Mhy -vaalit tulossa
etela-savo
Vastaa metsän huutoon, asetu ehdolle 2.10.2024 mennessä.
Tarvitsemme erilaisten metsänomistajien ääntä päätöksentekoon , ole se ääni. Valtuustossa pääset kehittämään sinulle tarjottavia palveluja ja tuomaan jäsenten äänen kuuluviin.
Ajankohtaista
Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa
Etelä-Savo
Metsän yllä matalalla liikkuva kookas drooni voi tänä kesänä herättää huomiota myös Etelä-Savossa. Kyse ei kuitenkaan ole valvonnasta tai turvallisuusuhasta, vaan uudesta tavasta tehdä metsänhoitotöitä.
Rantasalmen Apulanta -metsässä kohtasivat lapset, vastuullisuus ja yhteisöllisyys
Etelä-Savo
Rantasalmella vietettiin 13. toukokuuta lämminhenkinen ja merkityksellinen päivä, kun Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki palasivat Apulantametsään osana Minusta kasvaa puu -hanketta. Metsä sai alkunsa vuonna 2024, jolloin alueelle istutettiin koivuntaimia yhteisöllisessä talkoopäivässä bändin ja heidän faniensa toimesta. Nyt taimikko on lähtenyt hyvään kasvuun, ja samalla tapahtuman idea on juurtunut osaksi paikallista metsä- ja luontokasvatusta.
