Näköalapaikka suomalaiseen metsään! - Valtuustovaalien ehdokasasettelu käynnissä 2.10. asti. Asetu ehdolle

Aurinko- ja tuulivoimahankkeet

Kasvanut tarve lisätä energiaomavaraisuutta ja paine luopua fossiilisesta energiantuotannosta on lisännyt uusiutuvan energian kysyntää. Taustalla ovat mm. kansalliset ja kansainväliset hiilineutraalius- sekä päästöleikkaustavoitteet. Lisäksi EU:n pyrkimys vähentää riippuvuutta venäläisestä tuontienergiasta vauhdittaa energiaomavaraisuuden kehittämistä. Yhteiskuntamme sähköistyy nyt lämmityksen, liikenteen ja teollisuuden saralla. Tarve puhtaasti tuotetulle sähkölle on kasvava.

Teollisen mittakaavan tuuli- ja aurinkovoimahankkeet tarvitsevat sijoituspaikkoja, mikä on näyttäytynyt kasvavana tiedusteluna maanomistajien suuntaan. Maanomistajan kannattaa muistaa se, että voimalaa ei voida rakentaa ilman maanomistajan suostumusta. Tuotantoaluetta ei voi perustaa lunastusmenettelyllä. Pääsääntöisesti hanketoimijat sopivat maanomistajien kanssa voimaloiden sijoittamisesta maanvuokra- ja käyttöoikeussopimuksin, joissa käsitellään hankkeen koko elinkaari. Sopimuksissa on tyypillisesti useita ehtoja, joihin maanomistajan on syytä kiinnittää huomiota. Tällaisia ovat esimerkiksi maa- tai metsätilan hallintaoikeuden siirtyminen, vuokrat ja korvaukset, vuokra-alueen rajaaminen, vuokrakauden todellinen pituus, sopimuksesta irtautuminen ja alueen purku- ja ennallistamisvakuudet. 

Tuulivoimasopimuksesta neuvottelu hankkeen tärkein vaihe metsänomistajalle

Maanomistajalle tuuli- ja aurinkovoimahankkeissa maanvuokra- ja käyttöoikeussopimus on se tärkein ja merkityksellisin asiakirja, sillä se käsittelee hankkeen koko elinkaaren hankesuunnittelusta purku- ja ennallistamistoimiin. Maanomistajalle tärkein vaihe ei ole päätös ollako vai ei hankkeessa mukana, vaan sitä edeltävä sopimusneuvottelu tai kilpailutus. Vain neuvottelemalla tai kilpailuttamalla on mahdollista saada maanomistajamyönteisempiä sopimusehtoja sekä korvaus- ja vuokratasoja. Onnistumisen edellytykset neuvotteluissa ja kilpailutuksissa paranevat, kun maanomistajat järjestäytyvät neuvottelukunnaksi ja hyödyntävät asiantuntija-apua sopimustulkinnassa, neuvotteluissa ja kilpailutuksessa. Maanomistajien aktiivinen yhteistoiminta mahdollistaa myös sähkönsiirtoon liittyvien asioiden käsittelyn ja ratkaisemisen osana tuuli- tai aurinkovoimahanketta. 

Tietopaketti tuuli- ja aurinkovoimasta ja mallisopimuspohjat jäsenetuna

MTK on koonnut kattavan tuuli- ja aurinkovoiman tukimateriaalipaketin maa- ja metsänomistajajäsentensä käyttöön. Materiaaleissa on mm. Usein kysytyt kysymykset yhdessä asiantuntijavastauksien kanssa sekä tuuli- ja aurinkovoiman mallisopimukset. Kannustamme maanomistajia järjestäytymään neuvottelukunnaksi, oma metsänhoitoyhdistyksesi voi auttaa maanomistajien kokoamisessa yhteen.  

MTK:n tuulivoimaopas 

MTK:n tuulivoimaopas maanomistajille tarjoaa realistista tietoa tuulivoimahankkeiden etenemisen eri vaiheista maanomistajille ja maanomistajien edunvalvojille. Useimmille maanomistajille tuulivoimahanke on uusi asia, johon on syytä perehtyä huolellisesti. 

Lataa tuulivoimaopas

Metsänhoitoyhdistyksien yhteyshenkilöt 

Osa Metsänhoitoyhdistyksistä on nimennyt tuuli- ja aurinkovoimayhteyshenkilöt maan- ja metsänomistajajäsenten neuvontaa varten.

Metsänhoitoyhdistyksien palveluvalikoimaan kuuluu maanomistajien tukeminen ja neuvominen tuuli- ja aurinkovoimahankkeissa, mikä voi sisältää maanvuokra- ja käyttöoikeussopimuksien kommentointia sekä maanomistajien edustamisen neuvotteluissa. Tutustuthan oman yhdistykseni palvelutarjontaan. 

Metsänomistajan muistilista aurinko- tai tuulivoimahankkeessa  

Kun olet saanut maanvuokrasopimusluonnoksen/yhteydenoton hankeyhtiöltä  

  1. Selvitä hankeyhtiöltä hankkeen aikataulu, mitä pyrkivät toteuttamaan ja missä prosessissa.  
  2. Ota yhteyttä naapurikiinteistöjen omistajiin 
  3. Ota yhteys paikalliseen MHY:een, jotka voivat auttaa maanomistajien kokoamisessa yhteen 
  4. Hankeyhtiön järjestämiin infotilaisuuksiin osallistuminen 
  5. Tutustu MTK:n materiaaleihin. 

Neuvottelukunnan perustaminen muiden maanomistajien kanssa  

  1. Sopimusehtojen ja vuokratasojen läpikäyminen yhdessä.  
  2. MTK:n materiaalien ja mallisopimusten hyödyntäminen.  
  3. Ehtojen parannusehdotukset ja aktiivinen yhteydenpito hanketoimijaan.  
  4. Mahdollinen toimijoiden kilpailuttaminen  
  5. Yhteydenotto paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai ArvoLexiin (entinen Maanomistajien arviointikeskus) 
  6. Asiantuntijan hyödyntäminen sopimustulkinnassa ja neuvotteluissa. 

Kaavavaikuttaminen

  1. Seuraa tarkkaan kaavan laadintaa ja vaikuta sen sisältöön jo varhaisessa valmisteluvaiheessa.  

Tarvitsetko asiamiestä, neuvotteluapua tai tarkempaa perehtymistä sopimukseesi?   

  1. Tutustu ja tiedustele oman metsänhoitoyhdistyksesi tuuli- ja aurinkovoimapalveluita. 
  2. Jos tarvetta tällaisille palveluille on, ohjaamme kääntymään jäsenetuhintaan palveluja tarjoavan ArvoLex:n (entinen Maanomistajien arviointikeskus) (www.arviointikeskus.fi) juristien puoleen. 

Arviointikeskuksen asiantuntijat tarjoavat maanomistajille apua yksittäisenkin vuokrasopimuksen neuvotteluun. Paras lopputulos saadaan neuvottelussa, johon Arviointikeskus saa valtuutuksen mahdollisimman suurelta maanomistajajoukolta, esimerkiksi maanomistajien neuvottelukunnalta. Kun maanomistajat edustavat suurta yhtenäistä aluetta, niin on mahdollista myös kilpailuttaa potentiaalinen hankealue eri aurinko- tai tuulivoimayhtiöillä. Näin on mahdollista valita alueelle soveltuva aurinko- tai tuulivoimayhtiö sekä neuvotella maanomistajille parhaat mahdolliset aurinko- ja tuulivoimalan sopimusehdot ja vuokrahinnat.

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset