Metsäkoneiden kantavuus ja telastot

08.12.2020

Metsäkoneiden kehitys oli 1980-luvulle tultaessa saavuttanut sellaisen kehitysvaiheen, että oli mahdollista alkaa kehittää kantavuusominaisuuksia. Aluksi urakointikäytössä olevissa koneissa käytettäviä renkaita levennettiin ja koneiden paino laski alimmillaan jopa alle 10 tn. Kuormakapasiteetti noissa koneissa oli kymmenen tonnin luokkaa. 1980-luvun puolivälissä tuli markkinoille kuormakoneita, jotka olivat nykymittapuunkin mukaan maastoystävällisiä ja ergonomialtaan paremmin käytettäviä pitkäpuomikoneita. Tuon ajan koneissa renkaiden leveys vaihteli 600 millimetristä jopa 800 millimetriin. Telat tuon ajan koneissa oli suunniteltu pääasiassa lumiolosuhteisiin ja rinteisiin.

Heti 1990-luvun alussa tehokkuusvaatimukset lisääntyivät roimasti ja koneet järeytyivät, koska kuormakapasiteettia ja ajonopeutta piti kasvattaa paremman tehokkuuden saavuttamiseksi. Samaan aikaan koneellisen harvennushakkuun määrät nousivat jyrkästi ja koneilla piti päästä entistä haastavimpiin olosuhteisiin ympärivuotisesti. Näiden vaatimusten seurauksena kehitettiin mitä erilaisimpia kokeiluja parempien pehmeiden maiden ominaisuuksien saavuttamiseksi.

Jokainen vuosikymmen on tuonut useita kehitysesityksiä koneiden maastokyvyn parantamiseksi. Jotkut konevalmistajat kokeilivat lisäakselia kuormatilan alle, toiset lisätelastoa keskinivelen alle. Erilaisia kumitelaratkaisuja on aikojen saatossa ollut useitakin. Näiden ratkaisujen ongelmana on ollut usein kallis hankintahinta ja koneiden ominaisuuksien muuttuminen huonompaan suuntaan ns. normaalissa käytössä kivennäismailla ja kivikoissa. Iso rajoittava tekijä konekehityksessä on ollut myös pyrkimys rajoittaa koneiden leveys alle 3 metriin.

2010-luvulla alettiin ikään kuin vahingossa kokeilemaan kaivuritelojen lappujen hitsaamista metsäkoneen telamatoksi. Kokeilut osoittautuivat pian toimiviksi ja kehitys eteni nopeasti aina sarjatuotantovaiheeseen asti. Aluksi oli isoja ongelmia sivuohjurien mitoituksessa ja telalappujen kestävyydessä, mutta oikeilla raaka-ainevalinnoilla ongelmista on suurelta osin päästy eroon. Kaivuritela- tai umpitelaominaisuus, miten niitä sitten haluaa kutsua, perustuu telalappujen tasaisuuteen ja leveyteen sekä lappujen etäisyyteen toisistaan. Käytännössä telamatto hitsataan niin lyhyillä sivulenkeillä, ettei lappujen välissä ole tilaa, vaan saadaan aikaan yhtenäinen ”matto”. Pehmeällä maalla ajettaessa turve ei pääse telan läpi eikä maapohja rikkoudu. Tähän samaan ominaisuuteen perustuu myös mahdollisuus ajaa lumella, mikä ei ole mahdollista muun kaltaisilla kantavilla teloilla ajettaessa. Ongelmana tässä on se, että jos kone uppoaa ja maa-ainesta tai lunta pääsee telamaton sisäpuolelle, ei materiaali pääse renkaan ja telan välistä pois. Monesti tästä on seurauksena telihammaspyörien rikkoutuminen. Umpitelalla varustetulla koneella on pysyttävä maanpinnan tasolla. Umpitelan telalappu on suora lappu varustettuna erilaisilla urituksilla ja hokituksilla. Poikittaisurat auttavat etenemissuuntaan mentäessä sekä rinteissä, kun taas hokitukset estävät sivuttaisen luisumisen. Suoran telalapun etu valmistuksessa on, että telan leveys voidaan mitoittaa kulloiseenkin tarpeeseen sopivaksi. Tuotantoon telalapputavara tulee pitkinä salkoina, joista katkotaan sopivan mittaiset laput. Yleisin telan leveys lienee n. 1000 mm symmetrisenä. Tämä tarkoittaa, että telalappu tulee yhtä paljon yli renkaan molemmilta puolilta. Epäsymmetrisenä telalappua on mahdollista leventää niin sisä- kuin ulkopuoleltakin, riippuen koneen käyttötarkoituksesta. Nykyisin koneiden leveys vaihtelee n. 2,8-3,2 metrin välillä. Harvennushakkuulla ajouran suositusleveys on kivennäismaalla 4,5 metriä ja turvemaalla 5,0 metriä. Jos koneella ajetaan pelkästään harvennuksella, voi kantavuutta hakea renkaan sisäpuolelle levenevällä telalla. Tällöin päästään jopa alle kolmen metrin leveyteen, mutta sisäpuolelle levennetty tela pienentää kuormatilaa, ja näin ollen myös kuormakapasiteettia ja kannattavuutta. Kantavaksi yleiskoneeksi voisi tänä päivänä luokitella koneen, jossa on takana symmetriset metriset umpitelat ja edessä 900 mm leveät ulospäin levenevät epäsymmetriset umpitelat. Kuormakapasiteetti yleiskoneella on n. 14 tn. . Käytössä on joillakin konemerkeillä myös ns. pitkäteli. Tässä versiossa kuormatilan alla oleva telirakenne on normaalia pitempi ja tavoitteena on näin saada laajempi kantopinta. Tämä versio on kiinteä rakenne, eikä sitä voi muuttaa tarpeen mukaan. Pitkäteli on käytännössä hieman kankeampi ja käännöksissä maapohja rikkoontuu helpommin. Myös pitkäteli voidaan varustaa umpiteloilla. Ongelmana tässä versiossa on ollut suurempi rengasrikkojen esiintyminen ja telojen kireyden säätäminen on tarkempaa.  Käytäntö on osoittanut, että teloja ei vaihdeta työmaakohtaisesti, vaan kesäkaudella käytössä on umpitelat ja talvikaudella ns. kapulatelat.

Erikoistelat ovat lähes aina huomattavasti kalliimpia hankkia ja ylläpitää kuin ns. normaalit kapulatelat. Valmistus on kalliimpaa ja materiaalia on myös enemmän. Kesäaikainen käyttö kuluttaa teloja huomattavasti enemmän kuin talviaikainen käyttö. Iso riski kantavien telojen käytössä on lumiolosuhteissa, koska varsinkin nuoska lumi takertuu helposti niin ulko- kuin sisäpinnalle. Usein kantavat telat ostetaan lisävarusteena ja hankinta pitäisi pystyä kuolettamaan käyttöaikana. Kantavan telaparin hankintahinta on n. 12000-15000 €. Normaali kapulatelapari maksaa n. 8000 €. Jos kone varustellaan molemmin päin kantavilla teloilla, tulee lisäkustannusta jopa 30.000 € yhtä konetta kohti. Tällaisen hankinnan kuoletusajaksi voi enimmillään laskea 4 vuotta, jos talviaikana käytetään toisenlaisia teloja. Jotta investointi olisi kannattava, tulisi parannetun kantavuuden ansiosta vuositasolla saada n. 4000 m3 lisää harvennushakkuuta ja lähikuljetusta. Ongelmaksi muodostuu usein markkinatilanne. Hyvässä markkinassa kokoaikaista tarvetta heikosti kantavien maiden hakkuulle ei ole, mutta telasto kuluu silti samalla lailla. Huonossa markkinatilanteessa turvemaiden hakkuulle ei löydy metsänomistajan kannalta katsottuna kannattavuutta, koska ostajien puustamaksukyky on alhainen ja korkeammat korjuukustannukset alentavat kantohintaa alle metsänkasvatuksen kannattavuusrajan.

Nykyaikainen korjuukalusto pitäisi nähdä metsänomistajan kannalta katsottuna mahdollisuutena hoitaa kaikenlaisia metsiä. Hyvällä suunnittelulla ja oikea-aikaisella korjuuajankohdalla on mahdollista hoitaa metsiä kasvukuntoon. Huonommassa suhdanteessa kannattaisi tehdä kasvatushakkuita, jotta parempien aikojen koittaessa metsästä saatava tulo olisi sitten parempi. Korjuuyrittäjän kannalta vain ja ainoastaan tasainen korjuurytmi ja työmahdollisuudet antavat mahdollisuuden pitää yllä riittävää kapasiteettia. Työn tasaisuus on yksi tärkeimmistä perusteista, jolla ammattitaitoinen kuljettajaporukka pysyy ja kehittyy metsäkonealan töissä.

Kirjoittaja on metsäalan yrittäjä. Kokemusta kantavista telaratkaisuista on jo neljän vuosikymmenen ajalta. Nykyisenkaltainen umpitela on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi koneiden ominaisuuksien parantuessa. Samoin telat ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan osoittautuneet kestäviksi monenlaisissa metsäisissä olosuhteissa. Näkemykseni mukaan umpitela-ratkaisu parantaa kaikkien metsäalalla toimivien osapuolien mahdollisuuksia olla entistä kilpailukykyisempiä.

Asko Piirainen, toimitusjohtaja, Metsäurakointi Piirainen Oy