Jäsenmaksut ovat saapuneet uuden jäsenrekisteripalvelun kautta

05.3.2021

Jäsenlasku ja jäsenkortti ovat saapuneet jäsenillemme nyt kuun alussa. Olemme ottaneet käyttöön yhteistyössä MTK:n kanssa Oiva-jäsenmaksurekisterin, jossa metsänomistaja pääsee katsomaan tietojaan, tekemään osoitteenmuutoksia sekä valitsemaan sähköisen ja paperilaskun väliltä. Jatkossa jäsenkortti on paperisen lisäksi sähköisessä muodossa. Uusi Oiva-jäsenrekisteripalvelu avautuu jäsenten käyttöön maaliskuun lopulla.

Jäsenyys uudistuu – mikä muuttuu?

Aiemmin metsänhoitoyhdistyksen jäsenet ovat maksaneet metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksua, jonka jälkeen metsänhoitoyhdistykset ovat tilittäneet edunvalvontamaksun osuuden MTK:lle. Nyt järjestöuudistuksessa nämä kaksi maksua eritellään metsänomistajalle avoimuuden takaamiseksi.

Merkittävä muutos on myös se, että mikäli olet useamman metsänhoitoyhdistyksen jäsen, saat vain yhden jäsenlaskun ja -kortin. Myös edunvalvontamaksun maksat vain kerran. Mikäli olet lisäksi paikallisen MTK:n tuottajayhdistyksen jäsen, myös tuottajapuolen jäsenmaksu kerätään samalla laskulla. Metsänomistajan edunvalvontamaksu vuonna 2021 on 12 – 18 euroa siten, että perusosa on 12 euroa ja metsien tuottokykyyn perustuva osa 0 – 6 euroa porrastettuna siten, että Etelä-Suomessa se on 6 €, Pohjois-Suomessa 3 € ja Lapissa 0 €.

Mikäli jäsenmaksulaskustasi on kysyttävää, ota yhteyttä omaan yhdistykseesi. Yhdistyksesi yhteystiedot löydät jäsenlaskulta.

Miksi edunvalvontamaksu?

Mhy-jäsenmaksulla ja edunvalvontamaksulla puolustamme metsänomistajien oikeuksia niin paikallisesti, maakunnallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tätä ei muilta metsäpalvelujen tarjoajilta saa. Teemme metsänomistajien hyväksi mm. vaikuttajaviestintää, metsäasiantuntijoiden koulutusta sekä tarjoamme erityisosaamisen niin puukauppa-, luonnonhoito- kuin kaavoitusasioissa. Tämä työ rahoitetaan edunvalvontamaksulla.

10 hyvää syytä olla jäsen

Henkilökohtainen metsäasiantuntija

Kilpailutettujen puukauppojen katkota ja hintatiedot

OmaMetsä – uusi verkkopalvelu metsäomaisuuden hallintaan

Metsäselain – sähköinen metsäsuunnitelma älypuhelimille ja tableteille

Laadukkaat metsäpalvelut jäsenhintaan

PEFC-sertifiointi

Mhy:n jäsenlehti ja uutiskirje

Maaseudun Tulevaisuuden metsänumerot 4krt/vuosi

Metsänomistajatilaisuudet ja koulutukset

Vaikutamme poliittiseen päätöksentekoon – Olemme aidosti metsänomistajan puolella