Korjuunäytöksen voittaja arvottu

kymenlaakso

Syksyn korjuunäytöksessä arvuuttelimme harvennuksen poistuman keskijäreyttä. Keskijäreys kohteella oli 154 litraa. Tehtävä herätti mielenkiintoisia keskusteluita. Kiitos kaikille osallistuneille!

Palkinnoksi kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kaksi lippua Kouvolan kaupunginteatterin Ihan metsässä -näytelmään. Lähimmäksi oikeaa vastanneet saavat lohdutuspalkintona Mika Honkalinnan Talo metsässä -kirjan. Päävoittajalle ja kahdella lähimmäksi tienneelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Ajankohtaista

  1. Kuusitukin hinnassa jopa yli 15 euron erot kuutiolle 

    Kuusitukin hinnassa jopa yli 15 euron erot kuutiolle

    Kymenlaakso

    Puumarkkina käy Kymenlaaksossa edelleen vilkkaana. Viime viikkoina kesäkorjuukelpoisista kuusikon uudistushakkuista on maksettu parhaimmillaan yli 90 euroa kuutiometriltä, kun heikoimmat tarjoukset ovat jääneet noin 75 euroon kuutiolta. Hintojen suuri vaihtelu kertoo siitä, että puunostajien tarpeet eroavat tällä hetkellä merkittävästi. Metsänomistajalle ero voi tarkoittaa tuhansien eurojen lisätuloa samalla leimikolla.

    Lue lisää
  2. Apulanta-metsa istutettiin Kouvolan Aitomäkeen

    Apulanta-metsa istutettiin Kouvolan Aitomäkeen

    Kymenlaakso

    Apulanta-yhtyeen vuonna 2022 käynnistämä Minusta kasvaa puu -hanke sai uuden merkittävän virstanpylvään lauantaina 16.5., kun neljäs Apulanta-metsä istutettiin Kouvolan Aitomäkeen. Päivän aikana alueelle istutettiin talkoovoimin noin 5000 männyntaimea. Istutustapahtuma kokosi yhteen Apulannan faneja, yhteistyökumppaneita, hankkeen tukijoita, asiantuntijoita sekä luonnonystäviä. Sateisesta säästä huolimatta päivä oli onnistunut ja tunnelmaa leimasivat yhteisöllisyys, käytännön tekeminen ja vahva kokemus siitä, että pienistä teoista voi kasvaa jotain pysyvää.

  3. Uusi lunastuslaki - me pidämme huolen maanomistajan oikeuksista

    Uusi lunastuslaki - me pidämme huolen maanomistajan oikeuksista

    Kymenlaakso

    Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakso valvoo aktiivisesti metsänomistajien etua myös suurissa infrastruktuurihankkeissa. Ajankohtainen esimerkki tästä on Fingridin Kyminlinna–Pernoonkoski 110 kV -voimajohtohanke, jonka etenemistä seuraamme tarkasti metsänomistajien näkökulmasta.