Puukauppa käynyt vilkkaana Savossa

etela-savo

Etelä- ja Pohjois-Savo erottuvat kuluneen vuoden puumarkkinoita tarkasteltaessa. Maakuntien puukauppamäärä on pysynyt myös syksyyn tultaessa korkealla.

Kulunut puukauppavuosi on erottautunut puun hintaa ja puukauppamääriä tilastoitaessa. Etelä- ja Pohjois-Savossa kesän puukauppaviikot erottautuvat valtakunnallisissa vertailuissa. Vaikka puukauppamäärät ovat hieman laskeneet kesän huippukuukausista, tilastoidaan Savossa edelleen korkeita kauppamääriä.

”Pohjois- ja Etelä-Savossa puukaupan vilkkaimmat viikot olivat kesäkuun lopulla. Etelä-Savon korkein viikkomyynti oli peräti 350 000 m3 ja Pohjois-Savossa 220 000 m3. Syksyn mittaan puukauppa on jälleen vilkastunut myyntimäärien ollessa molemmissa maakunnissa noin 100 000 m3 viikossa”, MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen kommentoi.

Savot ovat valtakunnallisessa vertailussa kymmenen metsäisimmän maakunnan joukossa. Pohjois-Savon puuston kokonaistilavuus viimeisessä valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) on ollut yli 200 miljoonaa kuutiota. Etelä-Savossakin puuston määrä lähentelee 170 miljoonaa kuutiota. Puumarkkinoilla on merkittävä vaikutus maakunnan talouteen.

”Puun hintataso vahvistui vielä vuoden alkupuoliskon ajan ja on pysynyt varsin vakaana viime viikkoina. Ostajien väliset erot tarjouksissa ovat huomattavia, mikä korostaa kilpailuttamisen tärkeyttä myynnissä. Itä-Suomessa metsävaroilla on suuri merkitys. Metsien raaka-aineilla ja niistä saaduilla tuloilla on valtava merkitys aluetaloudellisesti.  Metsäbiotalouden suhteellinen osuus maakunnan kokonaistuotoksesta oli vuonna 2021 esimerkiksi Etelä-Savossa 15,5 % eli 2,5-kertainen Suomen maakuntien keskiarvoon verrattuna”, Leskinen kommentoi ja viittaa keväällä julkaistuun Metsäbiotalouden arvoketjut maakunnissa -raporttiin.

MTK julkaisee valtakunnallisen puumarkkinakatsauksen joka kuukausi. Tuoreimmat katsaukset ovat luettavissa osoitteesta mtk.fi/puumarkkinat. Maakuntakohtaisia puumarkkinakatsauksia julkaistaan jatkossa muutaman kerran.

Lisätietoja:

Suvi Kokkola, toiminnanjohtaja – Mhy Mänty-Saimaa, suvi.kokkola@mhy.fi, p. +358 44 763 1300

Petri Pajunen, johtaja – Mhy Etelä-Savo, petri.pajunen@mhy.fi, +358 40 776 6212

Ari Ruotsalainen, johtaja - Mhy Savotta, ari.ruotsalainen@mhy.fi, p. +358 40 025 4610

Pekka Sahlman, johtaja – Mhy Pohjois-Savo, pekka.sahlman@mhy.fi, p. +358 40 037 8286

Pekka Sikanen, toiminnanjohtaja – Mhy Keski-Savo, pekka.sikanen@mhy.fi, p. +358 40 035 9431

Timo Leskinen, Kenttäjohtaja, timo.leskinen@mtk.fi, +358 40 075 4235

Ajankohtaista

  1. Metsäedunvalvonnan saavutukset 2024

    Metsäedunvalvonnan saavutukset 2024

    Etelä-Savo

    Tärkeintä, usein jäsenille näkymätöntä edunvalvontatyötä tehdään erilaisissa työ- ja ohjausryhmissä. Niissä suunnitellaan ja valmistellaan asioita päätöksentekoa varten.

    Lue lisää
  2. Puumarkkinakatsaus helmikuu 2025

    Puumarkkinakatsaus helmikuu 2025

    Etelä-Savo

    Metsävähennykseen on tulossa laajennus, jolla on merkittävä vaikutus aktiivisten metsänomistajien kannattavuuteen ja todennäköisesti puumarkkinoiden toimivuuden parantumiseen.

  3. Jäsenmaksuposti on jo matkalla

    Jäsenmaksuposti on jo matkalla

    Etelä-Savo

    Mhy Etelä-Savon jäsenmaksut saapuvat postissa viikoilla 7-8. Omaan verkkopankkiin tai sähköpostiin tilatut laskut saapuvat heti laskun muodostumisen jälkeen.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset