Me tunnemme metsäsi

Me tunnemme metsäsi

Tervetuloa Metsänomistajan omaan heimoon. Me tunnistamme metsänomistajien monet arvot ja olemme valmiina auttamaan.

Ajankohtaista

Kaikki uutiset
  1. Vuoden 2023 Metsämarssi sai ihmiset liikkeelle – ”Metsä vetää edelleen puoleensa”

    Vuoden 2023 Metsämarssi sai ihmiset liikkeelle – ”Metsä vetää edelleen puoleensa”

    Valtakunnallinen

    Metsämarssia vietettiin ympäri Suomea viikolla 37. Viikon aikana tuotiin esille erityisesti metsänomistajien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tapahtumaa vietettiin kattavasti sähköisissä kanavissa ja paikallistapahtumissa.

    Lue lisää
  2. Metsänhoitotöitä on tehty viime vuotta reippaammin – kemera-tukia ehtii hakea vielä syyskuun ajan

    Metsänhoitotöitä on tehty viime vuotta reippaammin – kemera-tukia ehtii hakea vielä syyskuun ajan

    Valtakunnallinen

    Kemera-tukijärjestelmä päättyy vuoden vaihteessa, jonka jälkeen siirrytään uuteen metsätalouden kannustejärjestelmään, metkaan. Kemera-tukea metsänhoitotöihin on tänä vuonna saanut noin 14 000 metsänomistajaa.

  3. MetsäRokkaa 2024

    Metsä rokkaa Juvalla heinäkuussa 2024

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo järjestää Metsä Rokkaa -tapahtuman kuuden vuoden tauon jälkeen lauantaina 6.7.2024 Juva Campingilla. Aiemmat tapahtumat on järjestetty vuosina 2008, 2012, 2015 ja 2018.

  4. Suomen Metsäsäätiö nostaa vastuullishankkeet uudeksi painopistealueekseen

    Suomen Metsäsäätiö nostaa vastuullishankkeet uudeksi painopistealueekseen

    Valtakunnallinen

    Suomen Metsäsäätiö on omalta osaltaan edistämässä luonnon monimuotoisuutta ja ilmastotyötä nostaessaan vastuullisuushankkeet mukaan uudistuneen strategiansa painopistealueeksi vuosille 2023-2027.

  5. Toimistot suljettuina 19.-21.9.

    Toimistot suljettuina 19.-21.9.

    Kymenlaakso

    Toimihenkilöt kouluttautuvat uuden metsäjärjestelmän käyttöön syyskuussa. Siirtymävaiheessa voi ilmetä viivästyksiä asiakaspalvelussa ja laskutuksessa.

  6. Metsämarssi metsänhoitoyhdistys

    Valtakunnallisessa Metsämarssissa juhlitaan hyvän metsänhoidon merkitystä suomalaisille

    Valtakunnallinen

    Metsämarssia vietetään ympäri Suomea viikolla 37 (11.9.-17.9.). Viikon aikana tuodaan esille erityisesti metsänhoidon, metsien monipuolisen käytön ja metsänomistajien roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Tempaukseen ovat tervetulleita kaikki metsistä kiinnostuneet suomalaiset.

  7. Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetty Harri Huupponen

    Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetty Harri Huupponen

    Valtakunnallinen

    Metsätalousinsinööri Harri Huupponen on nimitetty Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Huupponen on toiminut MHYP:n kehittämispäällikkönä ja Metsätilat.fi-ketjun toimitusjohtajana.

  8. Iskikö myrsky metsään? Tässä muistilista metsänomistajalle

    Iskikö myrsky metsään? Tässä muistilista metsänomistajalle

    Kymenlaakso

    Myrskytuhon äärellä metsänomistaja voi tuntea epävarmuutta siitä, mitä nyt tulisi tehdä. Tässä muistilista metsänomistajalle myrskytuhon sattuessa.

  9. Uusi metsäjärjestelmä käyttöön Mhy Kymenlaaksossa syksyllä

    Uusi metsäjärjestelmä käyttöön Mhy Kymenlaaksossa syksyllä

    Kymenlaakso

    "Uusi metsäjärjestelmä tulee hyödyttämään kaikkein eniten juuri metsänomistajia, sillä pystymme tarjoamaan entistä monikanavaisempaa palvelua", kertoo Mhy:n johtaja Panu Pettinen.

  10. Tulevat metsäammattilaiset aloittamassa metsäuraa

    Tulevat metsäammattilaiset aloittamassa metsäuraa

    Kymenlaakso

    Kuluvan maastokauden metsäharjoittelijat ovat työskennelleet ahkerasti taimien kanssa jo kuukauden. Keitä he ovat ja millaisia ajatuksia heillä on metsäalasta?

  11. Onko metsässä tehty niin kuin on sovittu?

    Onko metsässä tehty niin kuin on sovittu?

    Kymenlaakso

    Korjuunvalvonta on tärkeä osa metsäammattilaisen työtä. Korjuunvalvonnalla huolehditaan, että asiat on tehty niin kuin on sovittu.

