Uutiset
Ajankohtaista metsäasiaa meiltä teille. Klikkaa lukemaan tuoreimmat Metsänhoitoyhdistysten uutiset.
Puumarkkinakatsaus lokakuu 2025
Pohjois-Pirkka
Luonnonvarakeskuksen (LUKE) tuoreen suhdannekatsauksen mukaan puun käyttötarve pysyy ensi vuonna samalla tasolla kuin kuluvana vuonna. Puulle on siis tarvetta, vaikka ostomäärät ovat syksyllä heikentyneet ja tarjouksissa esiintyy yhä suurempia hintaeroja. Tukkipuun hintojen ennakoidaan säilyvän vakaana, ja kuitupuun hinnan odotetaan palaavan viime vuoden keskiarvotasolle, arvio LUKE.
MTK:n työ kantaa hedelmää - Euroopan parlamentti kaatoi metsien valvontasäädöksen, metsäkatoasetukselle jatkoaikaa
Valtakunnallinen
Parlamentti torjui komission esityksen metsien valvontasäädöksestä, ja metsäkatoasetuksen toimeenpanoon esitetään vuoden lisäaikaa. MTK pitää päätöksiä tervetulleina, sillä ne vähentävät metsänomistajiin kohdistuvaa tarpeetonta sääntelyä. Säädökset eivät myöskään olisi onnistuneet tavoitteissaan.
Metsätalouden tukiin tulee muutoksia vuodenvaihteessa
Pohjois-Pirkka
Metsänomistajat voivat hakea Metsäkeskuksesta metsätalouden tukia erilaisiin metsässä tehtäviin töihin. Taimikon ja nuoren metsän hoidon tukiehtoihin tulee muutoksia vuodenvaihteessa, kun puuston pituusrajat laskevat. Pienpuun korjuun tuki sekä metsätietuki pienenevät nykyisestä 1.1.2026 alkaen.
Monimuotoinen metsä osa 5: Vapaaehtoinen suojelu ja ennallistaminen METSO- ja Helmi-ohjelmilla
Valtakunnallinen
Tiesitkö, että metsänomistajana voit edistää metsäsi luonnonarvoja ilman kuluja ja jopa saada siitä rahaa? METSO- ja Helmi-ohjelmat tarjoavat mahdollisuuden suojella ja ennallistaa arvokkaita luontokohteita vapaaehtoisesti ja saada siitä myös taloudellista korvausta.
Puumarkkinakatsaus syyskuu 2025
Pohjois-Pirkka
Kunkin yhtiön raakapuun varantotilanne ja tuotannon taso määrittää lisäostotarpeita tälle syksylle. Tämä näkyy nyt puukaupan kilpailutuksessa, jossa on erittäin suurta vaihtelua ostajien välisissä tarjouksissa. Tarjouksissa on sekä alhaisia että edelleen vahvoja ehdokkaita puukaupan viriämiseen. Puukaupan kilpailutus ei ole koskaan ollut tärkeämpää.