Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle

Valtakunnallinen

Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita. Yhteensä Metsän puolella -aloite myöntää 2,2 miljoonaa euroa kolmelle suomalaiselle hankkeelle. MTK:n lisäksi yksi hankkeista on metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen.

”Olemme iloisia, että jaamme Koneen säätiön kanssa yhteisen tavoitteen, että saisimme Suomeen toimivat ja metsänomistajalähtöiset luontoarvomarkkinat”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola kommentoi.

MTK:n hankkeessa kehitetään ja viedään käytäntöön lainsäädännössäkin määriteltyjen luontoarvomarkkinoiden toimivuutta edistäviä työkaluja, kuten luontoarvo.fi-markkinapaikkaa. Tavoitteena on samanaikaisesti edistää luonnon monimuotoisuutta ja laajentaa maanomistajien mahdollisuuksia uusiin tulolähteisiin. 

”Metsänomistajilla on kasvavaa halua osallistua luontoarvomarkkinoille. Rahoituksen avulla MTK ja metsänhoitoyhdistykset pystyvät vastaamaan entistä paremmin näiden metsänomistajien tarpeisiin ja innostamaan uusia metsänomistajia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen”, Mäki-Hakola taustoittaa.

MTK:n luonnon monimuotoisuuden tiekartan jäsentutkimuksien mukaan 80% maanomistajista pitää luonnon monimuotoisuuden turvaamista tärkeänä omassa toiminnassaan, Mäki-Hakola muistuttaa.

Hankkeen projektipäällikkönä aloittaa MTK:lla luontoarvot.fi:n kehityksestä vastannut Janne Tyynismaa.

”Luontoarvomarkkinoissa on valtava potentiaali ja uskon että uudella yhteistyöllä saamme tuotua palveluntarjontaa entistä lähemmäksi metsänomistajien arkea”, Tyynismaa kommentoi.

Koneen Säätiö pitää yhteistyötä tärkeänä ja merkityksellisenä

”Olemme hyvin ilahtuneita tästä yhteistyöstä. Vaikka Metsän puolella -aloite ja MTK eivät aina ole olleet kaikista asioista ihan samaa mieltä, luontoarvomarkkinoiden osalta olemme samalla asialla. Valtaosa metsänomistajista pitää metsistään erinomaista huolta ja hyvistä luontotoimista pitäisi saada myös oikeudenmukainen korvaus”, Metsän puolella -aloitteen muutosjohtaja Mari Pantsar korostaa.

Luontoarvot.fi -palvelun lisäksi Pantsar nostaa metsänhoitoyhdistysten uudenlaisten palvelumallien roolin luontoarvomarkkinoille pyrkivien maanomistajien palveluntarjonnassa.

”Metsänomistajia on satojatuhansia, eikä Metsän puolella -aloitteella ole mahdollista tavoittaa riittävää määrää metsänomistajia ilman MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten apua. Kuulemme mielellään myös metsänomistajia palveluiden kehittämiseen liittyen, sillä puhutaan kuitenkin heidän metsistään ja palveluistaan”, Pantsar kommentoi.

Ajankohtaista

  1. Hakkuukone metsässä kaataa mäntyä.

    Metsäkatoasetus – mitä se tarkoittaa metsänomistajalle?

    Valtakunnallinen

    Metsäkatoasetus tuo uusia velvoitteita puukauppaan, mutta metsänomistaja saa apua metsänhoitoyhdistykseltä. Tärkeintä on huolehtia, että kaikki kauppaan liittyvät asiakirjat ovat tallessa ja hakkuut on metsälain ja asetuksen vaatimusten mukaisesti.

    Lue lisää
  2. Mhy Rautavaaran ja Mhy Savotan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen fuusiosta

    Mhy Rautavaaran ja Mhy Savotan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen fuusiosta

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Rautavaaran ja Metsänhoitoyhdistys Savotan hallitukset pitivät yhteisen kokouksen Iisalmessa maanantaina 17.8.2026. Kokouksen päätteeksi allekirjoitettiin aiesopimus yhdistysten toimintojen ja hallinnon yhdistämisestä.

  3. Metsäasiantuntija Panu Karhu metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta valittiin Vuoden Kympiksi viime vuonna. Vuonna 2026 etsitään ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä.

    Ehdota ansioitunutta metsänhoitoyhdistystä Vuoden Kymppi -palkinnon saajaksi

    Valtakunnallinen

    Ehdota Vuoden kymppi -palkinnon saajaksi metsänhoitoyhdistystä, joka on tehnyt sinuun positiivisen vaikutuksen. Ehdotuksia voit jättää aina 20. syyskuuta saakka.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.