Turun ja Paimion toimistomme muuttavat uusiin nykyaikaisiin tiloihin Lietoon

lounametsa

Mhy Lounametsän pitkään Kuralan kyläosassa sijainneen toimistomme ovet sulkeutuvat kokonaan 17.9. Uusi toimisto sijaitsee Liedossa osoitteessa: Vakiotie 9. Samassa yhteydessä myös Paimion toimipisteen toiminnot siirtyvät uusiin toimitiloihin.

Kuralassa sijainneen ”Metsätalon” osalta omistaja on suunnitellut purkua ja kiinteistölle muuta käyttöä. Tästä syystä olimme jo pidempään etsineet uusia tiloja. Uudet nykyaikaiset tilat löytyivät ohikulkutien läheisyydestä Vesivekin toimitilojen yhteydestä. Muutto on parhaillaan käynnissä.

Samassa yhteydessä lopetamme vähällä käytöllä olleen Paimion toimipisteen, sillä yhä useampi asiakas hoitaa asioita muilla tavoin kuin käymällä toimistolla. Paimiossa työskentelevät henkilöt siirtyvät osaksi Liedon toimistoa.

Näin sujuvoitamme samalla metsäasiantuntijoiden yhteistyötä. Metsänomistajien kannalta palvelut säilyvät entisellään – asioida voi puhelimitse, sähköisesti, sopimalla tapaamisesta metsätilalla tai uuteen toimistoon.

Palvelemme uudessa osoitteessa 29.9. alkaen

Uudet tilat saadaan käyttöön siten, että asiakaskäyntejä voidaan sopia tiloihin ma 29.9. alkaen. Ovet ovat päivisin lukossa, sillä toimistoissamme ei normaalisti ole aukioloaikoja. Asiantuntijamme liikkuvat paljon tilakäynneillä ja maastossa, joten toimistokäynnit pyydämme siksi sopimaan erikseen asiantuntijan tai asiakaspalvelumme kanssa.

Asiakaspalvelumme palvelee ma-pe klo 9–15 puh. 02 240 6000

Uuden toimistomme yhteystiedot: Vakiotie 9, 21420 Lieto

Myöhemmin marraskuussa kutsumme metsänomistajat tutustumaan uusiin tiloihimme. Ajankohta varmistuu hieman myöhemmin.

Ajankohtaista

  1. OmaMetsä-viikko toimistoillamme

    OmaMetsä-viikko toimistoillamme

    Lounametsä

    Tiedätkö, mitä metsällesi kuuluu juuri nyt? Selvitetään se yhdessä. Autamme sinua ottamaan käyttöön metsänomistajan kätevän apulaisen OmaMetsä-palvelun. Tervetuloa toimistollemme!

    Lue lisää
  2. Mynämäen Laurin markkinoilla vilkasta keskustelua edunvalvonnasta

    Mynämäen Laurin markkinoilla vilkasta keskustelua edunvalvonnasta

    Lounametsä

    Viime viikonloppuna Mynämäellä keskusteltiin mm. ennallistamisasetuksesta ja sikarutosta, jotka tällä hetkellä ovat MTK:n pj Tero Hemmilän mukaan painavimmat asiakokonaisuudet MTK:n edunvalvonnassa.

  3. Metsänlannoitus drone

    Lisätuottoa metsään - Droonilannoitukset käynnissä

    Lounametsä

    Droonit saapuivat metsänhoitotöihin Metsänhoitoyhdistys Lounametsän alueelle. Viime viikolla droonia lennätettiin Mynämäellä.