Tero Hemmilä on valittu MTK:n uudeksi puheenjohtajaksi

Valtakunnallinen

MTK:n valtuuskunta valitsi tänään Tero Hemmilän Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2026.

Laitilassa asuva agronomi ja maa- ja metsätalousyrittäjä Tero Hemmilä on kokenut alan asiantuntija, jolla on pitkä johtamisura sekä Suomessa että ulkomailla. Hänellä on vahvat juuret pelto- ja metsätilojen pidossa, ja hän toimii Hemmilän tilan seitsemäntenä isäntänä.

Hemmilä, 57, perheeseen kuuluu puoliso ja kolme tytärtä. Vapaa-ajallaan hän metsästää, harrastaa maanpuolustusta ja kouluttaa metsästyskoiria.

Hemmilän on järjestyksessään järjestön yhdeksäs puheenjohtaja. Väistyvä puheenjohtaja Juha Marttila on toiminut MTK:n puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien.

Ehdokkaina MTK:n puheenjohtajaksi Hemmilän lisäksi olivat maa- ja metsätalousyrittäjä, agronomi Juha Junnila, maanviljelijä, kansanedustaja Antti Kangas, maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, Faban osk:n toimitusjohtaja, agronomi Ilkka Pohjamo sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen.

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä

    Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä

    Valtakunnallinen

    Tavoitteena entistä vahvempi palvelu metsänomistajille. Metsänhoitoyhdistys Keski-Savon ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savon hallitukset ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen fuusiosta. Fuusion myötä syntyy entistä vahvempi metsänomistajien oma asiantuntijaorganisaatio

    Lue lisää
  2. MTK vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita perustamalla ostajarenkaan 

    MTK vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita perustamalla ostajarenkaan

    Valtakunnallinen

    Ympäristöministeriö julkaisi 1. kesäkuuta luonnonarvomarkkinoiden kansallisen tiekartan, jonka yhteydessä korostettiin ostajien keskeistä roolia markkinoiden käynnistämisessä ja kasvattamisessa. Kehityksen vauhdittamiseksi Suomeen perustetaan uusi yhteistyömalli, ostajarengas, kertoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin. 

  3. Juurikääpä leviää pohjoiseen – ensimmäiset havainnot männynjuurikäävästä tehty Pohjois-Pohjanmaalla

    Juurikääpä leviää pohjoiseen – ensimmäiset havainnot männynjuurikäävästä tehty Pohjois-Pohjanmaalla

    Valtakunnallinen

    Juurikääpäsienten aiheuttamat vuotuiset menetykset ovat n. 50 milj. € maassamme. Tuhot ovat suurimmat Etelä-Suomessa. Kuusenjuurikääpä aiheuttaa kuusentyvilahoa harvakseltaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun vanhoissa, yli-ikäisissä ja tiheissä tuoreen kankaan kuusikoissa.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.