Myrskytuhopuiden korjuu kannattaa jättää metsäkoneille

Valtakunnallinen

Hannun ja Hanneksen päivänä 27. joulukuuta puuta kaatui erityisesti läntisessä Suomessa arviolta satoja tuhansia kuutioita. Tarkempi tieto tuhojen laajuudesta saadaan lähiviikkoina.

Ainoa hyvä asia tilanteessa on ajankohta. Puu ei pilaannu talvisissa olosuhteissa eikä varsinkaan silloin, kun kaatunut puu on kiinni juurakossa. Puun juuriyhteys maahan toimii vielä keväälläkin jollain tavalla ja pitää puuta elossa. Katkenneissa puissa tapahtuu suurimmat laatutappiot.

Toimintaohjeita myrskyn kohdanneelle metsänomistajalle

Turvallisuus on ehdoton ykkönen. Jätä korjuutyö metsäkoneille. Myrskytuhoalueella liikkuminenkin on riski. Älä mene yksin myrskytuhometsään. Kaatuneet puut ovat jäisiä ja jännitteisiä. Jos kuitenkin aiot korjata puuta omatoimisesti, tutustu ennen korjuun aloitusta huolellisesti: Myrskytuhoalueet – Työturvallisuusopas

Käytä metsänhoitoyhdistyksen osaamista myrskypuiden kaupassa ja korjuussa hyväksesi

Metsänhoitoyhdistykset hoitavat halutessasi metsänkäyttöilmoituksen ja puukaupan puolestasi. Ota yhteyttä omaan metsäasiantuntijaasi. Vaikka Mhyt haluavat palvella asiakkaitaan nopeasti ja laadukkaasti, on hyvä muistaa, että tällaisessa kriisitilanteessa Mhy:t saavat paljon yhteydenottoja. Voit kuitenkin olla varma, että asiaasi hoidetaan ja taustalla tehdään jo nyt paljon korjuun ja puukaupan organisointia. Ensin huoltovarmuusasiat kuntoon. Sähkölinjojen puunkorjuu, valot ja lämmöt päälle, tiet auki ja yhteydet toimimaan. Mhy:t ovat jo aloittaneet puunkorjuutyön ja tekevät yhdessä puunostajien kanssa markkinasta tilannekuvaa.

Jos sinulla on metsävakuutus ja tiedät puita kaatuneen kiinteistöltäsi, ilmoita tuhon arvioitu suuruus vakuutusyhtiöösi. Vakuutusyhtiöillä on usein vahinkoarvioinnista sopimus metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

Vanha viisaus ”pysy taistossa rauhallisena”, on tässäkin hyvä neuvo. Hannun ja Hanneksen päivästä on tullut myrskyjen merkkipäivä. Esimerkiksi 2011 Tapanin ja Hannun päivänä kaatui metsää reilut 3 miljoonaa kuutiota. Myrskyjä on aina ollut ja tulee olemaan. Voit keskustella oman metsäasiantuntijasi kanssa, miten myrskyn riskejä voisi jatkossa pienentää metsissäsi.

Ajankohtaista

  1. MTK:n Tero Hemmilä Suomen Metsäsäätiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi

    MTK:n Tero Hemmilä Suomen Metsäsäätiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi

    Valtakunnallinen

    Suomen Metsäsäätiön hallintoneuvosto on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilän. Edellinen hallintoneuvoston puheenjohtaja oli Juha Marttila.

    Lue lisää
  2. Metsänhoitoyhdistykset Rokua-Paljakka ja Koillismaa yhdistymisneuvotteluissa

    Metsänhoitoyhdistykset Rokua-Paljakka ja Koillismaa yhdistymisneuvotteluissa

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistyksien valtuustojen kokoukset ovat hyväksyneet aiesopimuksen, joka toteutuessaan yhdistäisi metsänhoitoyhdistysten kaiken toiminnan sekä hallinnon.

  3. Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Valtakunnallinen

    Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille. Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalalla oli merkittävä rooli kaupan syntymisessä.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.