Taimikonhoito on kannattava sijoitus metsän tulevaisuuteen
Taimikonhoito on yksi metsän tärkeimmistä hoitotöistä, mutta silti se jää monessa metsässä tekemättä tai tekemistä lykätään liian kauan.
Oikea aikaisena tehtynä taimikonhoito varmistaa metsän hyvän kasvun, parantaa puuntuotannon kannattavuutta ja vähentää myöhempiä kustannuksia merkittävästi. Taimikonhoitopäätöksen tekeminen on yksi metsänomistajan tärkeimmistä päätöksistä.
Mitä taimikonhoito on?
Taimikonhoidolla tarkoitetaan nuoren metsän hoitoa istutuksen tai luontaisen uudistamisen jälkeen. Työhön kuuluu:
- kasvatuskelpoisten puiden valinta
- haittaavan vesakon ja ylimääräisten taimien poisto
- kasvatettavien puiden kasvutilan turvaaminen
Taimikonhoito tehdään yleensä 5–15 vuoden iässä puulajista ja kasvupaikasta riippuen. Usein työ jaetaan varhaisperkaukseen ja varsinaiseen taimikonhoitoon eli taimikon harvennukseen.
Miksi taimikonhoito kannattaa tehdä?
Mikä vaikuttaa taimikonhoidon hintaan?
Taimikonhoitoa pidetään usein kalliina työnä. Se saattaa vaikuttaa siltä, koska taimikonhoidosta saatava taloudellinen hyöty ja etu konkretisoituvat vasta n. 60 vuoden päästä, kun metsä uudistetaan. Tällöin harva metsänomistaja on enää itse nauttimassa taiminkonhoitotyön tuloksista. Suomalaisen perhemetsätalouden hienous on kuitenkin ylisukupolvinen ajattelu, mitä me metsänhoitoyhdistyksenä haluamme korostaa. Kaikista työn hedelmistä emme pääse nauttimaan välittömästi, mutta tämän päivän valinnat vaikuttavat tulevaisuuteen ja tulevien sukupolvien menestymiseen.
Hintaan vaikuttavat muun muassa:
- taimikon tiheys
- vesakon määrä
- maaston vaikeus
Taimikonhoitoon on mahdollista saada Metka‑tukea, mikä pienentää työn kustannusta merkittävästi.
Taimikonhoidon hyödyt
- Parempi kasvu ja suurempi puumäärä
- Enemmän arvokasta tukkipuuta tulevaisuudessa
- Pienemmät hoito‑ ja hakkuukustannukset jatkossa
- Terveempi ja kestävämpi metsä
- Parempi taloudellinen tuotto metsän omistajalle
Oikea ajoitus on ratkaisevaa
Taimikonhoito kannattaa tehdä ennen kuin kasvatettavat puut kärsivät kilpailusta. Liian myöhään tehtynä osa hyödystä menetetään pysyvästi. Parhaat tulokset saavutetaan, kun työ tehdään suunnitelmallisesti ajatellen koko metsän kiertokulkua.
Metsä kasvaa nopeammin
Kun kasvatettaville puille annetaan riittävästi tilaa, ne kasvavat suoremmiksi ja järeämmiksi nopeammin. Varsinkin havupuut kärsivät hoitamattomassa taimikossa kasvutilan puutteesta, koska kasvavat hitaammin kuin lehtipuut. Kun taimille antaa tilaa, kilpailu valosta, vedestä ja ravinteista vähenee, jolloin puut käyttävät kasvuedellytykset tehokkaammin.
Tuleva puusto on laadukkaampaa
Hoitamaton taimikko kasvaa helposti liian tiheänä. Se lisää oksaisuutta ja rungon laatuvirheitä. Lisäksi lehtipuun alle jäävä havupuusto saa helposti vaurioita latvustoon, jolloin rungoista tulee mutkaisia. Hyvin hoidettu taimikko tuottaa myöhemmin enemmän arvokasta tukkipuuta ja kestää myös paremmin lumituhoja ja on vähemmän altis sieni- ja hyönteistuhoille.
Säästät rahaa myöhemmissä vaiheissa
Ajoissa tehty taimikonhoito on edullista. Jos työ jää tekemättä, seurauksena ovat: kallis viivästynyt taimikonhoito, vaikeampi ja kalliimpi ensiharvennus sekä kasvutappiot, joita ei enää saada takaisin. Yksi taimikonhoito maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin metsän kiertoajan aikana.
