Tervetuloa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomen sivuille
Oma metsäasiantuntijasi tuntee metsäsi
Mikä on sinun tekosyysi olla hoitamatta taimikkoa?
Tekosyyt ovat inhimillisiä, mutta ne eivät auta taimikkoasi kasvamaan. Ajoissa tehty taimikonhoito on oikeasti kannattava toimenpide. Teimme metsänomistajan tekosyygeneraattorin, jotta sinun ei tarvitsisi keksiä enää yhtään uutta syytä siirtää taimikonhoitoa.
Ajankohtaista
Kaikki uutisetMTK: Lakimuutos tuo selkeyttä lintujen pesimäaikaan tehtäviin metsähakkuisiin
Valtakunnallinen
Valtioneuvosto antoi torstaina 19. maaliskuuta eduskunnalle esityksen pesimäaikaisia metsähakkuita koskevasta lainsäädännöstä. MTK näkee maa- ja metsätalousministeriön tavoitteet selkeyttää pesintäaikaisia metsänhakkuita koskevaa kansallista lainsäädäntöä tärkeänä.
Hannes-myrsky aiheuttanut metsänomistajille miljoonien vahingot – myrskypuiden korjaaminen kannattaa jättää ammattilaiselle
Valtakunnallinen
Joulukuun Hannes-myrsky näkyi lukuisten suomalaisten arjessa. Metsänomistajien metsissä tuhot osuivat erityisesti länsirannikolle. Myrskytuulten lopulliset vaikutukset selviävät luultavasti kesäkuukausien aikana, arvioi asiantuntija.
MTK:n uudet metsätilastot tarjoavat tarkkaa markkinatietoa metsänomistajille
Valtakunnallinen
MTK on uudistanut Metsätilastot-palvelun, joka tuo metsänomistajille ajankohtaista markkinatietoa ja työkaluja puukaupan suunnitteluun. Uudistus sisältää oman sivuston, selkeät ikonit ja monipuoliset datapalvelut, jotka tukevat metsänomistajien päätöksentekoa. MTK Jäsenet mobiilisovelluksessa voi nyt myös vertailla lopputuotemarkkinoita puun hintakehitykseen. Palvelukokonaisuus on kaikkien MTK:n ja metsänhoitoyhdistyksien jäsenten hyödynnettävissä.
Tapahtumat
Näytä kaikki tapahtumatPaikalliset toimistomme palvelevat
Asikkala
Kustaankuja 2, Vääksy
Hausjärvi
Vaahteratie 13, Oitti
Hartola
Metsolantie 7
Heinola
Kaivokatu 8
Hollola
Kansankatu 8 Salpakangas, Prisma
Hämeenkoski
Tampereentie 632 Koskikartano
Hämeenlinna
Vanajantie 10b
Kuhmoinen
Toritie 51
Loppi
Kauppatie 4
Mäntsälä
Osuustie 1b
Nastola
Kukkastie 24
Orimattila
Käkeläntie 11
Padasjoki
Keskustie 25 A 3
Sysmä
Väihkyläntie 2
Tuulos
Tuulosentie 1 Kauppakeskus Tuulonen
Tuusula
Keskustie 10, Jokela
Soita
03 855 4300
Metsäpalvelut
Puukauppa
Puukauppojen vuoksi ei tarvitse vääntäytyä solmuun. Puukaupat hoituvat huolettomasti ja nopeasti meidän kauttamme. Hyväksyt vain tarjouksen ja me huolehdimme kaikesta muusta alusta loppuun saakka.
Metsätietoa
Uusi metsänomistaja
Valtakunnallinen
Metsänomistaminen tuo mukanaan erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Metsänomistajana voit joutua pohtimaan puun myynnin lisäksi myös metsien suojeluun, kaavoitukseen, maanvuokraamiseen tai jokamiehenoikeuksiin liittyviä asioita. Näiltä sivuilta löydät metsänomistamiseen liittyvää tietoa. Saat tarvittaessa apua omasta metsänhoitoyhdistyksestäsi tai Metsänomistaja-järjestön asiantuntijoilta.
Metsät ja ilmastonmuutos
Valtakunnallinen
Luonto ei ehdi sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamaan nopeaan lämpenemiseen. Ainut todellinen tapa pysäyttää ilmastonmuutos on fossiilipäästöjen raju vähentäminen. Mutta tarvitsemme myös tehokkaita keinoja muutoksen hillintään. Mitä yksittäinen metsänomistaja voi tehdä? Paljon!
200 000
metsänomistajaa jäsenenä
1000
metsäasiantuntijaa metsänomistajien käytettävissä
yli 30
jäsenetukumppania, jotka tarjoavat tuotteita ja palveluita jäsenetuhintaan
