Oma metsäasiantuntijasi tuntee metsäsi
Metsänhoitoyhdistys Lounametsä palveluksessasi
Ajankohtaista
Kaikki uutisetMetsävähennyksen korotusta odotetaan voimaan vuoden 2026 alussa
Valtakunnallinen
Hallituksen esitys metsävähennyksen korotuksesta 75:een prosenttiin annettiin eduskunnalle toukokuun alussa, ja se on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä. MTK pitää esitettyä lainmuutosta tärkeänä panostuksena pitkäjänteiseen perhemetsätalouteen.
Tuttuja ja uusia kasvoja - katso kuka palvelee alueellasi
Lounametsä
Tämän vuoden aikana metsäasiantuntijoidemme vastuualueissa on tapahtunut useita muutoksia. Osa on siirtynyt uusiin tehtäviin toiveidensa mukaisesti, ja samalla olemme saaneet joukkoomme uusia kasvoja vahvistamaan palveluamme eri puolilla toimialuettamme. Osa pitkään palvelleista asiantuntijoistamme on puolestaan jäämässä ansioituneelle eläkkeelle kuluvan vuoden aikana.
Tapahtumat
Näytä kaikki tapahtumatValtakunnallinen Lounametsä Valtakunnallinen Valtakunnallinen Valtakunnallinen Valtakunnallinen
Metsäblogimme uusimmat
Näytä kaikkiMetsäpalvelut
Puukauppa
Puukauppojen vuoksi ei tarvitse vääntäytyä solmuun. Puukaupat hoituvat huolettomasti ja nopeasti meidän kauttamme. Hyväksyt vain tarjouksen ja me huolehdimme kaikesta muusta alusta loppuun saakka.
200 000
metsänomistajaa jäsenenä
1000
metsäasiantuntijaa metsänomistajien käytettävissä
yli 30
jäsenetukumppania, jotka tarjoavat tuotteita ja palveluita jäsenetuhintaan