  12. Puukauppa: Puun kysyntä on kova ja hinnat rikkovat ennätyksiä – kilpailutus entistä tärkeämpää

    Puukauppa: Puun kysyntä on kova ja hinnat rikkovat ennätyksiä – kilpailutus entistä tärkeämpää

    Kymenlaakso

    Mhy Kymenlaakson johtaja Panu Pettinen vahvistaa: puun kysyntä on ennätysvahvaa tällä hetkellä Kymenlaaksossa - ja se näkyy hinnassa.

Kuukauden palvelu: Metsäsuunnitelmalla tavoitteisiin

Kuukauden palvelu: Metsäsuunnitelmalla tavoitteisiin

Metsäsuunnitelma on metsänomistajan käsikirja metsien hoitoon. Metsäsuunnitelman avulla voit hoitaa metsiäsi helposti, kestävästi ja taloudellisesti kannattavasti.

Lue lisää metsäsuunnitelmasta

Uudelle metsänomistajalle

  • Metsänomistaminen

    Metsänomistaminen

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajana pääset pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Metsänomistajan eteen voi tulla tilanteita, joissa tarvitsee tietää metsätilan arvo tai mietit vaihtoehtoisia tapoja metsien hyödyntämiseen. Myös metsäverotus koskettaa jokaista metsänomistajaa vuosittain. Tältä sivulta löydät metsänomistamiseen liittyvää tietoa. Muista myös, että Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijat ovat aina valmiita auttamaan!

  • Metsäveroilmoitukseen apua Metsänhoitoyhdistyksestä

    Metsäverotus

    Valtakunnallinen

    Tarvitsetko apua metsäveroilmoituksen tekemisessä? Metsäveroilmoituksen laatiminen ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin Metsäveropalvelumme avulla. Asiantuntijamme laativat sekä metsätalouden veroilmoituksen että arvonlisäveroilmoituksen kädenkäänteessä. Sinulle palvelu on helppo valinta ja metsäverotus tulee hoidettua ajallaan ja oikein.

  • Oma metsäasiantuntija

    Oma metsäasiantuntija

    Valtakunnallinen

    Oma metsäasiantuntija on olemassa sinua varten metsänomistamisen polullasi. Hän tietää mitä metsissä tapahtuu ja auttaa kaikissa metsääsi liittyvissä kysymyksissä – oli kyse sitten metsän hoidosta tai puukaupasta. Sinä voit olla levollisin mielin, kun metsäsi hoidossa auttaa ammattilainen, jolle sinä ja metsäsi ovat tärkeitä.

  • Metsäasiantuntija arvioi metsässä sen arvoa.

    Puukaupan kilpailuttaminen

    Valtakunnallinen

    Moni kilpailuttaa vakuutukset, sähkösopimukset ja puhelinliittymät. Miksi et kilpailuttaisi puukauppaasi? Puun myynti ammattilaisen avulla eli valtakirjalla takaa, että puukauppasi kulkee parhaita mahdollisia polkuja.

  • Metsänsuojelu vapaaehtoisesti

    Metsän suojelun palvelut

    Valtakunnallinen

    Metsien vapaaehtoisella suojelulla vaikutetaan lajiston monimuotoisuuden ohella myös metsien hiilensidontaan, vesistöjen puhtauteen ja metsämaisemaan. Suojeluohjelmalla mahdollistat metsällä tienaamisen kaatamatta puutakaan. Oma metsäasiantuntijasi auttaa mm. kohteiden kartoittamisessa ja ympäristötuen hakemisessa.

  • Taimikonhoito

    Taimikonhoito

    Valtakunnallinen

    Oikea-aikaisella taimikonhoidolla metsäsi antaa harvennuksissa 40 % enemmän tuloa, kuin metsä, jossa taimikonhoito on jäänyt tekemättä. Taimikonhoidolla varmistat, että metsäsi pysyy tuottavana, monimuotoisuutta unohtamatta.

Tapahtumat

Näytä kaikki tapahtumat
  1. Valtakunnallinen

    Metsänomistajan ilta, Helsinki: metsätilan omistuksen vaihdos ja hiilimarkkinat

    Helsinki

    17.00 - 19.30

    Lue lisää
  2. Valtakunnallinen

    Metsätalouden tuet muuttuvat kemerasta metkaan - mitä uutta on tulossa? - Metsänomistajat-webinaari

    Webinaari

    17.00 - 19.00

    Lue lisää
  3. Valtakunnallinen

    Metsänomistaja ilmastonmuutoksen hillitsijänä

    Webinaari

    17.00 - 18.30

    Lue lisää
  4. Valtakunnallinen

    Vapaaehtoiset hiilimarkkinat

    Webinaari

    17.00 - 18.30

    Lue lisää
  5. Valtakunnallinen

    Metsätilan omistajavaihdos / SPV-webinaari

    Webinaari

    18.00 - 20.00

    Lue lisää
  6. Valtakunnallinen

    Ajankohtaiskatsaus – Metsänomistajat-webinaari

    Webinaari

    17.00 - 19.00

    Lue lisää

Metsätietoa

  • Metsä sijoituksena

    Metsä sijoituksena

    Valtakunnallinen

    Metsäsijoittaminen on moniulotteinen asia. Kuten kaikessa sijoittamisessa, myös metsäsijoittamisessa on hyvä olla syvempää ymmärrystä. Metsäalan tuntemuksestakaan ei ole haittaa. Metsä sijoituksena on vakaa ja hyvin riskejä hajauttava omaisuuslaji.

