Itä- ja Etelä-Suomessa myyrähuippu

24.10.2019

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen mukaan myyrät ovat kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Itä-Suomessa, ylimmässä Lapissa ja suurimmassa osassa Etelä-Suomea. Keskeisessä Suomessa ja Metsä-Lapissa myyräkannat ovat runsastumassa kohti huippua ensi vuonna. Pohjanmaan myyräkannat ovat hyvin alhaiset.

Kainuussa, Savon ja Karjalan maakunnissa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä tavataan tällä hetkellä runsaasti myyriä. Etenkin metsämyyräkannat ovat näillä alueilla vahvat, mutta myös peltomyyriä ja sen lähisukuisia lajeja esiintyy paikoin runsaasti.

Myyräkannat ovat runsaat ja kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa Itä-Suomessa, suurimmassa osassa Etelä-Suomea ja ylimmässä Lapissa. Keski-Suomessa sekä Metsä-Lapissa myyräkannat ovat kohtalaiset ja runsastumassa. Läntisessä Suomessa myyräkannat ovat hyvin alhaiset.

Lounaisimmassa Suomessa myyrämäärät vaihtelevat maantieteellisesti hyvin paljon. Joillakin alueilla myyräkannat ovat kesällä 2019 runsastuneet huippulukemiin, mutta monin paikoin Lounais-Suomen kannat ovat edelleen vaatimattomat. Merkittävät myyrämäärien alueelliset vaihtelut ja kannanvaihtelujen epäsäännöllisyys ovat tyypillisiä Lounais- ja Etelä-Suomen ilmastoltaan leudoille alueille.

Keskisessä Suomessa ja osissa Pirkanmaata myyräkannat ovat alkaneet kasvaa vuoden 2018 pohjavaiheen jälkeen. Odotettavissa on, että näillä alueilla kannanvaihtelun huippuvaihe saavutetaan syksyllä 2020. Tulevan myyrähuipun voimakkuus riippuu myyrien talvehtimisen onnistumisesta.

Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan myyräkannat romahtivat jo viime talven aikana ja alamäki jatkui kesän 2019 läpi. Tällä hetkellä läntisessä Suomessa on hyvin vähän myyriä. Kannat pysyvät alhaisina ensi kevääseen asti, minkä jälkeen ne alkavat hiljalleen kasvaa kesällä 2020.

Valtaosassa Metsä-Lappia ja Koillismaata myyrämäärät ovat kasvaneet merkittävästi kuluneen kesän aikana. Mikäli kannat säilyvät elinvoimaisina kevääseen, odotettavissa on myyrähuippu syksyllä 2020 suurimpaan osaan pohjoista Suomea.

Käsivarren Lapissa ja Utsjoella myyrät ovat kannanvaihtelunsa huippuvaiheessa, mikä tullee johtamaan romahdukseen talvella 2019−2020. Keväällä myyriä voi näillä alueilla vielä tavata, mutta huippuvaiheen jälkeen myyrämäärät tyypillisesti vähenevät hiljalleen koko seuraavan kesän ja talven ajan.

Huomioi tuhojen torjunta ja myyräkuumeriski

Itäisessä Suomessa on merkittävä myyrätuhojen riski talvella 2019−2020. Riski on suurin itäisimmässä Suomessa, erityisesti Pohjois-Karjalassa, missä myyrien määrät ovat korkeimmat.

Myyrätuhoja voi ehkäistä pyytämällä myyriä loukuilla, runkosuojilla sekä lumen polkemisella taimien ympärillä. Metsänomistajien on syytä harkita myyrätuhot korvaavien vakuutusten hankkimista runsasmyyräisille alueille, etenkin tänä kesänä istutetuille taimikoille. Vakuutukset on otettava ajoissa, jo tämän vuoden puolella

Korkeat metsämyyräkannat Itä- ja Etelä-Suomessa lisäävät merkittävästi myyräkuumeriskiä. Riski on suuri marraskuusta tammikuulle, jolloin metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutuksiin. Myyräkuumetta aiheuttava Puumala-virus tarttuu ihmisiin hengitysteitse metsämyyrien eritteiden saastuttaman pölyn välityksellä. Tartuntamahdollisuus on suurin ulkorakennuksissa, joihin metsämyyrillä on pääsy.

Lisätietoa

Otso Huitu
Johtava tutkija
puh. +358295324917
otso.huitu@luke.fi