Metsägaala Mikkelissä la 21.10.2023

etela-savo

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo halusi kiittää hyvästä yhteistyöstä metsänomistajajäseniään sekä yhteistyökumppaneita järjestämällä Metsägaalat Mikkelissä ja Savonlinnassa. Tilaisuuksissa kuultiin metsäasiaa valtakunnallisesti näkyvien metsävaikuttajien puheenvuoroissa, esiteltiin Mhy Etelä-Savon ja yhteistyökumppaneiden metsäpalveluja sekä nautittiin hyvästä musiikista.

Mhy Etelä-Savon superviikonloppu onnistui erinomaisesti. Tunnelma sekä Mikkelin että Savonlinnan Metsägaaloissa oli rennon juhlava ja yleisö nautti näkemästään ja kuulemastaan. Tilaisuuksissa kävi yhteensä yli 600 metsänomistajaa. Kuvassa Mikaelin gaalayleisö.

Mikkelin tilaisuuden avasi Mhy Etelä-Savon johtaja Petri Pajunen katsauksella puumarkkinatilanteeseen. Samalla hän kehotti metsänomistajia metsäkäynnille oman metsäasiantuntijan kanssa ajankohdan ollessa mitä mainion metsäretkelle, ei kuumaa hellettä eikä hirvikärpäsiäkään riesana. Oman metsän hakkuu- ja hoitotarpeiden arviointi tulevalle kaudelle kannattaa tehdä juuri nyt. Puheen päätteeksi hän toivotti gaalaväen lämpimästi tervetulleeksi.


Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Johanna Buchert toi esityksessään esille metsien monet mahdollisuudet. Metsien kestävä käyttö luo arvonlisää niin yksittäiselle metsänomistajalle kuin koko Suomelle.


Metsätalouden ja yksityisen metsänomistuksen edistämistä eduskuntatyössä avasi kansanedustaja Vesa Kallio (kesk.) Päätöksen teon alla on monia metsänomistajia ja metsänomistamista koskevia teemoja.


Väliaikahvitarjoilut nautittiin Gaalan metsäaiheiden ja viihteellisemmän ohjelman välissä.

Metsäosastoilta löytyivät sekä Mhy Etelä-Savon metsäasiantuntijat että OmaSp ja Metsäkeskuksen asiantuntijat. Ylimmässä kuvassa Mhy Etelä-Savon metsäasiantuntijat Sami Hotti ja Marika Salminen. OmaSp:n metsäosastolla Marika Tuhkalainen ja Sara Myyryläinen. Metsäkeskukselta Gaalassa olivat mukana Jonna Kuitunen, Anne Kaljunen sekä Meri-Kukka Karhu (alin kuva).


Gaalan viihteellisestä puolesta vastasi Janne Tulkki. Yksinäisen miehen pitkä tie oli tuonut hänet Mikkeliin saakka.

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo kiittää kaikkia mukana olleita metsänomistajia ja yhteistyökumppaneita. Teimme yhdessä mieliinpainuvat ja hienot Metsägaalat!

Kuvassa Mhy Etelä-Savon metsäasiantuntija Susanna Kantanen, asiakkuuspäällikkö Vesa Väänänen ja erityisasiantuntija Aura Heikura.

Ajankohtaista

  1. Kevät toi toimihenkilöharjoittelijat Mhy Etelä-Savoon

    Kevät toi toimihenkilöharjoittelijat Mhy Etelä-Savoon

    Etelä-Savo

    Mhy Etelä-Savo tarjoaa tänäkin vuonna kymmenelle tulevaisuuden metsäammattilaisille harjoittelupaikan.

    Lue lisää
  2. Vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen

    Vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen

    Etelä-Savo

    Kevään edetessä myös taimien istutuskausi on aluillaan. Ota talteen vinkit onnistuneeseen metsän istutukseen.

  3. Puumarkkinakatsaus toukokuu 2025

    Puumarkkinakatsaus toukokuu 2025

    Etelä-Savo

    Onnistuneeseen puukauppaan kuuluu hintojen lisäksi katkonnan onnistuminen optimaalisella tavalla. Metsänomistajan tyytyväisyyttä lisää se, kun puukauppa tehdään hänen tavoitteidensa pohjalta. Metsänhoitoyhdistyksen asiakkaat ovat tyytyväisimpiä.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset