Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vahvistaa metsänomistajan asemaa – edunvalvonta uudelle tasolle

etela-savo

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo vie edunvalvonnan uudelle tasolle uudistamalla vuoteen 2028 ulottuvan strategiansa. Tavoitteena on vahvistaa metsänomistajan asemaa ja tuoda edunvalvonnan hyödyt entistä näkyvämmiksi ja mitattavammiksi.

Mhy Etelä-Savo uudistaa toimintaansa ja viestintäänsä osana strategiakauden kokonaisuudistusta. Hallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli pitää tärkeänä, että strategiatyöhön osallistettiin laajasti koko organisaatio – valtuusto, hallitus ja henkilöstö johtoryhmineen. – Töitä tehtiin yhdessä metsänomistajien tulevaisuuden parhaaksi, Ralli kertoo.

– Näytämme teoilla, viestinnällä ja päätöksillä, mitä tarkoittaa olla metsänomistajan kokonaisvaltainen edunajaja. Tämä näkyy niin metsässä, mediassa kuin päätöksenteossa, kertoo johtaja Petri Pajunen.

Metsäasiantuntija metsänomistajan luottohenkilönä

Mhy Etelä-Savo vahvistaa metsäasiantuntijoiden roolia metsänomistajan henkilökohtaisina luottohenkilöinä. Asiantuntijat tuntevat asiakkaidensa metsät, liikkuvat maastossa ja tarjoavat kokonaisvaltaista palvelua metsäomaisuuden hoitoon.

Yhdistys uudistaa palvelujen toimintamalleja ja organisaatiotaan niin, että asiantuntijoiden ajasta yhä suurempi osa kohdistuu metsänomistajien kohtaamiseen ja palveluun.
– Olemme entistä tiiviimmin yhteydessä metsänomistajiin, Pajunen painottaa.

Edunvalvonnan hyödyt näkyviksi datan avulla

Strategiakaudella käynnistyy edunvalvonnan datahanke, joka tuo näkyviin konkreettiset tulokset metsänomistajien yhteisestä edunvalvonnasta. Tavoitteena on osoittaa mitattavia hyötyjä, kuten kilpailutetun puukaupan tuomat lisätulot tai metsäedunvalvonnan saavutukset aina puun juurelta Brysseliin asti.
– Haluamme tuoda vahvemmin esille Mhy:n edunvalvonnan tuomaa hyötyä, joka turvaa metsänomistajien asemaa, Pajunen sanoo. Uskomme tämän näkyvän positiivisesti myös kasvavina jäsenmäärinä.

Kasvua puukaupan toimeksiannoissa, metsänhoitopalveluissa ja omistusjärjestelyissä

Mhy Etelä-Savon tavoitteena on strategiakauden aikana tuottaa puukaupasta lisätuloja metsänomistajille kasvattamalla merkittävästi puukaupan toimeksiantojen ja samalla kilpailutetun puun määrää. Omistusjärjestelyihin liittyviä palveluita vahvistetaan ja laajennetaan erityisesti Savonlinnan seudulla ja taimikonhoitojen määrää kasvatetaan vastaamaan maakunnan metsien metsänhoidollisia tarpeita. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo työllistää maakunnassa vuosittain noin 330 henkilötyövuotta yrittäjiä, työntekijöitä ja toimihenkilöitä.

Aktiivinen ääni metsäalalla

Mhy Etelä-Savo haluaa olla metsäalan aktiivinen ääni, joka tuo metsänomistajan näkökulman näkyvästi esiin julkisessa keskustelussa ja mediassa. Yhdistys panostaa erityisesti viestintään, yhteistyöhön ja avoimuuteen.
– Kun metsänomistajat tiedostavat entistä laajemmin, että Metsänhoitoyhdistys on aina hänen puolellaan – maastossa, markkinoilla ja mediassa – silloin strategiamme on onnistunut, Pajunen kiteyttää.

Lisätietoja

Petri Pajunen
johtaja
p. 0407766212

Kaisa Ralli
puheenjohtaja
p. 0400845925

Ajankohtaista

  1. Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Metsään voi sijoittaa muutenkin kuin ostamalla sitä lisää - metsänlannoituksella metsä kasvuun

    Etelä-Savo

    Etelä-Savoon on saatu runsaasti puukauppatuloja viime vuosina. Sijoitus takaisin omaan metsään on metsärahoille erittäin hyvä vaihtoehto. Metsänlannoitus on metsänhoidollinen toimi, jonka seurauksena metsätilasi arvo ja tuotto kasvavat.

    Lue lisää
  2. Työharjoittelusta hyvät opit tulevaisuuden metsäammattilaisuuteen

    Työharjoittelusta hyvät opit tulevaisuuden metsäammattilaisuuteen

    Etelä-Savo

    Kesän -25 toimihenkilöharjoittelija Aino suosittelee lämpimästi kesäharjoittelua Mhy Etelä-Savossa kaikille alan opiskelijoille!

  3. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon sulkavalaiselle operaatioasiantuntija Manu Vasaralle myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi                                                                                             

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon sulkavalaiselle operaatioasiantuntija Manu Vasaralle myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Etelä-Savo

    Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä” esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.