Jenniina Lahikainen

Metsäasiantuntija

+35504140909

Kangasniemen toimisto Otto Mannisen tie 1–3, 51200 Kangasniemi | Sijainti kartalla

Toimialueet:

Kangasniemi, Mikkeli

Palvelut:

Puukauppa ja metsänhoito

Kangasniemi: Harjunmaa, Kutemajärvi (Pieksämäen tien pohjoispuoli), Luusniemi, Läsäkoski, Parikka, Rauhajärvi, Reinikkala, Vaimosniemi, Vihave, Vuojalahti
Mikkeli: Nykälä, Taipale

Kuka olet?

Olen Jenniina Lahikainen ja toimin Kangasniemen itäisen alueen metsäasiantuntijana.

Olen alun perin kotoisin Hankasalmelta, mutta nyt jo kymmenisen vuotta asunut Kangasniemellä yhdessä aviopuolisoni ja kahden pojan kanssa.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savoon?

Opiskelin Nikkarilassa metsätalousinsinööriksi ja valmistuin 2011. Urani metsänhoitoyhdistyksessä alkoi vuonna 2014, jolloin aloitin metsäneuvojana silloisessa Haukivuoren metsänhoitoyhdistyksessä.

Fuusion myötä työnantaja muuttui nykyiseen Mhy Etelä-Savoon. Toimipistekin vaihtunut muutamaan otteeseen. Olen työskennellyt Etelä-Savon alueella useassa toimipisteessä, tehden metsäasiantuntijan tehtäviä sekä metsäsuunnitelmia ja tila-arvioita. Nyt on päätepiste vihdoin saavutettu kotikulmilta Kangasniemeltä.

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Metsäasiantutijan työssä parasta on työn vapaus, monipuolisuus sekä luonto työympäristönä.

Tavallinen työpäivä koostuu maastokäynneistä joko yksin tai metsänomistajan kanssa. Toki oma tovinsa menee myös paperitöiden parissa.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Metsäisiä muistoja on paljon, vaikea niistä nostaa yhtä yli muiden. Mutta mainittakoon ensimmäinen metsäinen muisto. Pienenä tyttönä isovanhempien metsässä tehtiin männyn kylvöä isoveljeni kanssa, siemeniä viskottiin joka paikkaan ja oltiin aivan yltä päältä ropakossa.

Nyt juuri kyseinen metsä on minun ja mieheni omistuksessa ja pari vuotta sitten tehtiin ensiharvennus. Hienoa nähdä oman käden jälki ja miten metsä on kasvanut, ihan niin kuin itsekin.

Metsä merkitsee minulle työtä, vapaa-aikaa, virkistymistä sekä pienimuotoisesti myös toimeentuloa.

Ajankohtaista metsässä juuri nyt?

Puuta tarvitaan aina. Ota yhteyttä, niin käydään arvioimassa sinun metsäsi tilanne ja suunnitellaan hoito- ja hakkuutyöt.