Puumarkkinakatsaus toukokuu 2025

etela-savo

Puukaupan miljoonaviikot alkoivat viime viikolla. Puukauppa on käynyt alkuvuodesta edellisvuotta vilkkaammin lyhyeksi jääneen talven takia. Kesäkorjuukelpoiset harvennuskohteet ovat kysyttyjä. Kuitupuuhun kohdistuukin entistä voimakkaampaa kysyntää suhdanteen kääntyessä positiivisempaan. Katse kiinnittyy usein liikaa tukkipuun ennätyksellisiin hintoihin, mutta metsänomistajan on syytä katsoa puukauppaa kokonaisuutena.

Onnistuneeseen puukauppaan kuuluu hintojen lisäksi katkonnan onnistuminen optimaalisella tavalla. Metsänomistajan tyytyväisyyttä lisää se, kun puukauppa tehdään hänen tavoitteidensa pohjalta. Puukaupan kilpailuttamisella Metsänhoitoyhdistyksen välityksellä saavutetaan tyytyväisimmät asiakkaat, koska tarjouksista voidaan valita ostaja, joka vastaa parhaiten metsänomistajan tavoitteisiin.

Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan kasvanut

Metsätutka-tutkimus seuraa metsänomistajien puukaupan tyytyväisyyttä. Tyytyväisyys on lisääntynyt trendinomaisesti viimeisimmän viiden vuoden aikana. Tänä keväänä päästiin jo yli 8,5 kouluarvosanaan. Sitä voidaan pitää erittäin hyvänä saavutuksena, sillä puukauppoja toteutetaan Suomessa keskimäärin yli 100 000 vuosittain. Puukaupan kevään miljoonaviikot alkoivatkin viime viikolla, jolloin metsäteollisuuden tilastoima puukauppamäärä oli hieman vajaa miljoona kuutiota. Tahti on ollut alkuvuodesta edellisvuotta noin kymmeneksen korkeampi. Puukaupan painopiste näiden kahdeksan viikon aikana on vastannut 2020-luvun aikana neljännestä koko vuoden puukaupasta.

Metsäyhtiöiden ja sahojen tulokset ja viestit ovat olleet alkuvuodesta sen suuntaisia, että ne kertovat suhdanteen kääntymistä osin parempaan. Metsäyhtiöt ovat ryhdikkäästi todenneet, että puun hinnat määräytyvät markkinoilla ja siten markkinatalous on toiminut. Korkeista puun hinnoista ei suuremmin valiteta menneiden vuosien tapaan, vaan yhtiöt ovat oppineet pitämään tärkeintä yhteistyöryhmäänsä, aktiivisia puuta myyviä metsänomistajia, tyytyväisinä. Tässä on tapahtunut selkeä parannus.

"Metsäyhtiöt ovat ryhdikkäästi todenneet, että puun hinnat määräytyvät markkinoilla ja siten markkinatalous on toiminut"

Markkinoillakin on hieman positiivisempaa erityisesti Euroopan taloudessa, jossa tärkeä vientikohde Saksa on ottamassa vetoroolia tulevaisuusinvestoinneillaan. On syytä muistaa, että metsä- ja sahateollisuudenkin tärkein markkina on edelleen Eurooppa. Lähimarkkinoiden menestys tukee metsäsektorin menestystä.

Kuukauden nosto:
Puukauppaa tehneet metsänomistajat ovat olleet entistä tyytyväisempiä vuosi vuodelta. Tyytyväisyys on mennyt samaan suuntaan kuin puun hinnat. Mutta entäs metsänomistajat, joiden puukauppakohteita ei ole korjattu tai ne eivät ole edes käyneet kaupaksi. He eivät ole tyytyväisiä. Metsäyhtiöt aika-ajoin toteavat puun saatavuudessa olevan haasteita, mutta eivät ole aina valmiita edes tekemään kaikista leimikoista tarjouksia.

Talvikorjuukohteita on jäänyt korjaamatta heikon talven takia ja osassa kohteista korjuuaika voi olla umpeutunut. Myyjän ei koskaan kuulu kantaa ostajan liiketoiminnallista riskiä tai kärsiä haittaa siitä, että ostajan oma toiminnanohjaus on epäonnistunut. Metsänomistaja on oikeutettu vaatimaan sopimusten noudattamista. Vielä suuremmat ongelmat ovat tällä hetkellä muodostamassa puukauppakohteet, joihin ostajat eivät tee tarjouksia pelätessään esimerkiksi ympäristöjärjestöjen kampanjointia metsissä, joissa puusto on iäkästä. Markkinoilla pitää pystyä luottamaan siihen, että mikäli kohde on säädösten ja esimerkiksi vanhojen metsien kriteerien määritelmien mukaisesti korjuukelpoinen, voidaan siitä käydä kauppaa. Ostajien on myös hyvä muistaa, että hekin omilla toimillaan saattavat siirtää kohteita pois markkinoilta – tällöin ei välttämättä kannata huudella esimerkiksi puupulasta.

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät täältä.

Kalle Karttunen
tutkimuspäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Ajankohtaista

  1. Kevät toi toimihenkilöharjoittelijat Mhy Etelä-Savoon

    Kevät toi toimihenkilöharjoittelijat Mhy Etelä-Savoon

    Etelä-Savo

    Mhy Etelä-Savo tarjoaa tänäkin vuonna kymmenelle tulevaisuuden metsäammattilaisille harjoittelupaikan.

    Lue lisää
  2. Vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen

    Vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen

    Etelä-Savo

    Kevään edetessä myös taimien istutuskausi on aluillaan. Ota talteen vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen.

  3. Metsätalouden hyvät käytänteet ilmastotyössä

    Metsätalouden hyvät käytänteet ilmastotyössä

    Etelä-Savo

    Miten voit metsänomistajana vaikuttaa Suomen hiilinielujen kasvattamiseen?

2025 © Metsänhoitoyhdistykset