Puukaupan sopimusehtojen toteutumista turvataan korjuunvalvonnalla!

- Taina Kekkonen, metsäasiantuntija

Kuka olet?

Olen Taina Kekkonen ja toimin metsäasiantuntijana Mikkelin toimistolla. Toimialueeni on sujuva sekoitus Mikkeliä ja Hirvensalmea. Kuvailen usein, että toimin asiantuntijana anoppilan kotikylillä, sillä mieheni on kotoisin Hirvensalmen Syväsmäestä. Asumme minun kotipaikallani Mikkelin Anttolassa, jonne muutimme sukupolvenvaihdoksen yhteydessä keväällä 2013.

Vapaa-aikaani kuuluvat harrastuksina urheiluseuratoiminta Mikkelin Nyrkkeilijöissä, ratsastus, talvisin hiihto ja kotipuuhastelut kanoja hoitaen, leipoen ja kesällä hyötykasveja kasvatellen, sekä marjastaen Kesäisin viihdyn myös mökkitunnelmissa ja lavatanssien rytmeissä.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?

Opiskeluaina tein kaikki harjoittelut silloiseen Järvi-Savon Metsänhoitoyhdistykseen, jolloin vahvistui ajatus, että tämä on se työ, jota haluan valmistumiseni jälkeen tehdä. Valmistuin Mikkelin Ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi keväällä 2009. Olin maastokauden 2009 metsätalousasiantuntijana (=metsäsuunnittelijana ) Metsäkeskuksella, kunnes 2010 keväällä oli mahdollisuus päästä metsäsuunnittelijaksi Mhy:lle.

Metsäasiantuntijan töihin avautui mahdollisuus kesällä 2011 kun tein Teittisen Arin vuorotteluvapaan sijaisuuden ja 2012 vuoden alusta aluemuutosten jälkeen sain nykyisen vastuualueeni.

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Mukavinta työssä on sen vaihtelevuus ja ihmiset ympärillä. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja kliseisesti sanottuna yksi puhelinsoitto voi muuttaa päivän kulkua ennalta arvaamattomasti.

Omat työpäivät saamme suunnitella melko vapaasti. Usein pyrin sopimaan aikaan sidotut tapaamiset aamuun, jotta iltapäivällä ehtii tekemään paperitöitä rauhassa. Usein automatkat juttelen puhelimessa, jos on sellaisia asioita, joita voi pelkästään puhelimitse hoitaa.

Metsä rokkaa joka päivä! Kuva: Taina Kekkonen.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Mitähän tähän uskaltaisi julkaista? Monta tarinaa olisi minulla ja monella muullakin kerrottavana 😉

Usein kesähelteillä pidän autossa mukana vaihtovaatteita, pyyhettä ja uikkareita, jotta metsäkeikkojen jälkeen voi käydä uimassa ja virkistäytymässä ennen toimistolle tuloa. Pari vuotta sitten elokuussa oli myös helteisiä kelejä ja emännän kanssa tehdyn tilakäynnin jälkeen tulimme hänen mökilleen. Perinteiseen tapaan emäntä laittoi kahvin tippumaan ja sillä aikaa pulahdimme molemmat vilvoittavaan veteen. Mukava oli uinnin raikkaana tehdä jatkosuunnitelmia kahvikupin ääressä.

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Puukauppa on käynyt viimeiset vuodet hyvin ja hintojen kehitys on ollut positiivista. Kauppoja tehtäessä kannattaa kuitenkin pitää maltti mielessä ja olla realistinen puukaupan odotuksista ja varsinkin käytännön toteutuksesta.

Yhtiöt ovat panostaneet markkinointiin, sekä suoriin kontakteihin. Toisinaan ’suorista kaupoista’ kuuleekin mitä eriskummallisempia asioita. Metsänomistajan onkin hyvä muistaa, että vain metsänhakkuusopimukselle kirjatut ehdot esimerkiksi polttopuiden korjuusta menevät myös korjuun suorittajalle tiedoksi. Nykyisessä toimintamallissa, jossa vastuu puunkorjuusta on yhtiöillä siirretty urakoitsijoille, korostuu metsässä tehtävä korjuunvalvonta. Puukaupan toimeksiantopalvelulla puukauppa annetaan oman metsäasiantuntijan ammattitaidolla hoidettavaksi. Hinta on pieni tehtävään työhön ja saatavaan asiantuntijapalveluun nähden!

Soitellaan!

Taina Kekkonen
Metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta.
0440 124 123
taina.kekkonen@mhy.fi

Mikkelin toimisto
Jääkärinkatu 33
50130 Mikkeli

Toimialue: Hirvensalmi; Monikkala, Lelkola, Merrasmäki, Syväsmäki ja Lahnaniemi.
Mikkeli; Hietanen, Hasa, Pääskynniemi, Susiniemi, Otava, Tikkala, Kallajärvi, Koivakkala, Närvälä ja osa Kekkolaa

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset