Paulus Nevalainen metsäasiantuntijaksi Kittilään

metsa-lappi

Metsätalousinsinööri (AMK) Paulus Nevalainen on nimitetty Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin metsäasiantuntijaksi Kittilään. Nevalainen aloittaa tehtävässä 24.2.2025. Nevalainen vastaa metsänomistajien neuvonnasta, metsänhoidon, puukaupan ja arviointipalveluiden myynnistä, hankkeiden suunnittelusta ja paikallisesta edunvalvonnasta toimialueellaan Kittilän keskiosissa. Toimialue ulottuu osin Sodankylän kunnan puolelle.   

Nevalainen on lähtöisin Rovaniemeltä, ja hän on valmistunut metsätalousinsinööriksi Lapin ammattikorkeakoulusta vuonna 2022. Aiemmin hän on työskennellyt metsäasiantuntijana Mhy Keski-Suomessa ja Mhy Lapissa. 

Metsänomistajien auttaminen ja paluu pohjoiseen mieluista 

Paulus Nevalainen kertoo odottavansa innolla uutta työtehtävää, sillä Kittilä on hänelle erittäin tuttu paikka. Nevalainen on viettänyt siellä paljon aikaa mökkeilyn merkeissä nuoruusvuosina sekä nyt aikuisiällä, kun on päässyt palaamaan takaisin pohjoiseen päin.   

Nuorempana hän kertoo työskennelleensä kesäisin esimerkiksi raivaussahatöissä, ja sieltä syttyi kipinä kouluttautua metsätalousinsinööriksi. 

- Metsänhoitoyhdistyksessä työssä mieluisaa on se, kun pääsen auttamaan ja neuvomaan paikallisia metsänomistajia. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun metsään liittyviä hankkeita hoidetaan metsänomistajan tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti, sekä ajetaan aina metsänomistajan etuja, kuvaa Nevalainen

-Viihdyn luonnossa, ja on mahtavaa pystyä yhdistämään työ ja metsä. Kittilässä on hienot puitteet harrastamiseen ja luonnossa liikkumiseen, Nevalainen jatkaa. 

Kittilässä metsänomistajia palvelevat myös metsäasiantuntijat Sanna Kangas ja Jarmo Noponen. MHY Metsä-Lappi muodostui, kun viisi metsänhoitoyhdistystä liittyi yhteen vuoden 2024 alussa. Yhdistyksellä on noin 6 400 jäsentä ja heitä palvelee metsäomaisuuden hoidossa 26 toimihenkilöä seitsemällä toimipisteellä. MHY Metsä-Lapin toimialue kattaa Kittilän, Kemijärven, Pelkosenniemen, Rovaniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnat.  

Ajankohtaista

  1. Sallalaiselle toimitusjohtaja Veikko Moilaselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Sallalaiselle toimitusjohtaja Veikko Moilaselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Metsä-Lappi

    Metsähoitoyhdistys Metsä-Lapin pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille, Veke Moto Ky:n sallalaiselle toimitusjohtaja Veikko Moilaselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi.

    Lue lisää
  2. Metsänomistajat satsaavat Lapissa puukauppaan, hyvään metsänhoitoon ja luonnonhoitoon

    Metsänomistajat satsaavat Lapissa puukauppaan, hyvään metsänhoitoon ja luonnonhoitoon

    Metsä-Lappi

    Lapin alueen Metsänhoitoyhdistyksissä metsänomistajien puukauppoja on solmittu keväällä huomattavasti edellisvuotta vilkkaammin. Myös puusta maksetut hinnat ovat olleet korkeammalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Metsänomistajat ovat Lapissa kiinnostuneita puukaupan rinnalla luonnonhoidosta, ympäristötuesta ja metsänhoidollisista hakkuista.

  3. Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lappi on muuttanut Kittilässä uuteen toimistoon osoitteeseen Valtakatu 36 A. Uusi toimisto on avattu kesäkuun alussa, ja toimistolla metsänomistajia palvelevat tutut metsäasiantuntijat. 

    Kittilässä Metsänhoitoyhdistys palvelee uudella toimistolla

    Metsä-Lappi

    Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lappi on muuttanut Kittilässä uuteen toimistoon osoitteeseen Valtakatu 36 A. Uusi toimisto on avattu kesäkuun alussa, ja toimistolla metsänomistajia palvelevat tutut metsäasiantuntijat.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset