Myrsky riepottelee - tarkasta tuhot

lounametsa

Kovat tuulenpuuskat koettelevat parhaillaan metsiä. Mhy Lounametsän toimialueella on jo raportoitu jonkin verran tuulituhoja. Metsänomistajien onkin syytä käydä tarkastamassa tilanne omissa metsissään siinä vaiheessa, kun tuuli on tyyntynyt ja metsään on turvallista mennä.

Metsätuholaki velvoittaa korjaamaan vahingoittuneet tai kaatuneet havupuut

Metsätuholaki velvoittaa korjaamaan myös myrskytuhoalueilta vahingoittuneet havupuut, jos puun määrä ylittää lain määrittelemät rajat. Erityisesti kuusikoiden tuhopuut kannattaa korjata huolella hyönteistuhojen välttämiseksi. Myrskytuhopuiden korjaamisessa tulee huomioida erityisesti myös työturvallisuus. Korjuuseen ei pidä ryhtyä yksin ilman ammattitaitoa. Konekorjuu on turvallisin vaihtoehto.

Metsätuholaissa määritellyt rajat:

    Ota yhteys metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijaan

    Mhy Lounametsän asiantuntijat seuraavat toimialueellaan tilannetta. Pyydämme kuitenkin metsänomistajia ilmoittamaan myrskytuhoista oman alueensa metsäasiantuntijalle, jos yllä mainitut puumäärät ylittyvät, ja metsänomistaja ei itse kykene niitä korjaamaan. Teemme myös tuhoarviot vakuutusyhtiöitä varten.

    Ajankohtaista

    1. Metsänhoitoyhdistys Lounametsä palvelee myös kesällä

      Metsänhoitoyhdistys Lounametsä palvelee myös kesällä

      Lounametsä

      Palvelemme metsänomistajia myös kesällä. Katso kesän palveluajat ja yhteystiedot ohesta. Mhy Lounametsä toivottaa oikein ihanaa kesää!

      Lue lisää
    2. Toimihenkilöharjoittelijat Lounametsä

      Toimihenkilöharjoittelijat työn touhussa

      Lounametsä

      Toimihenkilöharjoittelijoilla kiireinen kesän alku. Noin kymmenkunta harjoittelijaa aloitti toukokuussa Lounametsän avustavissa asiantuntijatehtävissä ja metsuritöissä.

    3. Lounametsä mukana kesän tapahtumissa

      Lounametsä mukana kesän tapahtumissa

      Lounametsä

      Metsänhoitoyhdistys Lounametsä on mukana toimialueemme paikallisissa kesätapahtumissa mm. Mynämäen Laurin Markkinoilla ja Eurajoen markkinoilla.