Sienisyksy

07.9.2021

Sieniä siellä, sieniä täällä!

Tänä syksynä on ollut niin some, lehdet kuin sukulaisten viestiketjutkin täynnä sienentunnistuskuvia. Minulle on lähetetty kuvia sienistä: ”Mikä tämä on? Voiko tämän syödä?” Toinen oli kangasrousku, toinen eräs kantosieni, jolla on hengenvaarallisia näköislajeja. Vaikka sienihulluus tuntuu iskeneen, malta mielesi: Älä syö mitään sieniä pelkkään kuvaan perustuvan tunnistuksen perusteella. 

Tunnistaessasi sieniä kiinnitä huomiota tuoksuun, leikkuupintojen värimuunnoksiin ja mahdolliseen maitiaisnesteeseen sekä rakenteellisiin ominaisuuksiin, etenkin lakin alapinnan rakenteeseen. Osalla sienistä jo lajin sisäinen värinvaihtelu on suurta, näköislajeista puhumattakaan, siksi lakin väri on todella huono tunnistuskeino. Jos et saa sieniä tuntevaa tuttua mukaan metsään, sienikurssi on hyvä paikka oppia sieniä ja niiden käyttöä turvallisesti. Niitä järjestävät esimerkiksi kansalaisopistot. Parhaimmillaan sienestyksestä saa kuitenkin kokonaan uutta näkökulmaa metsään!

Poimijan koriin yleisemmin päätyvät useiden eri puulajien seuralaisena kasvavat herkkutatit, joita poimitaan etenkin Rokuan kankailta runsaasti myyntiin. Omaan herkutteluun kerätään yleisesti myös kanttarelleja ja suppilovahveroita. Monelle on lapsuudesta tuttu kangassieni eli kangasrousku, josta on keitelty kastiketta ja tehty sienisalaattia.

Mainioita ruokasieniä on kuitenkin metsät pullollaan. Tunnistatko haaparouskun, leppärouskut ja karvarouskun? Etenkin haapa- ja karvarouskut ovat tuoreiden ja vähän kosteampien paikkojen lajeja, joita löytää myös viljelysmaiden liepeiltä usein pieneltä alalta suuria määriä sienisalaatin aineksiksi. Miedot kuusen- ja männynleppärouskut puolestaan maistuvat myös toukille, joten saalis jää usein pieneksi.

Kuivahkoilla kankailla kasvaa runsassatoinen kehnäsieni. Monet erehtyvät pitämään vaaleanruskeaa kehnäsientä myrkyllisenä seitikkinä, ja seitikki se toki onkin, mutta semmoisenaan hyvä ruokasieni. Itse käytän kehnäsientä kuten herkkusieniä: pitsan päällä, kaikenmaailman sooseihin ja jaloista teen nyhtösientä. Usein kehnäsieneen törmäilee tattimetsässä. Vierestä on vähän jo kehnotkin herkkutatit poimittu, mutta sievät uudet kehnäsienet eivät ole koriin kelvanneet. Toisen roska on toisen aarre…

Puolangalta käyn vaaranrinteistä poimimassa lampaankääpää. Se on kiinteä ja mieto sieni, josta saa leivitettynä leikkeen kaltaisen herkun tai vaikkapa oivan suikalekastikkeen. Vaarallisia matkijoita ei ole, ja leikkuupinnoistaan kellertyvä sieni on helppo tunnistaa. Vähän jos lähempänä vain kasvaisivat, mutta vielä on kotikylältä lampaankääpäpaikka löytämättä.

Vähän perehtyneempi sienestäjä oppii äkkiä myös tuoreilla kankailla kasvavat, maultaan ihanan pähkinäiset mustavahakkaat sekä haperot, joita tuntuu putkahtelevan paikasta kuin paikasta. Vaalassa olen havainnut oikein hc-sienestäjiä, jos moinen nuorisoilmaisu sallitaan, jotka keväisin ryntäävät hakkuuaukoille sankoin joukoin etsimään korvasieniä. Korvasieni on helppo tunnistaa, mutta vaatii kovasti viitseliäisyyttä huolellisen ryöppäämisen kanssa. Ilman kunnon tuuletusta saattavat ryöppäyksessä syntyvät höyryt aiheuttaa vähintäänkin pahoinvointia.

 

Mukavia sienireissuja!

-Aino, metsäneuvoja mhy Rokua-Paljakassa