Työtä ja toimeentuloa vai ylimitoitettua suojelua Etelä-Savoon?

etela-savo

Kuva metsästä

Luonnonvarakeskus (Luke) laski metsien suojelun vaikutuksia Etelä-Savoon (LS 3.2.2024). Suomen Luontopaneelin esittämä metsien mahdollinen tiukka lisäsuojelu pienentäisi tuloja ja vähentäisi työvoiman tarvetta noin kymmenesosalla nykyisestä.

Vuonna 2023 Etelä-Savon metsistä kunta- ja aluetalouteen rahavirta puumarkkinoilta oli 428 miljoonaa euroa. Summa sisältää kantorahatulot sekä puunkorjuun ja -kuljetusten kustannukset. Rahavirrasta noin puolet kertyi yksityismetsien puunmyyntituloista. Pelkästään tehtaan portille saakka arvoketjua tarkasteltaessa lisäsuojelun aiheuttamat menetykset olisivat yli 40 miljoonaa euroa. Onko meillä tähän varaa nykyisessä taloustilanteessa, jossa valtion velka ja uudet leikkaustarpeet kasvavat hurjaa vauhtia?
Ei ole.

Itä-Suomi on kärsinyt monin tavoin nykyisessä tilanteessa ja investointien kohdistuessa muualle Suomeen. Itä-Suomi on tärkeää pitää asuttuna ja elinvoimaisena tulevaisuudessakin monestakin näkökulmasta. Tämä edellyttää nykyisten työpaikkojen säilyttämistä ja uusiakin. Meillä ei ole varaa museoida kasvukykyisiä metsiämme, jonka seurauksena menetettäisiin työpaikkoja, tuloja aluetalouteen sekä aiheutettaisiin lisää muuttotappiota.

Suomalainen metsä ei tarvitse ylimitoitettua lisäsuojelua ”luontokadon” tai ekosysteemin romahtamisen estämiseksi, koska romahdusta ei ole tulossa ainakaan metsätalouden seurauksena. Ilmastonmuutos on vastaavasti konkreettinen uhka metsätaloudelle sekä metsäluonnon monimuotoisuudelle. Hakkuiden vähentäminen ja aktiivisesta metsänhoidosta luopuminen heikentävät metsiemme kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Kansainväliset sitoumukset täytyy huomioida, mutta kansallisessa toimeenpanossa vain esimerkin näyttämiseksi muille ei kannatta olla ensimmäisten joukossa, koska se tulee suomalaisille hyvin kalliiksi.

Metsänomistajat ovat tehneet luonnon monimuotoisuuden hyväksi paljon ja vieläpä ilmaiseksi. Hiljattain käyttöönotetut uudet PEFC-sertifiointikriteerit toivat vesistöiseen maakuntaamme merkittävästi rajoitteita puunkorjuulle leveämpien rantakaistojen ja suurempien säästöpuumäärien myötä. Etelä-Savossa pelkästään järvien ja lampien sertifioinnin edellyttämät suojakaistat ovat 28 000 hehtaaria, joten metsänomistajien panos on valtavan suuri. Helmikuun alussa julkaistiin laaja MTK:n luonnon monimuotoisuusohjelma, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja edistäminen. Vapaaehtoisuuden kautta tulee toimia jatkossakin. Näiden ja monien muiden mittavien toimenpiteiden tulee riittää. Luontopaneelin esittämälle ylimitoitetulle tiukalle lisäsuojelulle ei ole perusteita.

Kaisa Ralli                                                Petri Pajunen
puheenjohtaja                                         johtaja
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo          Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Kuva: Metsäasiantuntija Hannu Kärkkäinen 22.9.2022

Ajankohtaista

  1. Talousmetsän elinkaari

    Talousmetsän elinkaari

    Etelä-Savo

    Suomen metsät elävät pitkää ja vaiheikasta elinkaarta. Kesäharjoittelijamme Kaisa perehtyi talousmetsän eri vaiheisiin ja kirjoitti aiheesta artikkelin.

    Lue lisää
  2. Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Etelä-Savo

    Metsän yllä matalalla liikkuva kookas drooni voi tänä kesänä herättää huomiota myös Etelä-Savossa. Kyse ei kuitenkaan ole valvonnasta tai turvallisuusuhasta, vaan uudesta tavasta tehdä metsänhoitotöitä.

  3. Rantasalmen Apulanta -metsässä kohtasivat lapset, vastuullisuus ja yhteisöllisyys

    Rantasalmen Apulanta -metsässä kohtasivat lapset, vastuullisuus ja yhteisöllisyys

    Etelä-Savo

    Rantasalmella vietettiin 13. toukokuuta lämminhenkinen ja merkityksellinen päivä, kun Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki palasivat Apulantametsään osana Minusta kasvaa puu -hanketta. Metsä sai alkunsa vuonna 2024, jolloin alueelle istutettiin koivuntaimia yhteisöllisessä talkoopäivässä bändin ja heidän faniensa toimesta. Nyt taimikko on lähtenyt hyvään kasvuun, ja samalla tapahtuman idea on juurtunut osaksi paikallista metsä- ja luontokasvatusta.