Tammikuun puumarkkinakatsaus Mhy Pyhä-Kala
pyha-kala
Puukauppamäärät ja puun hinta laskivat vuoden 2025 kesän jälkeen
Pohjois-Pohjanmaa on viime vuosina ollut yksi maamme vahvimmista puukauppa-alueista, mutta vuonna 2025 myös täällä kauppamäärät kääntyivät laskuun. Vaikka alkuvuosi oli vilkas ja hinnat pysyivät pitkään koko maan korkeimpina, jäi kokonaisvolyymi edellisvuotta pienemmäksi. Yksityismetsistä ostettiin noin 3 miljoonaa kuutiometriä puuta - noin 700 000 kuutiometriä vähemmän kuin vuonna 2024.
Hannes-myrsky osui hankalaan puumarkkinatilanteeseen
Puukauppa on alkuvuonna 2026 käynnistynyt verkkaisesti heikon markkinakysynnän vuoksi. Puun hinta on laskenut viime kesän piikistä selvästi erityisesti kuitupuulla, kun taas tukkipuun kysyntä on säilynyt parempana. Maakunnan 12 kuukauden kumulatiivinen ostomäärä on laskenut jo kymmenen kuukauden ajan, vaikka puunkorjuut ovat jatkuneet lähes normaalivauhtia. Puunostajat ovat sulatelleet pystyvarantojaan ja heillä leimikkovaranto alkaa tällä hetkellä olla keskimääräistä pienempi. Odotamme puunhankinnan aktivoituvan kevättalven kuluessa arvioi Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtaja Maunu Kilpivaara.
Hannes‑myrskyn tuhot ovat jäämässä Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa kokonaismarkkinoiden kannalta vähäisiksi, kun taas etelämpänä Keski-Pohjanmaan puolella puustotuhojen vaikutus on suurempi. Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan toimialueella myrsky kaatoi arviolta muutamia kymmeniä tuhansia kuutiota puuta, joka ei merkittävästi vaikuttane puumarkkinaan. Myrskytuhopuiden korjuussa kannattaa huomioida turvallisuus ja jättää korjuutyö metsäkoneille.
Näkymät vuodelle 2026 – Kysyntä pysyy, mutta vaihtelu jatkuu
Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan puun kysyntä säilyy vahvana myös vuonna 2026, vaikka ostojen ajoittuminen voi vaihdella huomattavasti. Tarjoushajonnan ennakoidaan jatkuvan ja paikoin kasvavan teollisuuden vaihtelevien hankintatarpeiden vuoksi. MTK ja metsänhoitoyhdistykset painottavat, että asiantuntijan tuki ja kattava tarjousvertailu ovat välttämättömiä puukaupan onnistumisessa.
Energiapuumarkkina tasaantui
Vuonna 2024 monet energiapuutoimijat hankkivat suuria varastoja, joiden purkautuminen on ollut hidasta lauhan syksyn 2025 vuoksi. Tämä on aiheuttanut markkinahäiriöitä ja epävarmuutta.
Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan energiapuutilanne on tasaisempi ja varastotilanne vastaa toimitussopimuksia. Energiarangan ja kuitupuun hankintahinnat ovat jatkaneet laskuaan myös talven aikana.
Lisätietoja:
Maunu Kilpivaara
johtaja, Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala ry
0442438275/ Savarinväylä 2, 84100 Ylivieska
