Sukupolvenvaihdoskoulutus Rantsilassa

03.11.2021 - 17:30
Gananderin koulu Sandelsintie 4
Rantsila

Asiantuntijan avulla metsätila siirtyy sujuvasti uudelle sukupolvelle

Metsäomaisuuden omistusjärjestelyjä kannattaa suunnitella hyvissä ajoin. Moni metsänomistaja toivoo metsäomaisuuden säilyvän tulevaisuudessakin omien jälkeläisten hallussa. Toki metsän omistus siirtyy useimmiten uudelle sukupolvelle joka tapauksessa aikanaan perintönä, mutta sukupolvenvaihdoksen voi tehdä hallitusti jo elinaikanaan. Kun teet metsätilasi sukupolvenvaihdoksen, nuorempi sukupolvi pääsee metsänomistajaksi työkuntoisena. Sukupolvenvaihdos vähentää riidan aiheita ja aktivoi metsänhoitoon. Lisäksi verotuksessa on saatavissa merkittäviä hyötyjä.

Metsäomaisuuden luovuttaminen seuraavalle sukupolvelle tapahtuu yleensä kauppana, lahjana tai lahjanluonteisena kauppana niin että sekä luopujan että jatkajan elämäntilanne, toiveet ja taloudelliset seuraamukset huomioidaan.

Metsänhoitoyhdistyksestä löytyy ammattiapua erilaisiin metsäomaisuuden omistusjärjestelyihin. Mhy Siikalakeudessa sukupolvenvaihdoksissa avustavat johtaja Kari Salo ja kiinteistönvälittäjä Matti Otsamo. Jokainen sukupolvenvaihdos on omanlaisensa tapaus ja molemmille osapuolille ainutlaatuinen ja tärkeä päätös. Metsänhoitoyhdistyksen kanssa voi sopia itselle sopivan SPV- palvelupaketin laajuuden, asiantuntijamme laativat tarvittaessa kaikki vaadittavat asiakirjat ja hakemukset.

- Kun metsänomistaja ottaa yhteyttä harkitessaan metsäomaisuuden luovuttamista eteenpäin sukupolvenvaihdoksella, kartoitamme yhdessä eri vaihtoehtoja. Yhdessä luopujan ja metsänomistuksesta kiinnostuneiden jatkajien kanssa selvitetään mahdolliset vaihtoehdot luovutukselle ja mm. eri osapuolille koituvat veroseuraamukset. Sukupolvenvaihdos tulisi suunnitella ja toteuttaa niin että uusilla omistajilla on parhaat mahdolliset edellytykset metsätalouden harjoittamiseen pitkälle tulevaisuuteen. Joka tapauksessa hyvä lähtökohta sukupolvenvaihdokseen on metsäomaisuuden arvon määrittäminen ajantasaisella metsäarviolla, linjaa Matti Otsamo. 

Mhy Siikalakeus järjestää sukupolvenvaihdoksesta kiinnostuneille metsänomistajille tänä syksynä seuraavat koulutustapahtumat:

Keskiviikkona 20.10. klo 17.30 Raahessa Brain Center luentosali Rantakatu 5 B 
Keskiviikkona 3.11. klo 17.30 Rantsilassa Gananderin koululla Sandelsintie 4

Ilmoittautumiset koulutuksiin Tuula Kangas 044 0354013 tai tuula.kangas@mhy.fi

Koulutus on maksuton. Koulutuksessa on kahvitarjoulu.

Tämän tapahtuman järjestää

Metsänhoitoyhdistys Siikalakeus

Siikasavontie 4, 92400 RUUKKI
Puhelin 0102193300
tuula.kangas@mhy.fi