LounametsäMetsänhoidon tuet

Valtio tukee yksityisen metsänomistajan metsänhoito- ja metsänparannustöitä silloin, kun ne ovat taloudellisesti huonosti kannattavia. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten tukien eli Kemera-tukien saanti edellyttää etukäteen tehtyä toteuttamissuunnitelmaa tai tukihakemusta ja jälkikäteen työn valmistutta tehtävää toteutusilmoitusta. Kohteen tulee myös täyttää tuen saamiseen liittyvät tukiehdot. Kemera-tuen suuruus vaihtelee työlajeittain ja rahoitusvyöhykkeittäin. Tuki on veronalaista tuloa. Rahoituksen myöntää Suomen metsäkeskus. Ota metsänhoitoyhdistykseen yhteyttä niin kerromme sinulle, onko kohteellesi mahdollista saada rahoitusta ja hoidamme puolestasi tuen hakemiseen liittyvät asiakirjat. 

Kemera-tukea myönnetään seuraaviin työlajeihin:

  • Taimikon varhaishoito. 

Taimikon varhaishoidon kohteella kasvatettavan taimikon keskipituuden tulee olla vähintään 0,7 metriä ja enintään 3 metriä hoitotyön toteutuksen jälkeen. Kohteen pinta-alan tulee olla vähintään 1 hehtaari. Kohde voi koostua useasta eri kuviosta kuitenkin niin, että pienimmän kuvion koko on vähintään 0,5 hehtaaria.

  • Nuoren metsän hoito.

Nuoren metsän hoidon kohteella kasvatettan taimikon keskipituuden tulee olla yli 3 metriä ja pohjapinta‐alalla punnitun keskiläpimitan rinnankorkeudelta enintään 16 senttimetriä hoitotyön jälkeen. Hoitokohteen pinta‐alan tulee olla vähintään 2 hehtaaria. Kohde voi koostua useasta eri kuviosta kuitenkin niin, että pienimmän kuvion koko on vähintään 0,5 hehtaaria. Kemera-tukea voidaan myöntää myös nuoren metsän hoidon yhteydessä tehtävään pienpuun keräämiseen.

Taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tukea on haettava Metsäkeskukselta ennen hoitotöiden aloittamista. Hoitotyöt voidaan aloittaa hakemuksen jättämisen jälkeen. Hoitotyön toteuttamisen jälkeen on tehtävä toteutusilmoitus Metsäkeskukselle. Kysy lisää taimikoiden hoitotöihin littyvistä tukiehdoista, tukien määrästä ja tarvittavista ilmoituksista metsänhoitoyhdistyksestä.

  • Metsän terveyslannoitus. 

Kemera-tukea ei myönnetä kasvatuslannoitukseen, ainoastaan maaperän ravinteiden epätasapainosta johtuvista syistä tehtävään terveyslannoitukseen.

  • Tuki suometsän hoitoon

Suometsien hoidolla tarkoitetaan ojitetun alueen kunnostusta esim. ojia perkaamalla, täydennysojittamalla ja tekemällä vesiensuojelutoimenpiteitä.

  • Tuki metsäteihin

Tukea voidaan myöntää usean tilan yhteishankkeina tehtäviin metsäautoteiden rakentamiseen tai perusparannukseen. Tuettavien metsäteiden on sovelluttava ympärivuotiseen käyttöön kelirikkoajan käyttörajoituksia lukuunottamatta. 

  • Ympäristötuki

Tukea voidaan myöntää, kun metsien hoidossa otetaan monimuotoisuus huomioon metsälaissa säädettyä laajemmin. Tuki kohdennetaan ensisijaisesti metsälain 10 §:ssä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen. Tuen myöntämisen edellytyksenä on maanomistajan ja Metsäkeskuksen välille 10 vuodeksi solmittava sopimus. Sopimus on voimassa, vaikka kohde siirtyy kokonaan tai osittain uudelle omistajalle.

  • Tuki metsäluonnon hoitohankkeisiin

Tukea voidaan myöntää monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustöihin. 

               

Lisätietoja:

Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijoilta

Metsäkeskuksesta

Tilaa palvelu tai ota yhteyttä

Haluan tilata palvelun
Haluan ottaa yhteyttä
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt rekisteriselosteemme
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt rekisteriselosteemme