  • Uusi metsänomistaja, lähde Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijan kanssa tutustumaan tilaasi ja saat paljon uutta tietoa metsistäsi.

    Uusi metsänomistaja

    Valtakunnallinen

    Metsänomistaminen tuo mukanaan erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Metsänomistajana voit joutua pohtimaan puun myynnin lisäksi myös metsien suojeluun, kaavoitukseen, maanvuokraamiseen tai jokamiehenoikeuksiin liittyviä asioita. Näiltä sivuilta löydät metsänomistamiseen liittyvää tietoa. Saat tarvittaessa apua omasta Metsänhoitoyhdistyksestäsi tai Metsänomistaja-järjestön asiantuntijoilta.

  • Metsät ja ilmastonmuutos

    Metsät ja ilmastonmuutos

    Valtakunnallinen

    Luonto ei ehdi sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamaan nopeaan lämpenemiseen. Ainut todellinen tapa pysäyttää ilmastonmuutos on fossiilipäästöjen raju vähentäminen. Mutta tarvitsemme myös tehokkaita keinoja muutoksen hillintään. Mitä yksittäinen metsänomistaja voi tehdä? Paljon!

Mikä Metsänhoitoyhdistys?

  • omat metsäasiantuntijat

    Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakso

    Kymenlaakso

    Mhy Kymenlaakso on metsänomistajien oma yhdistys. Tärkein tehtävämme on auttaa metsänomistajaa saavuttamaan omien arvojen mukaiset tavoitteet.

  • Metsänomistajat-jäsenlehti

    Metsänomistajat-jäsenlehti

    Kymenlaakso

    Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson jäsenlehti ilmestyy 2 kertaa vuodessa. Lisäksi kesäisin toimitamme kesätiedotteen. Varmista, että jäsenrekisterissämme on oikeat yhteystiedot, jos postimme ei sinua tavoita!

  • Jäsenet tyytyväisiä Metsänhoitoyhdistykseen - ”Kaikki sujui kuin rasvattu!”

    Jäsenet tyytyväisiä Metsänhoitoyhdistykseen - ”Kaikki sujui kuin rasvattu!”

    Kymenlaakso

    ”Sain suunnitelman, arvion metsätilan hinnasta, hyviä neuvoja ja myös tekijät työlle kauttanne.” ”Hyvin meni, asiantuntevaa palvelua kaikinpuolin. Rahalle sai täyden vastineen.”

Jäsenyys kannattaa

  • Maan kattavimmat puukauppatilastot ja  puun hintatiedot sekä osaavat metsäasiantuntijat käytössäsi.
  • Metsänhoitopalvelut jäsenetuhintaan.
  • Kattavat jäsenedut.
  • Metsänomistajien itsensä hallinnoima.
Liity jäseneksiKatso kaikki edut
200 000

200 000

metsänomistajaa jäsenenä

1000

1000

metsäasiantuntijaa metsänomistajien käytettävissä

yli 30

yli 30

jäsenetukumppania, jotka tarjoavat tuotteita ja palveluita jäsenetuhintaan

Metsäpalvelut

Puukauppa

Puukauppojen vuoksi ei tarvitse vääntäytyä solmuun. Puukaupat hoituvat huolettomasti ja nopeasti meidän kauttamme. Hyväksyt vain tarjouksen ja me huolehdimme kaikesta muusta alusta loppuun saakka.

Tutustu

Metsänhoito

Hyvällä metsänhoidolla varmistat metsän tuoton ja arvon säilymisen tuleville sukupolville. Metsänhoitoyhdistys auttaa sinua saavuttamaan ne tavoitteet, joita metsältäsi haluat.

Tutustu

Metsänomistaminen

Metsänomistajana pääset pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja ja tapoja käyttää metsäomaisuuttasi. Oma metsäasiantuntijasi on aina valmiina auttamaan myös metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Tutustu

Uusin blogi

Näytä kaikki

Uudistunut Metsäsäätiö – entistä vaikuttavampaa metsäelinkeinon edistämistä

Matti Mäkelä

Valtakunnallinen

Suomen Metsäsäätiön uusi strategia pyrkii entistä vaikuttavampaan työhön metsäelinkeinon menestyksekkään tulevaisuuden rakentamisessa.

Lue lisää
Uudistunut Metsäsäätiö – entistä vaikuttavampaa metsäelinkeinon edistämistä
OmaMetsä -mies

Hoida metsäomaisuuttasi OmaMetsässä

Metsänomistajien verkkopalvelu on nimeltään OmaMetsä. OmaMetsässä voit nähdä metsäsi vaikkapa kotisohvalta ja saat kätevästi yhteyden omaan metsäasiantuntijaasi.

Rekisteröidy OmaMetsäänLue lisää OmaMetsästä

Jätä yhteydenottopyyntö

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

2023 © Metsänhoitoyhdistykset