Onko lahopuu riski?

25.11.2019

Kuollut, lahoava puu on erityisen merkittävää metsäluonnon monimuotoisuudelle. Se toimii elinympäristönä ja ravintona jopa 5000 metsälajille.

Lahopuulajit ovat arvokkaita, koska ne turvaavat metsäluonnon toimintaa osallistumalla hajotukseen ja ravinteiden kiertoon. Pitkälti lahopuun ansiosta Suomen luonnon uhanalaisarvion (v. 2019) mukaan metsälajeilla sujuu kaikista elinympäristöistä parhaiten. Lahopuuhun liittyy toki myös riskejä.

Paljonko lahopuuta on?

Lahopuun määrää on seurattu 1990-luvulta lähtien. Edellisen Valtion metsien inventoinnin (VMI12, 2017) mukaan lahopuuta on metsämaalla keskimäärin 5,8 kuutiometriä hehtaarilla, suojelualueilla jopa kolminkertainen määrä. Määrät ovat kasvaneet Etelä-Suomessa jatkuvasti niin talousmetsissä kuin suojelualueilla. Edellisestä inventoinnista määrä on kasvanut valtakunnallisesti 16 prosenttia.

Pohjois-Suomessa ei ole ollut viime vuosina laajoja myrskytuhoja, ja siten lahopuujatkumo on heikentynyt. Vaikka lahopuun määrä onkin pohjoisessa vähentynyt sekä talousmetsissä että suojelualueilla viidellä prosentilla, on sitä yhä kaksinkertainen määrä etelään verrattuna.

Miten lahopuuta lisätään?

Metsäsertifioinnin kriteerit velvoittavat jättämään hakkuissa säästöpuita. Tämä selittää merkittävän osan lahopuun lisääntymisestä. Metsistämme noin 90 prosenttia kattavan PEFC-sertifioinnin kriteerien mukaan hakkuissa tulee jättää joka leimikkoon vähintään 10 kappaletta säästö- tai runkolahopuita. Säästöpuiden pitää olla rinnankorkeudelta vähintään 10 cm paksuja. Runkolahopuustolla tarkoitetaan rinnankorkeusläpimitaltaan yli 20 cm paksuja keloja ja muita kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita.
 

Fiksua talousmetsien luonnonhoitoa harjoitettaessa säästöpuut kannattaa keskittää ryhmiin, joissa kaikki puut säästetään. Näin ryhmän erilajiset, -kokoiset ja -ikäiset puut muodostavat kuollessaan monimuotoisen lahopuujatkumon. Kaatuneitakaan säästöpuita ei siis saa korjata pois. Nehän ovat säästöpuita.

Lahopuuta lisätään myös säästämällä metsänhoidossa olemassa olevaa lahopuuta, lukuisien eri hankkeiden myötä hakkuissa, ja vaikkapa tekopökkelöinä sähköjohtojen vierimetsien käsittelyissä. Toimintatapoja voidaan ja pitää yhä kehittää: varsinkaan järeää lahopuuta ei tulisi kerätä energiapuuksi.

Aiheuttaako lahopuu riskejä?

Lahopuuta syntyy luonnollisesti myös metsätuhoissa. Myrskyjen, lumituhojen ja metsäpalojen riskit kasvavat ilmastonmuutoksen edetessä. Kirjanpainaja on pahin uhka heikentyneille, ja epidemioiden aikaan myös terveille puille.

Kirjanpainajat ja muut kaarnakuoriaiset elävät vain kuorellisella havupuulla. Pitkälle lahonneen havulahopuun tai lehtilahopuun lisääminen eivät siis lisää kaarnakuoriaisriskiä. Järeä lehtilahopuu on monimuotoisuudelle mitä parhainta. Metsätuholakikin ymmärtää ekologiaa, ja velvoittaa poistamaan metsästä vain kaadetut, kaatuneet tai vahingoittuneet kuorelliset kuuset 10 kuutiota ja männyt 20 kuutiota hehtaarilla ylittävältä osalta viimeistään heinäkuussa.

Tilanne voisi myös karata käsistä. Ruotsissa isot sahurit ovat sahanneet kuluvan vuoden pelkkää kirjanpainajatuhopuuta. Siis Ruotsissa. Saksassa kesällä 2019 kirjanpainaja tappoi pystyyn 3 miljardin euron edestä erityisesti vanhoja kuusikoita. Ikimetsät taitavat olla mahdottomuus.

Hurjimpia tilanne on Tsekissä. 2015 kirjanpainaja tuhosi puuta 2 miljoonaa kuutiota. 2018 tuhojen määrä oli noin 18 miljoonaa, ja 2019 ennuste 25 miljoonaa kuutiota. Seurannaistuholaiset tappavat myös lehtipuita. Tuhometsien uudistaminen alkaa näyttää mahdottomalta tehtävältä.

Ilmastonmuutoksen suhteen riskit realisoituvat viimeistään, kun kuollutta puuta - jota myös helposti syttyväksi palokuormaksi kutsutaan – on yli tarpeen. Salama ja tupakantumppi hoitavat puut hiilipäästönä ilmakehään.

Metsien monimuotoisuutta pitää turvata, mutta niiden terveydellä ei pidä leikkiä.

Markus Nissinen
ympäristöasiantuntija
MTK metsälinja