Kevättanssia raivaussahan kanssa

Taina Kekkonen 09.5.2019

Mikäpä olisikaan parempi tapa metsänomistajalle viettää vappua, eli työn juhlaa, kun varhaisperkauksen tekeminen. Näin keväällä näkyvyys vesakossa on erinomainen ja usein työskentelylämpötilankin voi säätää vaatetuksella sopivaksi. Vaikka vesominen on kevätperkauksessa hieman runsaampaa kuin keskikesällä täyden lehden aikaan, niin siitäkin huolimatta työ kannattaa tehdä, varsinkin kun se tehdään ns. omana työnä.

Metsänomistajan ’kiireet’ ovat siirtäneet perkausta useita kertoja

Tällä kertaa kohteeksi valikoitui keväällä 2014 istutettu kuusentaimikko. Kyseinen uudistusala oli ensimmäinen, jonka tein sukupolvenvaihdosta ja tilakauppaa varten kesällä 2013. Paikoitellen kohteen perkaus olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, mutta metsänomistajan ’kiireet’ ovat siirtäneet työtä useita kertoja. Kysehän olisi vain ryhtymisestä ja ryhtiliikkeestä! Onni tämän taimikon kanssa on, että koko ala ei sijaitse kosteassa hieskoivua puskevassa turvemaa notkossa, vaan osan alueesta voi jättää edelleenkin perkaamatta. Rinteille riittää toivottavasti yksi hyvin optimoitu hoitokerta.

Kuusen taimet kaipasivat pelastajaa

Siispä sillä aikaa, kun osa suomalaisista huokailee edellisen illan juhlajuomien vaikutusta ja sivistyneemmät suuntaavat ylioppilaslakki päässä brunssille, suuntaa pariskunta Kekkonen kohti pelastettavia kuusentaimia. Sää oli mitä parahin vappuaamuna, sillä pieni tuulenvire vilvoitti ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Sitruunaperhoset lentelivät kepeästi ojanlaidalla. Viihtyvyyden täydentämiseksi kuulosuojainradio vaihtoi itsenäisesti kanavaa aina sen mukaan millä kohtaa palstaa olin menossa. Suojavarusteiksi riitti tällä kertaa hyvät kengät ja suojalasit.

Muutama tunti reipasta raivausta ja pahimmat paikat oli hoidettu. Tehdystä työstä tuli hyvä mieli, kun se viimeinkin tuli tehdyksi. Jokaisen raivauskerran jälkeen on tullut sama tunne – miksi en tee tätä useammin? Mukava on jälleen jäädä seuraamaan taimikon kehitystä ja odottamaan uutta raivauskertaa, sillä se tulee väistämättä!

taimikon varhaisperkaus
Keväinen tanssi raivaussahan kanssa käynnissä kuusen taimikossa. 

Seuraa Tainan metsänhoitoa Tainan Blogeista:

Olen Mhy Etelä-Savon metsäasiantuntija ja toimistopaikkani on Mikkelin toimistolla. Keväällä 2013 teimme kotitilallani sukupolvenvaihdoksen, jonka seurauksena olen päässyt maa- ja metsätalouden harrastajaksi sanan varsinaisessa merkityksessä.