Uudet PEFC-kriteerit astuvat voimaan!

- Miia Suhonen, metsäasiantuntija

Kuka olet?

Terveisiä Enonkosken metsistä! Olen Suhosen Miia, Heinävedeltä kotoisin, ja Enonkoskelle tulin metsäasiantuntijaksi kuusi vuotta sitten. Mukavaa on ollut, Enonkoskella on vielä jäljellä sellaista hienoa vanhan ajan metsänhoitoylpeyttä, suurimmalle osalle on itsestään selvää, että taimikoita raivataan ja metsistä pidetään hyvää huolta.

Työn ohessa olen nyt opiskellut Luontokartoittajan erikoisammattitutkintoa, ja ensi keväänä pitäisi olla tutkinto valmis, erikoistuin luontotyyppeihin ja kääpiin. Opinnoista on tullut paljon lisää tietoa luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä asioista. Suomen metsissä on tilaa sekä tehokkaalle metsätaloudelle että suojelulle. Suojelun pitää kuitenkin perustua mahdollisimman pitkälle vapaaehtoisuuteen ja siitä on saatava asianmukainen korvaus.


Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen? 

Aikanaan hain yliopistoon opiskelemaan biologiaa, mutta en silloin päässyt sisälle. Pohdin sitten jotain muuta ammattia, jossa saa olla ulkona ja luonnossa. Päädyin sitten opiskelemaan metsätaloutta, ja olen kyllä viihtynyt työssäni.


Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi? 

Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijan työ on hyvin itsenäistä ja omatoimista. Mukavinta työssä on metsässä oleminen, kaksi perättäistä toimistopäivää on minulle ihan maksimi. Pitkät asiakassuhteet tuovat minulle iloa, ja metsäkäynneillä puhutaan usein muistakin asioista kuin metsätaloudesta. Kiitos yhteistyöstä kaikille metsänomistajille!


Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsä ja luonto on minulle työ- ja vapaa-ajan paikka. Lomilla tulee usein käytyä jossain kansallispuistossa tai pohjoisen erämaa-alueilla. Nuorin lapsi innostui viime kesänä telttailusta, ja sehän on hauskaa. Kotona on myös kaksi toimeliasta saksanseisojaa, joiden kanssa käydään kanalintujahdeissa. Tämän syksyn reissu Pulmankijärvelle oli maisemallisesti yksi hienoimmista.


Ajankohtaista metsässä juuri nyt?

Metsätaloutta on nyt julkisuudessa käsitelty paljon, puhutaan ennallistamisasioista, ekologisesta kompensaatiosta, ja uusista PEFC ja FSC-kriteereistä.

Nyt voimaan tulevien uusien PEFC-sertifiointikriteerien tärkeimpiä pointteja ovat vesiensuojelu ja lahopuun lisääminen talousmetsissä. PEFC-sertifioinnin piirissä on yli 90 % Suomen metsistä, joten muutoksilla on laaja-alainen vaikutus metsien hoitoon ja käyttöön Suomessa.

Uusissa kriteereissä suojakaistojen keskimääräinen leveys tuplaantuu, 5 metristä 10 metriin. Kun vain poimintahakkuut ovat sallittuja suojakaistalle, se tarkoittaa isoa pinta-alaa täällä vesistörikkaassa Etelä-Savossa, joka siirtyy jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. Lahopuiden määrään ja laatuun tulee tarkennuksia, eläviä puita tulee olla vähintään 10 kpl ja lahopuuta vähintään 10 kpl hehtaarilla. Lahopuut ovat tärkeitä monille linnuille, kääville ja hyönteisille. Jos mahdollista, säästä monipuolista puustoa, kuivia mäntykeloja, muutama laho kuusipökkelö maapuiksi ja järeä lehtipuu. Näillä kaikilla elää omat lajinsa, esimerkiksi uhanalaistunut hömötiainen tarvitsee pehmeää lahonnutta lehtipuuta.  

Mukavaa Joulun aikaa kaikille metsänomistajille!

Miia Suhonen
Metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta

p. 0400 839 675
miia.suhonen@mhy.fi

Enonkosken toimisto
Tervarannantie 2
58175 Enonkoski

Toimialue: Enonkoski; Vuorikoski, Paakkunala, 
Hanhijärvi, Ihamaniemi

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset