Suomen Metsäsäätiön apurahahaku taas avoinna
Valtakunnallinen
Suomen Metsäsäätiön syksyn 2025 apurahahaussa painotetaan tiedettä ja tutkimusta, lasten ja nuorten metsäkasvatusta sekä vaikuttajaviestintää. Metsäsäätiön rahoittamat hankkeet mahdollistavat metsänomistajat, jotka lahjoittavat omasta puukaupastaan pienen osuuden säätiön toimintaan. Metsänomistajan lahjoittaessa myös puunostaja lahjoittaa vastaavan summan.
Tänä syksynä hakemuksia toivotaan erityisesti:
- Tieteeseen ja tutkimukseen, mm. metsäelinkeinon tulevaisuuden tuotteisiin, ennakointiin ja kilpailukykyyn, ilmasto- ja vesistökestävään metsätalouteen (erityisesti turvemailla), linnuston ja metsätalouden yhteensovittamiseen, metsänomistukseen ja puurakentamisen edistämiseen. Myös tutkimustiedon jalkauttaminen ja tiedeviestintä ovat tärkeitä.
- Lasten ja nuorten metsäkasvatukseen, esimerkiksi uusien avauksien ja yhteistyömuotojen kautta.
- Viestintähankkeisiin, jotka lisäävät vuoropuhelua metsien käytöstä ja tuovat esiin metsäelinkeinojen merkitystä päättäjille ja vaikuttajille.
Edellisen kerran apurahoja myönnettiin muun muassa monimuotoisuusindikaattorien luomiseen ja metsien ilmastoresilienssin tutkimukseen sekä valtakunnallisiin koululaisten metsäkasvatushankkeisiin.
Metsäsäätiön apurahainfo järjestetään 15.9. klo 13.00–13.45. Lisätiedot Metsäsäätiön verkkosivuilta. Haku on avoinna 1.9.–10.10.
Lue lisää Metsäsäätiön verkkosivuilta
Ajankohtaista
Näin varmistat, että lintujen pesimäaikaiset rajoitukset tulevat huomioiduksi
Valtakunnallinen
Metsälakiin ja luonnonsuojelulakiin esitetään muutoksia, joiden tavoitteena on täsmentää EU:n lintudirektiivin toimeenpanoa Suomessa. Lakimuutosten taustalla on EU:n tuomioistuimen ratkaisu, joka täsmensi lintudirektiivin tulkintaa.
METKA-järjestelmässä kokeillaan uutta luonnonhoidon tukimallia
Valtakunnallinen
Metsätalouden kannustejärjestelmässä (METKA) kokeillaan luonnonhoidossa tulosperusteisia tukia ja ympäristöllisiä tarjouskilpailuja. Kokeilut koskevat suon ennallistamista, lehtojen luonnonhoitoa, virtavesien suojavyöhykkeiden jättämistä sekä lehtipuusekoituksen jättämistä taimikon ja nuoren metsän hoitotyössä.
Metsän uudistamista ja kasvatushakkuiden laatua vauhditetaan lakimuutoksilla
Valtakunnallinen
Metsälakiin valmistellaan muutoksia, joilla pyritään vahvistamaan positiivisia ilmastovaikutuksia. Maa- ja metsätalousministeriö asettama työryhmä valmistelee metsälakiin ja sitä täydentävään asetukseen muutoksia, joilla toimeenpannaan hallituksen linjauksia metsien kasvua ja maankäyttösektorin hiilinieluja tukevista toimista.
