Ilmastomuutos -hanke

Kestävää metsänhoitoa ilmastonmuutoksen ehdoilla -hanke

Metsänhoitoyhdistys Karhun ja Kihniö-Parkanon alueilla on meneillään hanke, jonka avulla on tarkoitus lisätä yleistä tietoisuutta metsänhoidon ilmastovaikutuksista perustuen luotettavaan tutkimustietoon. Näin metsänomistajat ja muut sidosryhmät voivat arvioida omaa toimintaansa ja suhtautumista metsänhoitoon sekä siihen liittyviin toimenpiteisiin. Metsätalous on alueella tärkeä elinkeino ja sen jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että toiminta on kestävää sekä yleisesti hyväksyttyä. Hanke toteutetaan vuosina 2020-2022.

Hanke keskittyy Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan pohjoisosan alueille tyypillisten kasvupaikkojen ja metsien hoitotoimenpiteisiin sekä alueen sidosryhmien tiedottamiseen. Esimerkiksi turvemaat kasvupaikkoina kattaa useita erilaisia ravinteisuustyyppejä, joilla on erilaiset ominaispiirteet sekä ilmastovaikutukset.

Hankkeen materiaalit ovat julkisia ja vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. Linkit materiaaleihin kerätään tälle sivulle. Järjestämme hankkeen tiimoilta myös erilaisia avoimia tapahtumia nuorille ja koululaisille, metsänomistajille, yrittäjille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Ilmoitamme erikseen tulevista tapahtumista, joten pysy kuulolla!

Käy myös testaamassa interaktiivinen koulutuspakettimme Hiili metsissä -peli osoitteessa https://hiilipeli.fi

Metsänhoitoyhdistys Kihniö-Parkanon hankesivut löytyy täältä: https://www.mhy.fi/kihnio-parkano/ilmastonmuutos-hanke

Lisätietoja:
Anne Haukkovaara
Hanketyöntekijä
P. 0505945928
anne.haukkovaara(a)mhy.fi

Tätä hanketta on tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014 - 2020

Tapahtumat

Pidetyt tapahtumat ja tilaisuudet

Tulevat tapahtumat

HUOM Koulutukset ja henkilökohtainen neuvonta voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä esimerkiksi Teamsin kautta. Ota rohkeasti yhteyttä!

Materiaaleja

  • Interaktiivinen koulutuspaketti Hiili metsissä -peli
    • Peli sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille. Suosittelemme pelaamista tietokoneella.
  • Webinaariesitys MTK-Satakunnan Ilmastotekoja ruohonjuuristasolla -hankkeen aloituswebinaarissa

Artikkelit

Tietokortit

 

Muut julkaisut