Uusi nettisivusto tuo tietoa maa- ja metsätaloudesta koululaisille

Valtakunnallinen

MTK-Savonlinnan seutu ja Mhy Etelä-Savo julkaisivat yhteistyössä Opi maasta ja metsästä -sivuston.

MTK Savonlinnan seutu ja Mhy Etelä-Savo ovat tehneet pitkäjänteistä ja onnistunutta yhteistyötä jo vuosien ajan järjestämällä Savonlinnan 4.-luokkalaisille maa- ja metsätalouspäivän, jossa koululaiset ovat päässeet tutustumaan maa- ja metsätalouden lisäksi myös kalastukseen ja riistanhoitoon.

Tänä vuonna yhteistyötä laajennettiin, kun yhdistykset päättivät tehdä yhdessä opimaastajametsasta.fi -verkkosivut. Sivuston tarkoitus on tuoda lisätietoa suomalaisesta maa- ja metsätaloudesta kaikkiin Suomen kouluihin. Sivusto sopii etenkin yläkoululaisten opetukseen, mutta soveltuu myös 4.-luokkalaisten opetuksen tueksi.

- Lapsille ja nuorille suunnattuun työhön on panostettu ja  halutaan panostaa jatkossakin, kertovat Mhy Etelä-Savon johtaja Petri Pajunen ja MTK-Savonlinnan seudun varapuheenjohtaja Sanna Hämäläinen yhdestä suusta.

Tänä päivänä yhä harvemmalla lapsella tai nuorella on omakohtaista yhteyttä maaseutuun ja sen elinkeinoihin. Sivustolla paneudutaankin kotieläintuotantoon, kasvinviljelyyn ja metsätalouteen koululaisille sopivalla tavalla. Opi maasta ja metsasta.fi -sivustolla on myös ”löydä alasi” -osio, jossa kerrotaan luonnonvara-alojen opiskelumahdollisuuksista ja ammateista. Tulevaisuuden ammattilaisia maa- ja metsätalouden aloille kaivataan lisää.

- Maat ja metsät periytyvät, mutta tieto ei välttämättä siirry seuraaville. On erittäin tärkeää olla osana tätä tiedon välityksen jatkumoa, jatkaa Pajunen.

Sivuston tekstit ovat osa agrologiopiskelija Susanna Niemetmaan opinnäytetyötä (Oulun AMK). Sivujen kehittäminen jatkuu edelleen. Ensi vuonna syvennetään sivustolta jo löytyvää tietoa ja tuodaan uutta tietoa mm. kotimaisista kasviksista.

Lisätiedot:

Sanna Hämäläinen                                             
Varapuheenjohtaja                                             
MTK-Savonlinnan seutu                                    
050 410 9497                                                         
sanna.hamalainen@mtk.fi   

Sanna Hakolahti
metsäasiantuntija
Mhy Etelä-Savo
040 716 5200
sanna.hakolahti@mhy.fi

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistykset Rokua-Paljakka ja Koillismaa yhdistymisneuvotteluissa

    Metsänhoitoyhdistykset Rokua-Paljakka ja Koillismaa yhdistymisneuvotteluissa

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistyksien valtuustojen kokoukset ovat hyväksyneet aiesopimuksen, joka toteutuessaan yhdistäisi metsänhoitoyhdistysten kaiken toiminnan sekä hallinnon.

    Lue lisää
  2. Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Valtakunnallinen

    Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille. Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalalla oli merkittävä rooli kaupan syntymisessä.

  3. Uudistettu Luontoarvot.fi -markkinapaikka on julkaistu – maanomistajien luontoteot ja ostajat kohtaavat aiempaa helpommin 

    Uudistettu Luontoarvot.fi -markkinapaikka on julkaistu – maanomistajien luontoteot ja ostajat kohtaavat aiempaa helpommin

    Valtakunnallinen

    MTK:n LUMA-hanke kehittää Luontoarvot.fi -palvelua, joka vastaa entistä paremmin kehittyvien luontoarvomarkkinoiden tarpeisiin.  Uudistettu markkinapaikka julkaistaan torstaina 26. maaliskuuta.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.