Ympäristötuki: Mhy auttaa kohteiden selvittämisessä ja tuen hakemisessa

kymenlaakso

Metsälain 10 pykälän kohteet rajataan metsätalouden ulkopuolelle. Ympäristötuki on osa metka-tukijärjestelmää ja sen ansiosta näistä muutenkin talouskäytön ulkopuolella olevista saa korvauksen. Onko asia näin yksinkertainen?

- On. Ympäristötuki on 10 vuoden määräaikainen sopimus, jossa suojelukorvaus maksetaan metsänomistajalle, metsäasiantuntija Joni Hinkkuri vahvistaa.

Metsälain 10 §:n kohteen määrittelemät kohteet kuten purot ja norot lähiympäristöineen ovat tukikelpoisia kohteita.

Tällainen kohde voi olla esimerkiksi puro, jonka ympäriltä löytyy kerroksellisuutta sekä reippaankokoinen suojakaistale, jota ei käsitellä.

Koska luvassa on metsänomistajalle pelkkää hyötyä, ei ole ihme, että kiinnostus ympäristötukeen on kasvanut viime aikoina.

- Mikäli tilallasi on metsälakikohteita tai muita arvokkaita ympäristökohteita, niin riittää kun otat yhteyttä omaan metsäasiantuntijaan ja ympäristötukeen erikoistuneet asiantuntijat käyvät sitten katsomassa kohteen, Hinkkuri kertoo.

Minkälainen metsä saa ympäristötukea

Ympäristötuella rahoitettavat kohteet ovat esimerkiksi puustoisia metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai monimuotoisuusarvoltaan merkittäviä METSO-ohjelman elinympäristöjä, jotka eivät pienuutensa vuosi sovellu METSO-kohteeksi.

Tärkein valintakriteeri on kohteen ekologinen laatu eli metsien monimuotoisuudelle arvokkaat rakennepiirteet, kuten puuston ja vesitalouden luonnontilaisuus sekä lahopuusto.

Lahopuut ovat tärkeitä metsien ekologisen kestävyyden kannalta, sillä ne suovat elinsijaa monille uhanalaisille hyönteisille ja sienille.

Vähäpuustoisia kohteita kuten kitu- ja joutomaiden soita ja kallioita ei pääsääntöisesti rahoiteta. Tasaikäinen talousmetsä ei sovellu ympäristötuen kohteeksi.

Paljonko ympäristötuki on?

Tuen määrä on tapauskohteinen ja siihen vaikuttaa esimerkiksi hakattavissa olevan puun määrä.

Uutta ympäristötuessa on lahopuusta maksettava kannustinkorvaus. Kannustinkorvaus on enintään 20 prosenttia ympäristötuesta. Kuollutta puuta pitää olla kannustinkorvaukseen laskettavalla kuviolla vähintään 10 kuutiometriä ja 20 kuutiometriä hehtaaria kohden.

Miten tukea haetaan?

Ympäristötukihakemuksen laadintaa varten tarvitaan asiantuntemusta elinympäristön, luontoarvojen sekä puustotietojen määrittämiseen. Mhy Kymenlaakson ympäristötukiin erikoistuneet metsäasiantuntijat kartoittavat kohteen ja tekevät tukihakemuksen. Riittää kuitenkin, että otat yhteyttä omaan metsäasiantuntijaan ja kerrot kiinnostuksesta ympäristötukeen, niin hän välittää asian eteenpäin.

Kenelle ympäristötuki maksetaan? Kuka maksaa valmistelutyön?

Veronalainen ympäristötuki sekä korvaus tuen valmistelusta tulevat maanomistajalle. Mhy Kymenlaakso lähettää metsänomistajalle laskun valmistelutyöstä (jonka Metsäkeskus korvaa metsänomistajalle). Mhy:n laskussa on arvonlisävero, jonka metsänomistaja huomioi omassa alv-tilityksessä. Valmistelu on siten käytännössä maksutonta metsänomistajalle.

Kiinnostuitko ympäristötuesta? Ota yhteyttä omaan metsäasiantuntijaasi>>

Ajankohtaista

  1. Henkilöstömuutoksia Mhy Kymenlaaksossa

    Henkilöstömuutoksia Mhy Kymenlaaksossa

    Kymenlaakso

    Meillä Mhy Kymenlaaksossa kesä toi mukanaan henkilöstömuutoksia. Anna Viiala siirtyi Mhy Kymenlaakson sisällä korjuuesihenkilön tehvästä controlleriksi 1.6.2025 alkaen. Annan uuteen työnkuvaan kuuluu muun muassa toimituskauppojen valmistelut, puukauppakokonaisuuden hallinta, puukaupan laadunvalvonta ja varmistaminen, taloushallinnolliset tehtävät ja niiden kehitys sekä monenlaisten raporttien ja ennusteiden laatiminen.

    Lue lisää
  2. Mhy Kymenlaaksolle myönetty laatu- ja ympäristöserifikaatit

    Mhy Kymenlaaksolle myönetty laatu- ja ympäristöserifikaatit

    Kymenlaakso

    MHY Kymenlaakso sai ISO 9001 ja -14001 -sertifikaatit – laatu ja ympäristöasiat entistä vahvemmin toiminnan ytimessä. MHY Kymenlaakso on saavuttanut merkittävän virstanpylvään toiminnassaan: yhdistykselle on myönnetty ISO 9001 ja ISO 14001 -sertifikaatit. Kyseessä on kansainvälisesti tunnustetut standardit, jotka ohjaavat organisaatioita kehittämään toimintaansa laadun ja ympäristön näkökulmista.

  3. Toimistomme yhdistyvät Kouvolan keskustaan

    Toimistomme yhdistyvät Kouvolan keskustaan

    Kymenlaakso

    Mhy Kymenlaakson toimistot yhdistyvät lokakuussa Kouvolan keskustaan, Pohjola-taloon.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset