Yhteistyökumppanimme Jasmin Kähärän kuulumisia

etela-savo

Syksy vierähti nopeasti treenien parissa ja nyt on saatu jo talven kisakausikin avattua. 

Elokuun korkean paikan leirin jälkeen vietin koko syksyn Vuokatissa harjoitellen. Syyskuuhun sisältyi yksi maajoukkueleiri, jonka aikana kilpailtiin myös rullahiihdon SM-mitaleista. Perinteisen sprintistä tuloksena oli neljäs sija ja vapaan 12 km kisassa olin kuudes. Nuo olivat kohtalaiset suoritukset tuohon kohtaan kautta. Syyskuussa alettiin myös tuttuun tapaan hakemaan lumituntumaa hiihtotunnelissa hiihtämällä. 

Lokakuussa oli tarkoitus lähteä Val Senalesiin jäätikköleirille, mutta syyskuun lopulla sairastetun flunssan takia se jäi tällä kertaa väliin. Treenit jatkui kuitenkin hyvin Vuokatissa, jossa ensilumenlatu avattiin kuun puolessa välissä. Myös sulan maan harjoitteluun oli hyvät olosuhteet ja lisäksi hyödynsimme rullahiihtomattoa treeneissä. 

Kisakausi käynnistyi heti marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Vuokatin Suomen Cupilla. Ohjelmassa oli jälleen sprintti ja viesti, joista jälkimmäinen sujui hieman paremmin ja siitä tuloksena kolmas sija. Viikonlopun jälkeen oli aika lähteä harjoituskauden viimeiselle leirille Olokselle. Lumisissa maisemissa on nyt viikko harjoittelua takana ja lisäksi hiihdin yhden kisan, perinteisen 10km, Oloksen tykkikisoissa. Leiri jatkuu vielä torstaihin asti, jonka jälkeen on vuorossa Taivalkosken Suomen Cup.

Kuvat: Vuokatti Cup/ Vuokatti Ski Team Kainuu Heidi Lehikoinen

Talven aikana on tavoitteena päästä hiihtämään mahdollisimman paljon Maailmancupia, etenkin sprinttiä. Nuorten MM-kisat hiihdetään tammi-helmikuun vaihteessa Kanadassa ja aikuisten MM-kisat helmikuun lopulla Slovenian Planicassa. Nuo ovat kauden pääkisat, mutta katsotaan mitä kausi tuo tullessaan. 

Ajankohtaista

  1. Puhelinvaihteemme on suljettu ke 8.7.2026

    Puhelinvaihteemme on suljettu ke 8.7.2026

    Etelä-Savo

    Puhelinvaihteemme (015 357 4000) on suljettu ke 8.7.2026.

    Lue lisää
  2. Kuva suosta

    Mielipidekirjoitus: Luottamus ratkaisee ennallistamisen onnistumisen

    Etelä-Savo

    Suomessa valmistellaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, jonka luonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Tavoitteena on parantaa luonnon tilaa ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta.

  3. Metsäasioiden kanssa ei jää yksin lomakaudellakaan – metsäpalvelumme hoituvat kesälläkin

    Metsäasioiden kanssa ei jää yksin lomakaudellakaan – metsäpalvelumme hoituvat kesälläkin

    Etelä-Savo

    Meillä osataan metsänhoidon kaikki osa-alueet, joten sinä metsänomistaja voit ottaa lomalla rennosti!