Toimialueet:
JoutsaPalvelut:
Puukauppa ja metsänhoitoJoutsa: Mieskonmäki, Pärnämäki, Ruokaranta, Kangasniemen tienvarsi, Pajumäki
Kuka olet?
Olen Kari Paaso Joutsan toimiston metsäasiantuntija. Kotoisin Rovaniemeltä, mutta tällä hetkellä asuinpaikkana on Hartola.
Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?
Niin kuin elämässä yleensä, sattuma ja tehdyt valinnat sanelevat tien ja lopputuloksen. Minun kohdalla ne johtivat muutaman fuusion kautta toimihenkilötehtäviin Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savoon.
Mikä on mukavinta työssäsi?
Työssäni mukavinta ovat asiakkaat ja heidän kohtaamisensa. Tosin touhutessa myös ristiriitatilanteita väistämättä syntyy.
Työn vapaus ja monipuolisuus ovat myös suuria etuja. Työaikani jakautuu aika lailla puoliksi toimisto- ja maastotöiden välillä.
Metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen?
Pitkähkön metsämiesurani varrelle mahtuu monenlaisia tarinoita; niin hauskoja sattumuksia kuin muunkinlaisia tarinoita. En tekisi niille oikeutta kertomalla niitä näin rajallisesti.
Vinkit metsänomistajalle?
Elämme aikaa, jossa metsätalouden harjoittamisympäristöönkin kohdistuu erilaisia paineita; niin uhkia kuin mahdollisuuksiakin. Varmaa on ainakin jatkuva muutos ja aika näyttää, mihin se johtaa.