Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka lähtee mukaan ”Mhy Länsi-Suomen” fuusioneuvotteluihin

Valtakunnallinen

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkan hallitus teki päätöksen lähteä mukaan työnimellä ”Mhy Länsi-Suomi” käynnistyneisiin fuusioneuvotteluihin. Fuusioneuvotteluissa ovat mukana nyt Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa, Metsänhoitoyhdistys Roine, Metsänhoitoyhdistys Satakunta, Metsänhoitoyhdistys Karhu ja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka.

Yhdistyksien neuvottelujen tavoitteena on rakentaa työnimellä ”Mhy Länsi-Suomi” kulkevasta kokonaisuudesta Suomen paras metsänhoitoyhdistys, joka on vahva, vaikuttava ja monipuolinen alueellinen toimija.

”Lähdemme innolla mukaan kehittämään uutta yhdistystä. Isompi, vahvempi yhdistys voi ajaa jäsentemme etuja tulevaisuuden haastavissa oloissa entistä paremmin”, toteaa päätöksestä neuvotteluihin mukaan lähtemisestä Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkan hallituksen puheenjohtaja Hannu Lemmetty.

”Olemme todella iloisia siitä, että saamme vielä alkuvaiheessa oleviin fuusioneuvotteluihin myös Mhy Pohjois-Pirkan mukaan rakentamaan tulevaisuuden Metsänhoitoyhdistystä. Tämä vahvistaa entisestään meidän mahdollisuuksiamme palvella jäseniämme entistä kattavammin sekä edunvalvonnassa että jäsentemme tarvitsemissa erilaisissa metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä tilanteissa. Isompana toimijana mahdollistamme selkeitä urapolkuvaihtoehtoja metsäalan ammattilaisille. Olemme myös vahvempi kumppani monille yhteistyötahoillemme”, toteaa Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan hallituksen puheenjohtaja Timo Saraketo.

Tarkkaa aikataulua ei vielä fuusioneuvotteluille ole määritelty. Mahdollisen fuusion toteutuminen edellyttäämukana olevien metsänhoitoyhdistysten valtuustojen hyväksynnän.

Toteutuessaan ”Mhy Länsi-Suomesta” tulee yli 17 000 jäsenellään ja lähes 40 miljoonan euron liikevaihdollaan Suomen suurin metsänhoitoyhdistys. Alueellisesti ”Mhy Länsi-Suomi” kattaa suurimman osan Pirkanmaasta ja Satakunnasta.

Lisätiedot:

Timo Saraketo, hallituksen puheenjohtaja Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa ry
p. 050 558 8952

Jussi Parviainen, johtaja Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaa ry
p. 0400 758 890

Hannu Lemmetty, hallituksen puheenjohtajaMetsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka ry
p. 040 019 1100

Esko Yli-Pärri, valtuuston puheenjohtaja Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkka ry
p. 040 831 5087

Outi Pettersson, hallituksen puheenjohtaja Metsänhoitoyhdistys Roine ry
p. 050 576 0453

Sami Heikkilä, toiminnanjohtaja Metsänhoitoyhdistys Roine ry
p. 044 493 9511

Matti Peurala, hallituksen puheenjohtaja Metsänhoitoyhdistys Karhu ry
p. 0400 590 031

Jussi Uusitalo, toiminnanjohtaja Metsänhoitoyhdistys Karhu ry
p. 050 594 5928

Harri Asmala, hallituksen puheenjohtaja Metsänhoitoyhdistys Satakunta ry
p. 040 702 5205

Vesa Yli-Hongisto, toiminnanjohtaja Metsänhoitoyhdistys Satakunta ry
p. 0500 832 681

Ajankohtaista

  1. MTK: Uusi hanke tukee metsänomistajia ilmastoviisaissa valinnoissa

    MTK: Uusi hanke tukee metsänomistajia ilmastoviisaissa valinnoissa

    Valtakunnallinen

    Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry on saanut Juuret tiedossa -hankekokonaisuudesta merkittävän rahoituksen Ilmastoviisas metsänomistaja: tieto, toiminta ja omistajuus (ILMO) -hankkeelle. Juuret tiedossa -kokonaisuuden tavoitteena on edistää ilmastokestäviä metsänhoidon käytäntöjä, vahvistaa talousmetsien kasvukykyä ja kasvattaa hiilinieluja nyt ja pitkällä aikavälillä.

    Lue lisää
  2. Mhy Rautavaara ja Mhy Savotta yhdistymässä

    Mhy Rautavaara ja Mhy Savotta yhdistymässä

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Rautavaara ja Metsänhoitoyhdistys Savotta aloittavat valmistelut, jotka tähtäävät fuusioitumiseen 1.1.2027 alkaen.

  3. puukauppaa metsänomistajan ehdoilla

    Metsänhoitoyhdistyksien puukauppapalveluissa iso muutos tulossa

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistykset kehittävät palvelujaan vastaamaan paremmin metsänomistajien odotuksia. Yhä tärkeämmiksi nousevat päätöksenteon tuki, myyntikohteiden huolellinen valmistelu, tiedon laatu sekä koko prosessin hallittu läpivienti.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.