen näköinen mies, joka selittää, että ”kun tämä näytti ihan hylätyltä”. No selitys vähän ontui, mutta tarkan vekslauksen jälkeen hän sai kuin saikin autonsa pois alta ja minä viljat kuivuriin. Sanoin kyllä miehelleni, että kai sinne pitäisi vetää vähän asfalttia, että ei näyttäisi niin ”hylätyltä” meidän tuotantorakennus…

Joskus on tarvittu virkavaltaakin. Pari syksyä sitten oli ihan asiallisesti metsätiemme sivuun pysäköity auto. Oletettiin, että mustikassa siellä ollaan, kun etupenkillä oli marjaämpäri. Oli todella helteinen päivä ja illalla kun palasin kotiin, oli auto edelleen samassa paikassa. Sinnikäs marjastaja, ajattelin. Seuraavana aamuna auto oli edelleen samassa paikassa. Hittovie, se on ollut siellä metsässä toista vuorokautta! Näillä helteillä! Mitä jos se on tuupertunut sinne? Huutelin vähän aikaa, mutta mitään ei kuulunut. Mietin hetken ja soitin poliisille. ”Täällä on marjastajan auto, keskellä metsää, tässä rekisterinumero, voitteko selvittää, onko hengissä, huolestuttaa.” Iltapäivällä poliisista soitettiin, että kaikki hyvin, avaimet olivat hukkuneet ja vara-avaimet kaukana, joten oli mennyt muilla kyydein mökilleen yöksi. Myöhemmin marjastaja tuli kiittelemään huolenpidosta ja pahoittelemaan aiheuttamaansa haittaa.

Ja toimiihan se joskus toisinkin päin. Naapurimme nimittäin näemmä vahtii, että jokainen pysyy marjaämpäreineen oman tonttinsa sisällä. Aloin jossain vaiheessa epäillä, että hänellä on kameroita asennettuna metsään, koska hän on osunut parikin kertaa paikalle, kun olen ollut mustikassa. Viimeisimmällä kerralla hän totesi, että sinähän olet tässä nyt tuon (toisen) naapurin metsässä, että eikös tuolla rinteen teidän puolella ole marjoja. Ja että hän kyllä kerää vaan omasta metsästään. Kerroin, että jokaisenoikeudet koskevat kyllä myös meitä maalla asujia ja että kun ei olla lähelläkään pihapiiriä, niin marjoja saa toki kerätä kuka vaan sieltä missä niitä on, kun ei häiriötä aiheuta.

Ja onhan näitä jokaisenoikeuksien venyttäjiä, kuten rantasaunan pihalle leiriytyjiä, ”minä vaan olisin tästä ajellut teidän pellon läpi tuonne rantaan, mutta jäin jumiin” – retkeilijöitä, viinimarjat puutarhasta poimijoita, naapurin huvimajassa retkieväitään syöjiä ja mitäkaikkea tässä nyt onkaan kohdalle osunut.

Aiheuttavat lähinnä hämmästystä, mutta voisihan tuommoisesta joku herkempi suutahtaakin. Itse olen tilanteiden ohi mentyä yleensä jäänyt pohtimaan, miten eri tavalla ihmiset tätä maailmaa hahmottavat.  Ja mikä siihen on johtanut. Että esimerkiksi ajatellaan maaseutua ja metsäluontoa jonkinlaisena yleisenä virkistyspaikkana, jossa kaikki rakenteet tai kohdalle sattuneet marjapensaat ovat jokaisen käytettävissä, koska ovat täällä ”retkeilyalueella”.

Toivotan kaikille kuitenkin tasapuolisesti hyviä marja- ja sienisaaliita, hyviä metsiä, metsäautoteitä ja parkkipaikkoja, olivat ne omissa tai muiden omistuksessa.

Anne Rauhamäki

Metsänomistaja, liikuttaja ja kirjoittaja Hollolasta

Liittyvät bloggaukset

  1. Metsätaloutta afrikkalaisen sikaruton varjossa

    Metsätaloutta afrikkalaisen sikaruton varjossa

    Jouni Väkevä

    Valtakunnallinen

    Afrikkalainen sikarutto on nostanut esiin kysymyksiä taudin torjunnan vaikutuksista metsänomistajiin. MTK:n kenttäpäällikkö Jouni Väkevä kirjoittaa blogissa, mitä edunvalvonnassa on tapahtunut viime viikkojen aikana ja miksi villisikakannan hallinta sekä toimivat rajoitukset ovat ovat ratkaisevia taudin leviämisen pysäyttämisessä.

    Lue lisää
  2. Miljoonat ja miljardit sekaisin

    Miljoonat ja miljardit sekaisin

    Mikko Tiirola

    Valtakunnallinen

    Sanotaan, että tavallisen kansalaisen on vaikea hahmottaa isojen rahojen eroja. Miljoonat ja miljardit sekoittuvat, vaikka niiden ero on tuhatkertainen. Kesällä sekä media että kansanedustuslaitos taisivat haksahtaa samaan.

  3. Puukaupassa kaikkein tärkein on metsänomistaja

    Puukaupassa kaikkein tärkein on metsänomistaja

    Harri Välimäki

    Valtakunnallinen

    Ei liene lainkaan liioiteltua sanoa, että metsänhoitoyhdistyksissä on käynnissä yksi puukaupan historian merkittävimmistä uudistuksista. Kyseessä ei ole yksittäinen järjestelmäprojekti, vaan kyse on siitä, miten puukauppa valmistellaan ja viedään maaliin metsänomistajan puolesta ja eduksi.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.