Vahvista metsäsi kasvukuntoon! - Tilaa ensi kevään lannoitus nyt! Lue lisää

Asiakastarinat

Meille metsänomistajat ja varsinkin omat jäsenemme ovat tärkeitä. Joka päiväisessä työsämme tavoitteemme on lisäarvon tuottaminen metsänomistajalle hänen tavoitteidensa mukaisesti. Tutustu muutaman asiakkaamme tarinaan siitä, miten metsänhoitoyhdistys on ollut hänelle avuksi.

Antti Niemi  - Polttopuiden keruusta puukauppaan

Metsänhoitoyhdistys on ollut merkittävä tuki Kontiolahdesta kotoisin olevalle Antti Niemelle metsänomistamisen alkutaipaleelta saakka. Appiukon metsässä hän pääsi ensimmäisen kerran metsänhoidon makuun ja oman metsän tullessa kuvioihin, metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijat auttoivat metsäsuunnitelman tekemisessä. Suunnitelman lisäksi paikallinen metsänhoitoyhdistys on ollut apuna myös puukaupoissa. 

Lue koko tarina

Emmi Kaalimaa - Sukupolvien metsästä tulevaisuuden turvaksi 

Kiteeltä kotoisin olevalle Emmi Kaalimaalle metsänomistaminen merkitsee ennen kaikkea taloudellista turvaa ja sukupolvien jatkumoa. Vaikka taloudellinen näkökulma on tärkeä, hän haluaa myös säästää metsästään osia, joita ei käsitellä talous mielessä. Metsän elinvoimaisuus on tärkeää, koska metsä on pysynyt sellaisena jo useamman sukupolven ajan.

Erno Saari - Tuumaustauoista tulevaisuuden haaveisiin

26-vuotias Erno Saari uskoo, että nuoremman polven metsänomistajat suhtautuvat avoimin mielin metsänomistajien mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Hän toivoo, että nuoria saataisiin enemmän metsien pariin esimerkiksi sukupolvenvaihdosten kautta. 

Reija Suolanen - Kaupunkielämän hälinästä metsäpoluille 

55-vuotias Reija Suolanen sai ensimmäisen metsänsä vuonna 2012 kuolinpesästä isältään, ja siitä muodostuikin siskon ja äidin kesken metsäyhtymä. Hän asuu Järvenpään laidalla, mutta metsä sijaitsee pidemmän välimatkan päässä Kouvolassa. 

2025 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.