Jokaisenoikeuksia

Valtakunnallinen

Elokuiset marja- ja sienisaaliit houkuttavat jälleen reippaita kansalaisia sankoin joukoin lähiluontoon. Meille lähiluonnon keskellä asujille siitä on tietysti vaihtelevassa määrin iloa tai haittaa. Jokaisenoikeudet yleensä tiedostetaan hyvin ja pääosin jonkinlaiset hyvät käytöstavatkin ovat kansalaisilla hallussa. Kohtaamiset ovat mukavia tai ainakin asiallisia ja luonnon erilaiset käyttötavat hyväksyviä. Yhteisille marja-apajille mahtuu ja kaikille riittää.

Toki sitten on aina näitä erityistapauksia, jotka antavat aihetta tarinoille, niin hyvässä kuin pahassakin.

Varmaankin yleisimpiä harmituksen aiheita ovat yksityisteille pysäköidyt autot. Vähintään kerran syksyssä saa meilläkin huudattaa traktorin torvea, kun marjastaja on pysäköinyt autonsa liittymään miettimättä, että sieltä saattaa joku olla viljakuorman kanssa tulossa. Auton omistaja on pääsääntöisesti ilmaantunut pikapikaa paikalle ja peruutellut pois tieltä.

Yhtenä syksynä sattui kyllä vähän jännempi tapaus. Kun olin viljakuormaa kuivurille ajamassa, siellä kuivurin yläpihalla oli vieras auto parkissa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun on aika ahtaat paikat ja kun sen traktori-peräkärry-yhdistelmän kanssa ei sieltä oikein peruutella tilaa antamaan.  Siellä aikani huudeltuani paikalle saapuu hämmästyneen näköinen mies, joka selittää, että ”kun tämä näytti ihan hylätyltä”. No selitys vähän ontui, mutta tarkan vekslauksen jälkeen hän sai kuin saikin autonsa pois alta ja minä viljat kuivuriin. Sanoin kyllä miehelleni, että kai sinne pitäisi vetää vähän asfalttia, että ei näyttäisi niin ”hylätyltä” meidän tuotantorakennus…

Joskus on tarvittu virkavaltaakin. Pari syksyä sitten oli ihan asiallisesti metsätiemme sivuun pysäköity auto. Oletettiin, että mustikassa siellä ollaan, kun etupenkillä oli marjaämpäri. Oli todella helteinen päivä ja illalla kun palasin kotiin, oli auto edelleen samassa paikassa. Sinnikäs marjastaja, ajattelin. Seuraavana aamuna auto oli edelleen samassa paikassa. Hittovie, se on ollut siellä metsässä toista vuorokautta! Näillä helteillä! Mitä jos se on tuupertunut sinne? Huutelin vähän aikaa, mutta mitään ei kuulunut. Mietin hetken ja soitin poliisille. ”Täällä on marjastajan auto, keskellä metsää, tässä rekisterinumero, voitteko selvittää, onko hengissä, huolestuttaa.” Iltapäivällä poliisista soitettiin, että kaikki hyvin, avaimet olivat hukkuneet ja vara-avaimet kaukana, joten oli mennyt muilla kyydein mökilleen yöksi. Myöhemmin marjastaja tuli kiittelemään huolenpidosta ja pahoittelemaan aiheuttamaansa haittaa.

Ja toimiihan se joskus toisinkin päin. Naapurimme nimittäin näemmä vahtii, että jokainen pysyy marjaämpäreineen oman tonttinsa sisällä. Aloin jossain vaiheessa epäillä, että hänellä on kameroita asennettuna metsään, koska hän on osunut parikin kertaa paikalle, kun olen ollut mustikassa. Viimeisimmällä kerralla hän totesi, että sinähän olet tässä nyt tuon (toisen) naapurin metsässä, että eikös tuolla rinteen teidän puolella ole marjoja. Ja että hän kyllä kerää vaan omasta metsästään. Kerroin, että jokaisenoikeudet koskevat kyllä myös meitä maalla asujia ja että kun ei olla lähelläkään pihapiiriä, niin marjoja saa toki kerätä kuka vaan sieltä missä niitä on, kun ei häiriötä aiheuta.

Ja onhan näitä jokaisenoikeuksien venyttäjiä, kuten rantasaunan pihalle leiriytyjiä, ”minä vaan olisin tästä ajellut teidän pellon läpi tuonne rantaan, mutta jäin jumiin” – retkeilijöitä, viinimarjat puutarhasta poimijoita, naapurin huvimajassa retkieväitään syöjiä ja mitäkaikkea tässä nyt onkaan kohdalle osunut.

Aiheuttavat lähinnä hämmästystä, mutta voisihan tuommoisesta joku herkempi suutahtaakin. Itse olen tilanteiden ohi mentyä yleensä jäänyt pohtimaan, miten eri tavalla ihmiset tätä maailmaa hahmottavat.  Ja mikä siihen on johtanut. Että esimerkiksi ajatellaan maaseutua ja metsäluontoa jonkinlaisena yleisenä virkistyspaikkana, jossa kaikki rakenteet tai kohdalle sattuneet marjapensaat ovat jokaisen käytettävissä, koska ovat täällä ”retkeilyalueella”.

Toivotan kaikille kuitenkin tasapuolisesti hyviä marja- ja sienisaaliita, hyviä metsiä, metsäautoteitä ja parkkipaikkoja, olivat ne omissa tai muiden omistuksessa.

Anne Rauhamäki

Metsänomistaja, liikuttaja ja kirjoittaja Hollolasta

Liittyvät bloggaukset

  1. Puukaupassa kaikkein tärkein on metsänomistaja

    Puukaupassa kaikkein tärkein on metsänomistaja

    Harri Välimäki

    Valtakunnallinen

    Ei liene lainkaan liioiteltua sanoa, että metsänhoitoyhdistyksissä on käynnissä yksi puukaupan historian merkittävimmistä uudistuksista. Kyseessä ei ole yksittäinen järjestelmäprojekti, vaan kyse on siitä, miten puukauppa valmistellaan ja viedään maaliin metsänomistajan puolesta ja eduksi.

    Lue lisää
  2. Traktori ja metsäkärry, jonka kyydissä on puita.

    Metsänomistamisen iloja

    Taina Kekkonen bloggaa

    Taina Kekkonen

    Valtakunnallinen

    Metsänomistaminen ei useinkaan ole pelkästään riemun kiljahduksia, mukavia metsäretkiä, lumikenkäilyä, oman maan marjoja tai hyötyliikuntaa. Välillä tai itse asiassa aika useinkin metsänomistaminen on sydän syrjällään olemista, tunteikkaita päätöksiä, pelkoa ja riittämättömyydenkin tunteita.

  3. ​​​Mitä kannattaa havainnoida kevään metsäkäynnillä? 

    ​​​Mitä kannattaa havainnoida kevään metsäkäynnillä?

    Eevariikka Ruopas

    Valtakunnallinen

    Kevät on parasta aikaa lähteä käymään omassa metsässä. Ota perhe tai ystävä mukaan, ja samalla voit katsoa, mitä omalle metsällesi kuuluu talven jälkeen. Tässä blogissa ajattelin käydä läpi muutamia vinkkejä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun suuntaat metsääsi keväällä.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.